Jutussa haastatellun ylilääkäri Riitakerttu Kaltiala-Heinon mielestä nykyresursseilla annettava hoito on liian vaimeaa. Yhtenä selvänä syynä ongelmien kasvamiseen hän pitää suomalaisten köyhyyttä. Taloudellinen huono-osaisuus on lisääntynyt perheissä ja hän näkee, että se liittyy lähetteiden lisääntymiseen.

Olen kirjoittanut aiheesta useasti ja hämmästelen edelleenkin, että tahtotilaa tilanteen vakavuuden huomioimiseen ei riitä, vaikka luemme tihenevällä tahdilla vastaavanlaisia uutisia.

Mielestäni psykiatrisen hoidon lähtökohtana tulee olla erinomainen psykiatrinen hoito – riittävä ei ole riittävää. Hoidon tilanne on ollut huolestuttava jo pitkään koko Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa. Myös Oulussa tilanne on erittäin haastava, vaikka yliopistollinen sairaala sijaitsee samassa kaupungissa. Mitä pienemmälle paikkakunnalle mennään, sitä epävarmemmaksi osaavan ja erikoistuneen hoidon saaminen voi mennä. Hoidon haasteet ovat moninaisia: Hoitoa tarvitsevia on yhä enemmän, hoitotakuuajat eivät toteudu lasten, nuorten eikä aikuisten kohdalla, ja sote-uudistuksen odottelu on selvästi pysäyttänyt psykiatrisen hoidon lupaavan kehityksen.

Mielenterveyden häiriöihin ei ole olemassa nopeaa parannuskeinoa. Mielenterveyden ongelmat eivät ole myöskään mikään marginaaliasia, kun joka 10. nuori on jo hoidon piirissä. Paranemiselle ei voi asettaa aikarajaa tai ulkopuolelta asetettuja tulostavoitteita. Joskus auttaa aika, kannattelu, toivon ylläpito, hoidon oikea-aikaisuus ja pitkäjänteinen, moniammatillinen tuki. Aina ei voi sanoa mikä oli se ratkaiseva tekijä toipumiseen.

Mielenterveystyössä on monia ulottuvuuksia. Ennaltaehkäisevää työtä tarvitaan kipeästi, mikä tarkoittaa mm. kuulevia korvia päiväkodeissa ja kouluissa, oikein mitoitettua oppilashuoltoa, nuorisotyötä, kaikkien lasten ja nuorten mahdollisuutta harrastaa ja perheiden tukemista. Samanaikaisesti tarvitaan oikein mitoitettua korjaavaa työtä, moniammatillisuutta, varhaista hoitoon pääsyä, tarvittaessa pitkäkestoistakin osastohoitoa ja osaavia, motivoituneita ammattilaisia, joilla on mahdollisuus tehdä laadukasta hoitotyötä.

On tärkeää, että saatavilla on turvallisia aikuisia, jotka sanovat silloin kun nuoresta tuntuu ettei elämä kanna, että huomenna voi olla jo parempi päivä. Ilahtuneena olen seurannut uusien innovaatioiden käyttöönottoa, kuten terveydenhoitajan päivystämistä nuorten suosimassa Snapchatissa tai lyhyt terapiasta koulukuraattorin toimesta. Laadukas tuki ja hoito vaativat resursseja ja toimintojen uudelleen järjestelyjä, mutta ennen kaikkea yhteisen tahtotilan siitä, että tähän on tärkeää ja välttämätöntä panostaa.