Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Talous

27.3.2025 08:43 ・ Päivitetty: 27.3.2025 08:43

PTT povaa Suomelle vain 0,6 prosentin kasvua tänä vuonna

Thinkstock

Suomen talouskasvu jää tänä vuonna hauraaksi, arvioi Pellervon taloustutkimus PTT:n ennuste.

Demokraatti

Demokraatti

Suomen talous kasvaa vain 0,6 prosenttia tänä vuonna ja 1,7 prosenttia ensi vuonna, PTT ennustaa.

Esimerkiksi Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etla ennustaa kasvua tänä vuonna 1,2 prosenttia.

Taloudella olisi jo edellytykset parempaankin, mutta Trumpin politiikan ja turvallisuustilanteen lietsoma epävarmuus jäytää sekä yrityksiä että kuluttajia. Toisaalta investoinnit ja rakentaminen kääntyvät varovaiseen kasvuun, PTT:n tiedotteessa todetaan.

Julkisen talouden alijäämä pysyy yhä suurena varustelumenojen vuoksi.

Tullien suurimmat vaikutukset niin Suomelle kuin muulle kansainväliselle kaupalle tulevat yleisen talouden epävarmuuden lisääntymisen ja kansainvälisen investointikysynnän heikkenemisen kautta. Tulleista huolimatta Suomen vienti kehittyy kohtuullisesti. Suomen Yhdysvaltojen-viennistä merkittävä osa on palveluvientiä, joka on vähemmän altis tullimuutoksille kuin tavaravienti.

Euroopassa julkisten menojen lisääminen nostaa kasvuodotuksia ensi vuodelle. Puolustusinvestoinnit eivät sinänsä ole kovin merkittäviä ajureita, mutta elvytyksen laajeneminen muille sektoreille voimistaa kasvuvaikutuksia. Saksan merkittävä investointiohjelma heijastuu myönteisesti myös suomalaisiin vientiyrityksiin, PTT:n tiedotteessa arvioidaan.

Lisää aiheesta

Inflaatio on hiipunut. PTT arvioi että kuluttajahinnat nousevat 1,3 prosenttia tänä vuonna ja 1,7 prosenttia ensi vuonna.

Työllisyys ei vielä tänä vuonna juuri kasva, mutta ensi vuonna työllisyysasteen ennustetaan jo nousevan 72,2 prosenttiin ja työttömyysasteen laskevan 8,4 prosenttiin. Työllisyyttä kohentavat kiihtyvä talouskasvu, rakentamisen piristyminen ja kasvava yksityinen kulutus.

Työmarkkinoilla huolestuttava merkki on pitkäaikaistyöttömyyden nopea kasvu jo yli 110 000:een.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU