Politiikka
29.4.2024 13:49 ・ Päivitetty: 29.4.2024 13:49
Puhemies Halla-aho Ylellä Vornaseen liittyvästä tiedottamisesta: Koordinaatiokatkos
Puhemies Jussi Halla-aho (ps.) myöntää Ylen haastattelussa, että hänen olisi kannattanut informoida eduskuntaa jo perjantaina kananedustaja Timo Vornasen (ps.) tapauksesta.
Halla-aho kertoo saaneensa tiedon tapahtuneesta perjantaina aamulla eduskunnan pääsihteeriltä Antti Pelttarilta. Halla-aho ei kertonut asiasta puhemiesneuvoston kokoukseen perjantaina.
– Tässä mitä ilmeisimmin tapahtui jonkinlainen koordinaatiokatkos minun ja pääsihteerin väillä. Pääsihteeri sai tiedon tästä asiasta poliisilta ja informoi minua. Kaiketi oletin, että pääsihteeri olisi sitten informoinut kaikki ne tahot, jotka siinä tilanteessa on syytä informoida, Halla-aho sanoo Ylellä.
VORNASEN tapaus on Halla-ahon mukaan niin harvinaislaatuinen, ettei hänen tiedossaan ole selkeää toimintaohjetta, jonka mukaan puhemiehen olisi tullut toimia.
– Tämä on sekä minulle että tänä vuonna tehtävässään aloittaneelle pääsihteerille aika erikoinen ja uusi tilanne. Joten mitään varsinaista protokollaa tämän tilanteen käsittelyyn ei taida olla, ainakaan minun tiedossani.
Vornasta epäillään vaaran aiheuttamisesta, laittomasta uhkauksesta ja ampuma-aserikkomuksesta. Hän ampui perjantaina aamuyöllä käsiaseella Helsingin Kampissa sijaitsevan karaokeravintolan edessä.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.