Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Puhemies Vanhanen jyrähtää yritystukikeskustelusta: “Otan kantaa vain yhteen asiaan”

Eduskunnan puhemies Matti Vanhanen (kesk.).

Myös eduskunnan puhemies Matti Vanhanen (kesk.) ottaa kantaa kuumana käyvään yritystukikeskusteluun.

Demokraatti

Demokraatti

Hän kirjoittaa Facebookissa ottavansa kantaa vain yhteen asiaan.

– Monet sanovat, että sellaiset yritykset, joilla on rahaa kassassa eivät tarvitse tukea. Pitäisikö siis yhteiskunnan antaa sellainen viesti, että älä jätä yrityksen kassaan mitään vaan nosta kaikki liikenevä aina osinkoina pois. En kannata tällaista viestiä, Vanhanen toteaa.

– Ajoin aikanaan nykyistä yritysverojärjestelmää, joka kannustaa vahvistamaan yrityksen omaa pääomaa. Tämän kriisin yksi opetus on se, että ennen seuraavaa kriisiä päinvastoin yhä useammilla yrityksillä pitää olla kassassa rahaa! Säästäviä yrityksiä ei pidä siitä rankaista, että ne ovat toimineet kaukonäköisesti, Vanhanen päättää.

Keskusteluun ottaa osaa muun muassa SDP:n kansanedustaja Hussein al-Taee.

Hussein al-Taee.

Hän toteaa Vanhasen ottavan kantaa tärkeään asiaan.

– Koronatukien tarkoitus on elvyttää hengenhädässä olevaa yritystä ulos, vaikean tilanteen yli, käyttäen veronmaksajien rahoja. Arvaamattoman varalle kenellekään ei ole kassaa kerrytetty, mutta jos yrityksellä on varoja, niin valtion myöntämä tuki ei ole ensisijainen lähde tällaiselle yritykselle. Silloin otetaan omasta kassasta, al-Taee toteaa kantanaan.

– Olen täysin samaa mieltä siitä, että kassaa kannattaa kerryttää yrityksen kehittämistä ajatellen normaalioloissa, niin kuin sanoit. Näin toimii järkevä yrittäjä, al-Taee lisää.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE