Esi-isämme lähettivät toisilleen savumerkkejä. Oli aika, jolloin kirjekyyhkyt toivat viestejä, kunnes postilaitokset ottivat tehtävän hoitaakseen. Erilaiset työväen- ja nuorisotalot olivat paikkoja, joissa tavattiin ja vaihdettiin kuulumisia. Eikä sovi unohtaa osuuskauppojen roolia kylän keskeisenä tietotoimistona.

Tämän päivän viestintävälineet ovat moninaiset ja vaikka alustoja on runsaasti, se ei takaa kaikille yhtäläisiä mahdollisuuksia osallistua keskinäisiin “kohtaamisiin”. Yhtenä syynä on viestinnän siirtyminen someen. Useimmat meistä ovat jopa joutuneet jonkinasteiseen someviestinnän myllytykseen.

Suomalaisille tehtiin viime vuonna laaja kysely siitä, miten koemme keskustelukulttuurin muuttuneen viime vuosien aikana. Yli 60 prosenttia koki sen huonontuneen. Kyselyn takana on Hyvin sanottu-hanke. Mukana hankkeessa on 150 yhteistyötahoa – eduskuntapuolueista aina Marttoihin saakka. Myös urheiluseuroja on mukana, samoin poliisi. Kaupungeista Hämeenlinna on viemässä hanketta läpileikkaavana omaan strategiaansa.

Kansalaiset vieroksuivat myös, että joitain yksittäisiä ihmisiä – varsinkin poliitikkoja- nostetaan niin sanotusti tikun nokkaan. Kysyttiin myös sananvapaudesta. Tulokset olivat ristiriitaisia. Samalla kun sananvapautta ei saisi millään tavoin rajoittaa, niin pitäisi olla myös vastuu mitä sanoo. Tästä voisi vetää johtopäätöksenä, että ihmisillä on erilaisia käsityksiä sananvapaudesta. Asiaa olisi hyvä tuoda laajempaan yhteiskunnalliseen keskusteluun. Voi myös kysyä, millaisia käyttäytymismalleja me aikuiset annamme jälkipolville.

Lehdistössä on ollut pohdintaa, miten esimerkiksi eri puolueiden kansanedustajat kommunikoivat keskenään. Voiko luottaa siihen, että asioista kerrotaan faktoihin perustuen, vai tuleeko tunne, että halutaan vain erottua, hinnalla millä hyvänsä. Miten tällainen mediakeskustelu vaikuttaa kansalaisten näkemykseen esimerkiksi totuudesta. No, tässä olisi syytä koko laajan median kurkistaa peiliin.

Kirjoittaja on JHL:n pääluottamusmies ja kuntapäättäjä Vaasasta.