Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Puolueet kokoustivat ammattidieselistä – hallituspuolueet eri mieltä kokouksen lopputulemasta

Jukka-Pekka Flander
Liikenne- ja viestintävaliokunnan puheenjohtaja Suna Kymäläinen (sd.).

Valtiovarainministeri Annika Saarikko (kesk.) oli kutsunut tälle päivällä parlamentaarisen kokouksen käsittelemään ammattidieseliä.

Johannes Ijäs

Demokraatti

Kyse on siitä, että polttoaineiden hintojen kanssa kamppailevia kuljetusyrityksiä tuettaisiin palauttamalla osa ostetun dieselin veroista takaisin.

Kokouksessa päätettiin yksimielisesti lähettää ammattidieseliä koskeva esitysluonnos lausuntokierrokselle, kertoo Demokraatille SDP:tä parlamentaarisessa kokouksessa edustanut liikenne- ja viestintävaliokunnan puheenjohtaja Suna Kymäläinen.

Annika Saarikko on jo aiemmin kertonut, että ammattidieselistä ei ehditä enää päättää tällä hallituskaudella, vaan päätös jää seuraavalle hallitukselle. Asia pyritään kuitenkin saamaan niin valmiiksi, että seuraava hallitus voi päättää siitä mahdollisimman nopeasti ja vain varmistaa ammattidieselin rahoituksen.

Marinin hallitus linjasi energiahintojen nousun kompensaatioista. Samassa yhteydessä päätettiin ammattidieselin valmistelusta.

KYMÄLÄINEN kertoo, että esitysluonnoksessa esitetään, että ammattidiesel-hyvitys olisi 9,5 senttiä litraa kohden.

– Ammattiautoilija voisi saada sen palautuksena. Palautus koskee yli 7 500 kg:n painoisia kuorma-autoja ja rekkoja sekä linja-autoja.

Kymäläinen kertoo itse nostaneensa erilaiset työkoneet kokouksessa esiin, mutta ne eivät kuitenkaan ole ainakaan toistaiseksi esityksessä. Hän uskoo, että lausuntokierros herättää asiasta vielä keskustelua.

– Itse näkisin, että tarvetta voi olla laajentaa päätöstä myös erilaisiin työkoneisiin. Muutoin olen tyytyväinen, että esitys valmisteltiin näinkin nopeasti, Kymäläinen sanoo, mutta harmittelee samalla sitä, että asia jäi näin loppukauteen eikä tämä hallitus pysty enää päätöstä tekemään.

Jos seuraava hallitus päättää ammattidieselistä, Kymäläinen ennakoi, että tukea voisi alkaa saada vuoden 2024 alusta.

Myös keskustaa kokouksessa edustanut kansanedustaja Arto Pirttilahti allekirjoittaa Kymäläisen kertomat asiat. Pirttilahti sanoo Saarikon kuulleen kaikkia tahoja ja hakeneen omalle esitykselleen vahvistusta. Auki jäi Pirttilahden mukaan se, meneekö esitysluonnos lausunnolle valtiovarainministeriön (VM) kautta vai käykö se vielä viisikossa.

– Siinä hyräiltiin asialle, ei sitä kukaan vastustanut, että laitetaanko lausunnolle tässä muodossa kuin se on tällä hetkellä, Pirttilahti sanoo.

VIHREIDEN ja vasemmistoliiton edustajilla on kuitenkin toinen käsitys kokouksen kulusta.

– Kokouksen luonne oli keskusteleva ja informatiivinen eikä siellä tehty mitään yhteistä päätöstä, sanoo vihreitä kokouksessa edustanut eduskuntaryhmän puheenjohtaja Atte Harjanne.

Harjanne sanoo, että kaikkien yritystukien kanssa pitäisi olla äärimmäisen tarkkana, jotta ne ovat perusteltavissa ja kustannustehokkaita.

– Jos niillä on ympäristölle ja ilmastolle haitallisia vaikutuksia, ne pitää vastaavasti ottaa jostain muualta takaisin. Meillä on enemmänkin painetta perata ja poistaa yritystukia kuin tehdä uusia. Logistiikka-alan kilpailuykyky on sinänsä asia, josta pitää huolta, mutta se pitää tehdä fiksusti ja miettiä kokonaisuutta, Harjanne sanoo.

Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jussi Saramo on Harjanteen kanssa samoilla linjoilla. Hänen mukaansa kokouksessa ei päätetty mitään.

– Todettiin heti kokouksen aluksi, että on vain keskustelua ja informaatiota ja tänään ei tehdä mitään päätöksiä.

– Emme me ole vastustaneet valmistelua, mutta mitään lausuntokierroksia emme ole hyväksyneet, ne päätetään sitten erikseen, Saramo sanoo ja toteaa, ettei vasemmistoliiton eduskuntaryhmä ole muodostanut ammattidieseliin kantaa.

Saramo toteaa myös, että ammattidieseliä on katsottava kokonaisuutena osana isompaa liikenne- ja ympäristöpoliittista pakettia, mihin kuuluisi myös se, että ammattidieselin aiheuttamat päästöt olisi kompensoitava. Yhtä lailla hän painottaa, että joka tapauksessa varsinainen päätös ammattidieselistä siirtyy seuraavan hallituksen käsiin.

Keskustan ministeriryhmän valtiosihteeri Timo Reina sanoo, että aamun kokouksessa käytiin läpi lähinnä valmistelutilannetta.

– Valmistelu jatkuu, tuli myös eräitä uusia huomioitavia näkökohtia. Lausuntokierroksen muotoa ja aikataulua arvioidaan seuraavaksi VM:ssä, Reina toteaa tekstiviestillä.

Uutisen otsikkoa, joka oli alun perin “Puolueet päättivät, esitysluonnos ammattidieselistä lähtee lausuntokierrokselle” on muutettu ja uutiseen on lisätty Arto Pirttilahden, Atte Harjanteen, Jussi Saramon ja Timo Reinan kommentit kello 18.31

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE