Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Puolustusministeri Mattis: Käytämme heltymättömästi diplomatiaa Pohjois-Koreaa vastaan

Yhdysvaltain puolustusministeri James Mattis.

Yhdysvaltain puolustusministeri James Mattisin mukaan Yhdysvallat aikoo käyttää heltymätöntä diplomatiaa yrityksissä ratkaista Pohjois-Korean kriisi.

Pohjois-Korea teki tiistaina viimeisimmän ohjuskokeensa, mikä herätti jälleen kysymyksiä Yhdysvaltain aikeista Pohjois-Korean suhteen. Mattisin mukaan hän ei halua sanoa, ettei diplomatia ole toiminut.

– Jatkamme diplomatian käyttöä. Jatkamme työskentelyä YK:n ja YK:n turvallisuusneuvoston kautta ja olemme heltymättömiä siinä, Mattis sanoi.

USA pyrkii luomaan yhteisen rintaman Pohjois-Koreaa vastaan.

Tiistaisen ohjuslaukaisun jälkeen Pohjois-Korea kertoi testanneensa onnistuneesti uudentyyppistä, mannertenvälistä ballistista ohjusta. Yhdysvallat on kokeen jälkeen ponnistellut saadakseen kansainvälisen yhteisön yhteiseen rintamaan suhtautumisessa Pohjois-Koreaan.

Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov on kuitenkin torjunut Yhdysvaltain vaatimukset katkaista suhteet Pohjois-Koreaan. Lavrov muistutti myös Venäjän lausuneen toistuvasti, että sen näkemyksen mukaan pakotteiden tie on käytetty loppuun.

Kiinan ulkoministeriö puolestaan väisteli kysymyksiä Yhdysvaltain peräänkuuluttamasta öljynvientikiellosta.

Lisää aiheesta

Ministeriön tiedottajan mukaan Kiina pitää voimassa YK:n päätökset ja tukee Korean niemimaan ydinaseettomuutta.

Tähän mennessä Kiina on kieltäytynyt sulkemasta putkistoa, jota pitkin raakaöljyä kuljetetaan Pohjois-Koreaan. Kiina pelkää, että tiukemmat toimet voisivat aiheuttaa Pohjois-Korean hallinnon romahtamisen ja laukaisevan pakolaiskriisin Pohjois-Korean vastaisella rajalla.

Kiina on ehdottanut, että Pohjois-Korea jäädyttäisi ohjus- ja ydinkokeensa ja vastavetona Yhdysvallat jäädyttäisi sotaharjoituksensa alueella. Yhdysvallat on toistuvasti torjunut ehdotuksen.

Saksa vähentää diplomaattiedustustaan Pohjois-Koreassa.

Saksa sen sijaan ilmoitti torstaina aikovansa vähentää diplomaattiedustustaan Pohjois-Koreassa ja vaati, että Pohjois-Korea vähentää omaansa Berliinissä.

Asiasta kertoi Saksan ulkoministeri Sigmar Gabriel sen jälkeen, kun hän oli tavannut Yhdysvaltain virkaveljensä Rex Tillersonin.

Gabriel kertoi tapaamisen jälkeen toimittajille, että Saksa on jo vähentänyt suurlähetystönsä työntekijöiden määrää Pohjois-Koreassa ja tekee niin uudestaan.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE