Politiikka
3.1.2025 10:13 ・ Päivitetty: 3.1.2025 10:18
Puolustusvaliokunta vaitonainen kokouksen jälkeen – Savola muistutti sinisilmäisyyden vaaroista sijaintitiedoissa
Puolustusvaliokunta kokoontui tänään aamupäivällä eduskunnassa ylimääräiseen kokoukseen kuulemaan asiantuntijoita.
Asialistalla oli ”vedenalaisen infrastruktuurin vaurioituminen” eli käytännössä Eagle S -aluksen aiheuttamiksi epäillyt kaapelirikot.
Eri eduskuntapuolueiden valiokuntavastaavat pitivät tiedotustilaisuuden heti kokouksen jälkeen.
Juuri uutta kerrottavaa valiokunnan jäsenillä ei ollut.
Puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Jukka Kopra (kok.) muistutti heti mediatilaisuuden aluksi, että kuuleminen oli vaitiolon piirissä eikä yksityiskohtia voi siksi avata julkisuuteen.
Hän kertoi, että valiokunta sai selvityksen ja kuuli viranomaisten näkemykset ja selostukset tapahtumista. Kopra on jo aiemmin kiitellyt viranomaisia erinomaisesta toiminnasta eikä tämä arvio ollut muuttunut kuulemisen myötä.
MYÖS valiokunnan varapuheenjohtaja Mikko Savola (kesk.) kiitteli viranomaisten toimintaa.
Jukka Kopra ei vastannut kysyttäessä siihen, miten Nato mahdollisesti lisää sotilaallista läsnäoloaan Itämerellä. Naton pääsihteeri Mark Rutte on sanonut, että näin tapahtuu.
Tiedotustilaisuuden mediakysymyksissä nousi esiin myös se, missä määrin Suomi antaa julkisuuteen tietoa erilaisista kriittisistä kohteistaan kuten merikaapeleista ja niiden sijainneista. Kopran mukaan liikenne- ja viestintäministeriö on jo tehnyt toimia sijaintitiedon vähentämiseksi ja tähän liittyviä hankkeita pohditaan nyt uudelleen.
Savola kannusti hallitusta tekemään asiassa tiukentavia esityksiä eduskuntaan. Savolan mielestä esimerkiksi maalla olevien kaapeleiden, energiainfran ja vesihuoltojärjestelmän osalta yhteiskunnassa ollaan oltu sinisilmäisiä.
Myös alueiden ja kuntien varautumissuunnitelmissa pitää ottaa Savolan mukaan huomioon, että kaikkien kaapeleiden ja putkien sijainteja ei kannata julkisuuteen laittaa.
Itämerellä kulkevat huonokuntoiset tankkerit aiheuttavat myös ympäristökatastrofin uhan. Kopran mukaan Suomella on kohtuullisen hyvä valmius torjua vahinkoja.
Puolustusvaliokunta ei ole sopinut toistaiseksi uusia kokouksia, mutta tarvittaessa se voi kokoontua uudestaan lyhyellä varoitusajalla. Tällä hetkellä seuraava kokous on merkitty helmikuun alkuun.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.