Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Purra Mykkäsen aidasta: “Johtaa keskustelua väärille urille”

LEHTIKUVA / VESA MOILANEN
Perussuomalaisten puheenjohtaja, kansanedustaja Riikka Purra.

Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kai Mykkänen on toivonut hallituksen harkitsevan kulkuesteaidan rakentamista itärajalle.

Johannes Ijäs

Demokraatti

Esitys on herättänyt runsaasti vastustusta ja ihmettelyäkin.

Rajavartiolaitoksesta on kommentoitu, että tietyillä alueilla itärajalla aita voisi olla rajavalvonnalle hyödyksi. Kyseeseen saattaisi tulla siirrettävä aitaelementti, jonka pituudessa puhuttaisiin kuitenkin vain kilometreistä tai kymmenistä kilometreistä.

Demokraatti tiedusteli perussuomalaisten puheenjohtajan kantaa Mykkäsen aita-avaukseen. Näin Purra vastasi:

Miten suhtaudutte siihen, että itärajalle rakennettaisiin aita tai muuri, jota kokoomus ehdotti eduskuntaryhmän puheenjohtajan Kai Mykkäsen suulla?

– Meillä on lainsäädännössä hirvittävän paljon tekemistä (maahanmuuton) houkutustekijöiden purkamisessa. Niiden pitää ehdottomasti mennä minkäänlaisten fyysisten rakennelmien edelle.

Jos nämä toimet tehtäisiin ensin, onko aita kannatettava ajatus?

Lisää aiheesta

– Meidän geopoliittinen tilanne ja maantieteellinen sijainti on ollut tällainen. Varmasti, mikäli itärajalle olisi onnistuttu jonkinlainen aita rakentamaan, joka suojaisi meitä Venäjältä tai Neuvostoliitolta, niin se olisi tehty.

Eli suomeksi ehkä ette kannata asiaa?

– Kuten sanoin, ylipäätänsä aidasta puhuminen johtaa keskustelua väärille urille. Meillä on huomattavan paljon muita toimenpiteitä lainsäädännössä ja maahanmuuttopolitiikassa, joita pitää muuttaa.

“Varmasti, mikäli itärajalle olisi onnistuttu jonkinlainen aita rakentamaan, joka suojaisi meitä Venäjältä tai Neuvostoliitolta, niin se olisi tehty.”

Rajavartiolaitos on puhunut mahdollisuutena siirrettävästä aidasta, että sellainen voisi ehkä jossain kohtaa rajaa olla. Ehkä saattavat ehdottaa asiaa. Miten suhtaudutte tähän?

– Kyse on kai taloudellisista resursseista. Tiedämme, että siellä on se 1 300 kilometriä rajaa. On olemassa erilaisia teknologisiakin menetelmiä, joilla eri puolilla maailmaa rajaa voidaan suojata. En itse tällaisten kustannuksia tai muutakaan, joten mahdotonta tällaiseen heittoon tässä vaiheessa sanoa mitään sen ihmeellisempää.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE