Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

12.2.2025 16:02 ・ Päivitetty: 12.2.2025 16:02

Putin soitti Syyrian johtajalle – toivotti menestystä

AFP / LEHTIKUVA / GAVRIIL GRIGOROV
Putin Moskovan Kremlissä 10. helmikuuta.

Venäjän presidentti Vladimir Putin on käynyt ensimmäisen puhelinkeskustelunsa Syyrian uuden johtajan Ahmed al-Sharaan kanssa.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Al-Sharaan johtamat islamistikapinalliset syrjäyttivät joulukuussa Venäjän tukeman diktaattorin Bashar al-Assadin, jolle Venäjä tarjosi turvapaikan.

Venäjä on kuitenkin yrittänyt luoda hyvät suhteet myös maan uuteen johtoon, sillä se haluaisi säilyttää sotilastukikohtansa Syyriassa. Venäjällä on laivastotukikohta Tartusissa sekä lentotukikohta Hmeimimissä.

-  Vladimir Putin toivotti Ahmed al-Sharaalle menestystä, jotta hän voisi ratkoa uutta hallintoa kohtaavat haasteet Syyrian kansan hyödyksi, Kreml kertoi.

KREMLIN mukaan Putin korosti Venäjän tukevan Syyrian alueellista koskemattomuutta, yhtenäisyyttä ja itsemääräämisoikeutta.

Venäjä tuli mukaan Syyrian sisällissotaan vuonna 2015 ja auttoi al-Assadin hallintoa pysymään vallassa. Viime kuussa Venäjän delegaatio kävi Damaskoksessa, ja Syyrian uusi johto peräänkuulutti menneiden virheiden ottamista huomioon.

Al-Sharaa on sanonut, että Syyrialla ja Venäjällä on yhteisiä intressejä, muun muassa koska valtaosa Syyrian aseistuksesta on venäläisperäistä.

Al-Sharaa nimitettiin tammikuussa Syyrian väliaikaiseksi presidentiksi. Maata hallitsee nyt väliaikaishallitus, jonka tilalla on 1. maaliskuuta tarkoitus aloittaa pysyvämpi hallitus.

SYYRIAN ulkoministeri Asaad al-Shaibani sanoi keskiviikkona, että uusi hallitus edustaa koko Syyriaa kaikessa monimuotoisuudessaan.

Kansainvälinen yhteisö on korostanut, että Syyrian uuden johdon täytyy suojella maan lukuisia etnisiä ja uskonnollisia vähemmistöryhmiä. Syyrian uusi johto haluaa eroon länsimaiden talouspakotteista ja on pyrkinyt vakuuttamaan lännen siitä, että jihadistitaustastaan huolimatta Syyrian uudet johtajat ovat maltillisia.

Al-Sharaa on arvioinut, että vaalien järjestäminen voi viedä jopa viisi vuotta.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU