Palkittu politiikan aikakauslehti.
Katso hinnat!

Ulkomaat

19.11.2020 05:29 ・ Päivitetty: 19.11.2020 05:37

Putin suitsutti Brasilian Bolsonaroa – ”Osoitit maskuliinisuuden parhaimpia puolia”

LEHTIKUVA / AFP Alexey Nikolsky

Brasilian presidentti Jair Bolsonaro hehkutti keskiviikkona sitä, kuinka hänen venäläiskollegansa Vladimir Putin oli ylistänyt brasilialaisjohtajan maskuliinisuutta.

Tiistaina Putin oli muun muassa kehunut Bolsonaron olevan koronatoimiensa vuoksi rohkeuden esikuva ja arvioi tämän kohdanneen oman koronatartuntansa kuin ”todellinen mies”.

Putin oli suitsuttanut Bolsonaroa tiistaina puheessaan, jonka hän piti etänä pidetyssä kehittyvien maiden Brics-huippukokouksessa. Brics-maihin kuuluvat Brasilia, Venäjä, Intia, Kiina ja Etelä-Afrikka.

Bolsonaro jakoi Putinin ylistyksiä täynnä olleesta puheesta puhtaaksi kirjoitetun version Facebookissa.

– Sinä sait henkilökohtaisestikin tartunnan tästä taudista ja selvisit koettelemuksesta suurella rohkeudella, Putin kommentoi Bolsonaron heinäkuista sairastamista brasilialaispresidentin jakaman puheen mukaan.

– Tiedän, ettei tuo hetki ollut varmastikaan helppo, mutta kohtasit sen kuin todellinen mies ja osoitit maskuliinisuuden parhaimpia puolia, kuten voimakkuutta ja tahdonvoimaa, Putin jatkoi Bolsonaron puhuttelua.

Sen lisäksi, että Bolsonaro julkaisi puheen sekä siihen liittyvän videon verkossa, hän myös otti asian ylpeillen esille puhuessaan kannattajilleen presidentinpalatsin edustalla.

– Näkikö kukaan Venäjän presidentin eilistä puhetta, hän tiedusteli keskiviikkona.

Internetissä jaettiin kuvaa hevosella ratsastavasta parivaljakosta

Internetissä riemastuttiin tapauksesta ja verkkoon tulvi vitsejä johtajien välillä kukkivasta bromanssista eli eräänlaisesta veljellisestä kaverien välisestä rakkaudesta.

Yhdessä verkkoon jaetussa kuvassa brasilialainen on kuvattuna paidattomana hevosen selässä, ja hevosta ohjastaa hänen edessään istuva yhtä lailla yläkroppa paljaana esiintyvä Putin.

Toiset taas vitsailivat Bolsonaron nähtävästi flirttailleen uuden partnerin kanssa ”erottuaan” poliittisen idolinsa Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin kanssa sen jälkeen, kun jälkimmäinen hävisi kaksi viikkoa sitten järjestetyt presidentinvaalit.

Venäläiskollegan kauhalla tarjoilemasta suitsutuksesta huolimatta terveydenhuollon asiantuntijat ovat kritisoineet kovasti Bolsonaroa hänen koronatoimiensa vuoksi.

Bolsonaro on pandemian alusta asti vähätellyt koronaviruksen vaarallisuutta ja kutsunut sitä muun muassa ”pikku influenssaksi ja ”pikku flunssaksi”. Ääntä presidentin kellossa ei muuttanut edes se, että Bolsonaro itsekin sairasti taudin.

Brasiliassa toiseksi eniten koronakuolemia koko maailmassa

Baltimorelaisen Johns Hopkins -yliopiston seurannan mukaan Brasiliassa on kirjattu määrällisesti toiseksi eniten koronaan liittyviä kuolemia koko maailmassa. Koronaan liittyviä kuolemantapauksia on ollut maassa tähän mennessä yli 166 000.

Enemmän kuolemia on vain Yhdysvalloissa, jossa koronan vuoksi on menettänyt henkensä jo yli neljännesmiljoona ihmistä.
Tartuntoja Brasiliassa puolestaan on varmistettu yli 5,9 miljoonaa, mikä on määrällisesti kolmanneksi eniten koko maailmassa.

Tartuntoja on varmistettu enemmän Intiassa ja Yhdysvalloissa. Yliopiston mukaan Intiassa on ollut tartuntoja jo yli 8,9 miljoonaa kappaletta ja Yhdysvalloissa reilusti yli 11 miljoonaa.

Tilastosivusto Worldometerin mukaan Brasiliassa on varmistettu miljoonaa asukasta kohden yli 27 900 tartuntaa ja kirjattu 786 kuolemaa. Esimerkiksi Yhdysvalloissa vastaavat suhdeluvut ovat 35 776 ja 772.

Suomessa miljoonaa asukasta kohden on Worldometerin mukaan tähän mennessä varmistettu 3 596 koronatartuntaa ja kirjattu 67 koronaan liittyvää kuolemaa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU