Palkittu politiikan aikakauslehti.
Katso hinnat!

Ulkomaat

9.1.2024 13:02 ・ Päivitetty: 9.1.2024 14:06

Ranskan uusi pääministeri tekee monin tavoin historiaa

AFP / LEHTIKUVA / LUDOVIC MARIN

Ranskan presidentti Emmanuel Macron on valinnut Ranskan uudeksi pääministeriksi Gabriel Attalin (kuvassa vasemmalla), eilen virastaan eronneen Elisabeth Bornen tilalle.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

34-vuotias Attalista tuli sekä maan nuorin että ensimmäinen avoimesti homoseksuaali pääministeri.

Uutistoimisto AFP:n mukaan 62-vuotiaan Bornen erokirjeestä ilmeni, että hän olisi halunnut jatkaa virassa, mutta Macron on päättänyt laittaa uusiksi koko alle kaksi vuotta palvelleen kabinetin.

Tällä viikolla kabinettiin odotetaan uusia muutoksia.

Macron haluaa uuden kabinetin vauhdittamaan jäljellä olevaa kolmea vuottaan maan johdossa. Presidentinkanslian lausunnon mukaan hän pyytänyt Gabriel Attalia muodostamaan uuden hallituksen, mikä kuuluu presidentin valtaoikeuksiin Ranskassa.

SOSIAALISESSA mediassa Macron on perustellut valintaansa sanomalla luottavansa Attalin ”energiaan ja omistautuneisuuteen”.

Macron toivoo Attalin puhaltavan Ranskan johtoon samanlaista myötätuulta kuin vuonna 2017, kun hän itse nousi maan presidentiksi uudistustoiveiden saattelemana.

AFP:n mukaan entinen opetusministeri Gabriel Attal on pidetty mies, mutta kulisseissa monia on harmittanut se, että tärkeään virkaan nostettiin nuori ja verrattain kokematon henkilö, jota on myös kutsuttu ”nuoreksi Gabrieliksi”.

-  Kasvojen vaihtaminen johdossa ei muuta yleiskuvaa tilanteesta, kirjoitti Ranskan suurimpiin kuuluva konservatiivinen Le Figaro -lehti.

Le Figaron mukaan Attal sai kuitenkin paljon aikaiseksi virassaan opetusministerinä lyhyessä ajassa. Syksyllä hän kielsi muslimien käyttämien abaya-vaatteiden käytön kouluissa, käynnisti koulutusuudistuksia ja kampanjoi koulukiusaamista vastaan.

MACRON on kohdannut lukuisia haasteita ja kriisejä voitettuaan äärioikeiston vuoden 2022 vaaleissa ja päästyään tuolloin toiselle kaudelleen.

Ranskaa ovat ravistelleet suuret mielenosoitukset epäsuosituista eläkeuudistuksista, äärioikeiston nousu sekä kiista maahanmuutosta.

Macron ei voi asettua uudelleen ehdolle vuoden 2027 presidentinvaaleissa, ja ministerit ovat olleet huolissaan siitä, että äärioikeistolaisella Marine Le Penillä olisi parhaat mahdollisuudet voittaa vaalit.

Ranska valmistautuu parhaillaan sekä Pariisin kesäolympialaisiin että Euroopan parlamentin vaaleihin kesällä.

Uutista päivitetty klo 16.06

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU