Tutkimusraportissa painotetaan, että tuottavuuden haasteet eivät ratkea työsuoritteiden määrää lisäämällä, vaan tukemalla uuden osaamisen kehittymistä sekä työn laatua ja johtamista parantamalla.

– Jos arjessa ei ole mahdollista hallita työn kuormitusta, mahdollisuudet vaalia ja hyödyntää omaa korkeaa osaamista, saati oppia ja uudistua, vaikeutuvat, raportissa varoitetaan.

Kun vastuu työsuorituksesta siirtyy yhä enemmän asiantuntijalle itselleen, johtajuudessa korostuu yhteisen suunnan asettaminen, yhteistyön ja vuorovaikutuksen vahvistaminen sekä kehittymisen mahdollistavien rakenteiden turvaaminen. Siihen aiempi työsuorituksen valvontaan pohjautuva johtaminen istuu yhä huonommin.

– Tulosten perusteella korkeasti koulutettujen liikkuvuutta työmarkkinoilla tulee parantaa, ja varmistaa, että työpaikoilla osataan luoda puitteet korkean osaamisen täysimääräiselle hyödyntämiselle.

HAASTATTELUISSA työn paikkasidonnaisuuden murtuminen, tekoälyteknologioiden yleistyminen sekä työtahdin kiristyminen ja jaksamisen ongelmat nousivat oleellisesti vaikuttaviksi tekijöiksi.

Jatkuva kiire ja kuormitus heikentävät uudistumisen edellytyksiä, kaventavat tilaa oppimiselta ja kehittymiseltä ja lisäävät uupumisen riskiä, mikä jatkuvana olotilana murentaa asiantuntijoiden työkykyä ja työn tuloksellisuutta.

Haastateltavat korostivat erityisesti teknologisen kehityksen nopeutta. Vaikka uusi teknologia voi keventää asiantuntijan työtaakkaa, se pitää kuitenkin ensin ottaa käyttöön ja omaksua – ja sekä sääntely että teknologia muuttuvat niin vauhdilla, että hyöty jää saamatta, kun opittu vanhentuu hetkessä.

Irtisanomisilla ja kustannustehostamisella on kasvatettu työkuormaa, mutta jaksaminen asettaa inhimilliset rajat myös työtahdin kiristämisestä saatavalle hyödylle.

– Innovaatiothan syntyvät laiskuudesta tai siitä, että on aikaa ja tilaa ja oikeat ihmiset ympärillä. Jos siis pystyy miettimään asioita, eikä ole valtava kiire, kommentoi eräs tutkijahaastateltava.

Moni haastatelluista onkin huolissaan uupumuksen yleistymisestä asiantuntijatyössä. Myös tehostamisen nimissä määrätty aiempaa sirpaleisempi tehtäväkenttä voi turhauttaa ja lisätä kuormitusta.

Työn sivukuorman eli yhden haastateltavan mukaan ”työturhakkeiden” nähdään vievän huomion pois ydintehtävistä aikana, jolloin yksilön vastuulla on sekä tuloksellisuus että osaamisen kehittäminen.

KUN väestön koulutustaso nousee ja työttömyys on korkealla, asiantuntijoidenkin on pyrittävä yhä korkeampaan suoritustasoon erottuakseen.

Haastatellut muistuttavat, että myös epävarmuus on lisääntynyt työelämässä. Korkeakoulututkinto ei takaa työllistymistä samalla tavoin kuin ennen, mikä on luonut työnantajille mahdollisuuden loputtomiin ja ylimitoitettuihinkin vaatimuksiin.

– Nyt on mahdollista laittaa vaikka työpaikkailmoitus, jossa on paljon isompi litania osaamisvaatimuksia. Jopa niin, että työtehtävässä ei tarvitse niitä kaikkia – mutta näin rankataan ulos vastavalmistuneet tai alalla jo olevat ihmiset, jotka on muuten tosi hyvä, monipuolinen osaaminen, kommentoi toinen tutkijahaastateltava.

Pätevyys työssä ei riitä, vaan se päälle pitää osoittaa oma erityisosaaminen. Raportissa huomautetaan, että kilpailu ei takaa tuloksellisuuden paranemista, jos kehittymistarve on ulkoisesti motivoitu eikä sillä pyritä konkreettiseen työsuorituksen parantamiseen. Ilman yhteistä suuntaa yksilön on vaikea tietää, millaisia taitoja hänen tulisi kerryttää.

Haastatteluiden perusteella Suomelta puuttuu myös yhtenäinen, laajempi näkemys kansainvälistymisestä ja sen myötä ymmärrys, mitä kansainvälisessä toimintaympäristössä menestyminen edellyttää.

Työmarkkinoilla ja -elämässä eletään vahvasti ”supisuomalaisessa” kuplassa, joka torjuu toisenlaiset tekijät, toimintatavat ja vaikutteet.

NYKYINEN kehitys ja työelämän suunta näyttää haastateltujen silmissä mahdottomuudelta: vaatimuksia ei voi lisätä loputtomiin ilman, että jostakin myös luovutaan.

Toiveikkaasti sen sijaan suhtaudutaan uuden teknologian ja sen sovellusten tuomiin mahdollisuuksiin. Tekoäly voisi keventää työtaakkaa ja hybridityö helpottaa työn ja muun elämän yhteensovittamisen jännitteitä.

Tosin toistaiseksi suomalaisessa työelämäkeskustelussa ja -toimissa on keskitytty lähinnä siihen, kuinka monta ammattikuntaa ja työpaikkaa tekoäly voi ”korvata” ja kuinka etänä työskentely on saatava välittömästi loppumaan, tai ainakin radikaalisti vähenemään.

Lopputulos riippuu raportin mukaan siitä, suunnataanko teknologian vapauttama aika palautumiseen vai työsuoritteiden lisäämiseen. Parhaimmillaan tekoäly voisi toimia henkilökohtaisena avustajana, joka hoitaa rutiinitehtävät, lisää työn merkityksellisyyttä ja parantaa sen virtausta.

– Toivon, että tekoäly pystyisi analysoimaan työtilannetta ja -kykyä: organisoimaan ja räätälöimään työtehtäviä niin, että parhaimpaan sen hetkiseen tulokseen pystyttäisiin pääsemään muutenkin kuin aina sata lasissa, pohtii yksi asiantuntijahaastateltava.

Pahimmillaan tekoälystä tulee yksi kuormitustekijä lisää, joka tiivistää työtahtia entisestään ja jättää asiantuntijan ratkottavaksi aiempaakin vaativampia suoritteita.

– Tekoäly toimii tasan niin hyvin kuin sitä ohjeistetaan, tai nykykielellä promptataan. Toiseksi tekoäly on juuri niin osaava kuin se opetusaineisto, josta se datan ammentaa, muistuttaa tutkijahaastateltava.

Raportin mukaan tekoäly ei korvaa ihmisen asiantuntemusta, vaan sen käyttö vaatii kykyä erottaa relevantti tieto sekä ymmärtää tekoälyn rajoitukset ja virhelähteet. Asiantuntijan onkin entistä tärkeämpää erottautua inhimillisellä osaamisella, kuten kriittisellä ajattelulla, eettisellä harkinnalla ja vuorovaikutustaidoilla.

ETÄTYÖN tuomaa joustavuutta haastateltavat pitivät tärkeänä asiantuntijan työkyvyn vahvistajana. Yksi malli ei kuitenkaan sovi kaikille, vaan ratkaisut tulee tehdä asiantuntijan, työyhteisön ja tehtävänkuvan tarpeiden mukaan.

Haastatellut korostivat, että myös perinteisistä yhteistyötaidoista on pidettävä kiinni. Vuorovaikutus, yhteinen ideointi ja moninäkökulmainen keskustelu ovat asiantuntijatyössä olennainen lisäarvo, jota digitaaliset alustat tai tekoäly eivät kykene korvaamaan.

Esimerkiksi koronaoloissa opiskelemaan joutuneista nuorista näkyy raportin mukaan, mitä pelkkä digimaailmassa toimiminen voi aiheuttaa:

– Näiltä nuorilta puuttuu normaaleja sosiaalisen kanssakäymisen taitoja ja ymmärrystä siitä, että työyhteisössä on hyvin erilaisia ja eri-ikäisiä ihmisiä, joilla on erilaista osaamista ja valmiuksia. Saattaa olla, että yhteisössä ei enää oikein osata toimiakaan, mikä on ehkä iso huoli, kommentoi yksi asiantuntijahaastateltava.

TYÖNJOHTOVASTUUTA haastateltavat arvioivat siirtyneen, kun asiantuntijatekijät vastaavat yhä laajemmin oman työnsä tavoitteiden asettamisesta ja etenemisen seurannasta. Johtaminen siirtyy työsuorituksen valvonnasta kohti yhteisten päämäärien asettamista, työn tavoitteellisuuden tukemista ja onnistumisen edellytysten luomista.

Työelämän muutoksen nopeutuminen edellyttääkin myös johtamiselta entistä monipuolisempaa osaamista. Haastatellut varoittivat liian yksipuolisten taustojen ja kapea-alaisen kokemuksen voivan heikentää johtamisen laatua, mikä vaikeuttaa asiantuntijaroolien, työn tekemisen tapojen ja osaamistarpeiden tunnistamista ja yhteensovittamista.

Suomalaiset johtajat ovat yhä taustoiltaan usein hyvin homogeenistä joukkoa:

– Suomalaisessa organisaatiossa varsinkin ylimpään johtoon valikoituu aika yksipuolisesti tiettyjen koulutustaustojen ihmisiä, muotoilee tutkijahaastateltava.

Toisaalta asiantuntijalle tulee antaa riittävästi tilaa omaehtoiseen työskentelyyn, toisaalta johdon on tarvittaessa osattava asettaa selkeitä rajoja. Haastatellut arvioivat jyrkkien rajoitusten ja pakon toimivan kuitenkin huonosti asiantuntijoiden kohdalla, ja hyvän johtamisen tapahtuvan pikemminkin tuen ja työskentelyn priorisoinnin kautta.

RAPORTIN mukaan on ajatusharha, että merkittävä tuottavuuden kasvu olisi saavutettavissa ensisijaisesti yksilöiden ponnistuksia lisäämällä, ilman rakenteellista uudistumista.

Vaikka yksittäinen asiantuntija olisi kuinka tuottelias ja tehokas, kokonaistuottavuus ei kasva, mikäli työn organisointiin, johtamiseen ja toimintamalleihin liittyvät rakenteet laahaavat perässä.

Haastatteluiden perusteella yksi keskeinen talouskasvuun kytkeytyvä kysymys on se, kuinka hyvin yhteiskunta kykenee hyödyntämään korkeasti koulutettujen osaamista. Erityisenä heikkoutena pidettiin vähäistä liikkuvuutta sektorirajojen yli – niin julkisen ja yksityisen sektorin kuin eri toimialojen välillä.

Eri sektorit ja toimialat tunnistavat puutteellisesti muualla hankittua osaamista, mikä aiheuttaa ”siiloutumista”, ennakkoluuloja ja vaikeuttaa uusien ratkaisujen ja innovaatioiden löytämistä.

– Yrityspuolella vallitsee sellainen puhe, että julkiselta ei jotenkin pääse sinne yksityiselle. Että julkisella puolella menee ”pilalle”. Tällaiset narratiivit ovat mielestäni todella vaarallisia, sanoo tutkijahaastateltava.

Haastatellut arvioivat, ettei korkeakoulutuksen arvoa aina tunnisteta työmarkkinoilla. Työnantajat saattavat esimerkiksi epäillä, että akateemisesti koulutetuilta puuttuu käytännönläheistä osaamista.

HAASTATTELUISSA todetaan, että asiantuntijatyö on jo pitkään ollut luonteeltaan ”rajatonta” ja perustunut luottamukseen työntekijää kohtaan: työ tehdään siellä ja silloin, kun se sujuu parhaiten.

Nykyinen työelämälainsäädäntö ei kuitenkaan aina tunnista esimerkiksi asiantuntijatyölle leimallista rajattomuutta, mikä voi näkyä työpaikoilla suoranaisina lakirikkomuksina:

– Korkeakoulutetuista puhuttaessa työaikalaki saattaa olla eniten rikottu laki Suomessa. Jos noudatettaisiin jo olemassa olevia lakeja, asiat olisivat aika hyvällä tolalla. Mutta monessa organisaatiossa niiden yli sitten kävellään, mikä tuottaa työn ylipursuavuutta, sanoo eräs tutkijahaastateltava.

Raportin mukaan asiantuntijatyön, työelämän ja kasvun haasteita ei ratkaista vain yksilöön keskittymällä. Nyt Suomessa lähdetään siitä, miten työntekijän pitäisi jaksaa, sopeutua ja kehittyä – tai mitä työnantajan pitäisi tehdä paremmin.

Työelämä voisi hyötyä yhteisvastuun nostamisesta takaisin agendalle.

– Esimerkiksi etätyössä ei kyse ole vain siitä, missä asiantuntija kokee olevansa tuottavimmillaan tai missä työnantaja haluaisi tekijän olevan, vaan siitä, millainen merkitys yksilöllä on osana yhteisöään.

– Myös taito johtaa asiantuntijatyötä nousee keskeiseksi kilpailukykytekijäksi. Hybridi- ja etätyön sekä digitalisaation myötä asiantuntijan autonomia on kasvanut, ja muuttuneessa tilanteessa perinteinen valvontaan perustuva työn johtaminen on menettänyt tehoaan, raportissa sanotaan.

Raportti laati Akava Worksille E2-tutkimuksen työryhmä, ja tulokset perustuvat työelämän tutkijoiden ja asiantuntijoiden haastatteluihin. Haasteltaviin kuului yhteiskunta- ja taloustieteilijöitä sekä eläke-, työmarkkina- ja työoikeuden asiantuntijoita.

Juttua muokattu klo 16.39: korjattu kieliasua.