Siitä vastaavat toimittaja Jari Korkki sekä Kummola itse. Tarina etenee minä-muodossa.

Kirjan alkuun uutismies Korkki on sijoittanut julkisuuden kannalta eittämättä kiinnostavimman tiedon.

Kummola tavoitteli pitkän kiekkovaikuttajan uransa huippuna Kansainvälisen Jääkiekkoliiton puheenjohtajuutta, turhaan. Varapuheenjohtajaksi hän oli kuitenkin edennyt vuonna 2003.

– Aloite tuli Venäjältä, ja aika pian Pohjoismaat ilmoittautuivat ehdokkuuteni tukijoukkoihin, samoin Pohjois-Amerikka ja tšekit. Saksakin oli kiinnostunut. Laskeskelimme, että Faselin lyömiseen tarvittavat äänet voitaisiin hyvinkin saada kasaan. Kampanja oli tarkoitus puhaltaa käyntiin epävirallisessa tapaamisessa Tukholmassa 2008.

Juuri ennen Tukholmaa Kummola kertoo saaneensa puhelun Venäjän jääkiekkoliiton puheenjohtajalta Vladislav Tretjakilta.

– Tretjak oli hyvin pahoillaan joutuessaan kertomaan, että sorry Kale, hän ei pääse kokoukseen, koska oli saanut määräyksen saapua ”kaikkein pyhimpään”. Häntä oli nimenomaan kielletty lähtemästä Tukholmaan. Venäjä ei halunnut asettua Faselia vastaan.

Kummolan tulkinnan mukaan kyse oli Kremlistä ja Vladimir Putinista.

– Samalla ymmärsin, ettei Venäjän jääkiekkoliitto voinut olla kaatamassa Faselia, joka oli Kansainvälisen Olympiakomitean työvaliokunnan jäsenenä vahvasti vaikuttamassa siihen, että Venäjä sai vuoden 2014 Sotšin talviolympialaiset. Fasel ja Putin olivat ystävystyneet jo silloin, kun Pietarin vuoden 2000 MM-kisojen hallin rakentaminen uhkasi myöhästyä ja herrat ryhtyivät yksissä tuumiin pelastamaan hanketta.

Vähän myöhemmin Kummola tapasi vielä Faselin. Kummola kertoo ehdottaneensa Faselille heidän tehtäviensä jakoa. Fasel olisi voinut jatkaa entisellä tittelillään ja pitää paikkansa Kansainvälisen Olympiakomitean työvaliokunnassa.

– Oma roolini olisi kasvanut. Ehdotus ei Renélle käynyt, mutta hän jäi arvailemaan suunnitelmiani aina vaaliaamuun asti, Jari Korkin ja Kummolan kirja kertoo.

Tämän jälkeen tapahtumat kävivät kirjan mukaan vieläkin kummallisemmiksi. Kummolalle tuli yhteydenotto washingtonilaisesta agenttitoimistosta.

– Sieltä tuli agentti käymään Suomessa ja ilmoitti, että heillä on kampanjalleni maksaja. Kaikki vanhat itäblokin maat hoidetaan niin, että varmasti tulee ääniä Kummolan tueksi.

Maksaja olisi ollut eräs kirjassa nimeltä mainittu ukrainalainen miljardööri, joka oli talouslehti Forbesin maailman rikkaimpien listalla korkealla.

– Kaikki oli kuulemma selvää ja kaveri valmis ottamaan suihkukoneen alleen ja sujahtamaan Suomeen sopimaan yksityiskohdat. Kun kysyttiin, mitä he haluavat vastineeksi, oli vastauksena, että vaikutusvaltaa. Päätin, että en lähde tällaiseen hommaan ollenkaan, sillä peli alkoi olla hiukan liian raakaa.

Kirjan mukaan Kummola päätti tämän jälkeen ajaa kampanjansa alas.

Korkin ja Kummolan kirjassa avataan myös Raimo Summasen myrskyisää päävalmentajakautta Suomen jääkiekkomaajoukkueen peräsimessä 2003–2004.,

Summanen oli puhtaasti Jääkiekkoliiton puheenjohtajana toimineen Kummolan oma valinta.

– Minua miellyttivät ensisijaisesti Summasen valtava intohimo ja uteliaisuus jääkiekkoon. En ole koskaan tavannut ihmistä, joka jaksaa niin paljon pohtia pelin sisäistä olemusta.

Kummola ei ole katunut Summasen valintaa Leijonien päävalmentajaksi jälkeenpäin.

– On aivan selvää, että jossain vaiheessa hänestä olisi kuitenkin tullut maa- joukkueen päävalmentaja. Ja World Cupin tulos 2004 oli loistava.

2000-luvun taitteessa hän istui myös yhden kauden kansanedustajana edeten vuodeksi myös kokoomuksen eduskuntaryhmän 1. varapuheenjohtajaksi. 2003 vaaleissa hän putosi Arkadianmäeltä.

Eduskunnassa ollessaan Kummola luettiin kokoomuksen sisällä niin sanottujen hiljaisten miesten ryhmään. Monilla heistä oli yrittäjätaustaa.

Valintansa jälkeen Kummola kertoi olevansa innokas tarttumaan uusiin tehtäviin.

– Vasta myöhemmin ymmärsin, että ryhmänjohtaja Zyskowicz osoitti mielellään minulle kiusalliset tehtävät. Jouduin istuntosaliin puolustamaan hallitukselle kiusallisia esityksiä kuten sairausvakuutusmaksun tai polttoaineveron korotusta. 

Korkki ja Kummola raportoivat kirjassa myös versionsa siitä, miksei Ilkka Kanervaa saati Esko Ahoa valittu Suomen pankkiin. Hän nostaa esiin kokoomuksen silloisen puheenjohtajan Ville Itälän ja presidentti Tarja Halosen puhelun.

– Ilkka Kanerva oli kahdestikin ehdolla Suomen Pankkiin. Toisella kertaa hän oli ehdolla pankin johtokuntaan yhdessä keskustan Esko Ahon kanssa. Satuin olemaan vieressä, kun Itälä soitti presidentti Haloselle ja kysyi, mitä tämä aikoo. Halonen ilmoitti, että hän nimittää Ahon, mutta ei Kanervaa. Itälä vastasi, että presidentti ei voi jättää hallituksen edustajaa nimittämättä, jos hän aikoo kuitenkin nimittää oppositiojohtajan. Seuraavana päivänä Halonen nimitti Pentti Hakkaraisen, ja niin jäi Esko Ahokin rannalle. 

Kummola arvioi kirjassa myös Alexander Stubbin ministerivalintoja, kun tämä oli noussut kokoomuksen johtoon ja pääministeriksi 2014. Kummolan mielstä Stubb teki laskuvirheen siinä, että hän otti kilpailijat vitjaan.

– Jari Koskinen olisi ollut helppo, lojaali pakkaus, mutta hänen tilalleen maatalousministeriksi vaihdettiin Petteri Orpo, joka oli pitänyt Vapaavuoren kannatuspuheenvuoron kokouksessa. Vapaavuori jatkoi elinkeinoministerinä. Isoin virhe oli kuitenkin Laura Rädyn nostaminen sosiaali- ja terveysministeriksi eduskunnan ulkopuolelta. Stubbille uskollisia ministereitä olivat vain Sanni Grahn-Laasonen ja Lenita Toivakka.

– Ehdotin monen muun tapaan Alexander Stubbille hallituksen eronpyyntöä ja uusia vaaleja, koska kokoomuksen kannatusluvut olivat korkealla. Stubb torjui ajatuksen ja kertoi tulevansa erinomaisesti toimeen SDP:n Antti Rinteen kanssa. Syksyllä 2014 oli jo toinen ääni kellossa. 

Eduskuntavaalien jälkeen Stubb sai 2015 valtiovarainministerin paikan.

Kirjan mukaan Hjallis Harkimo oli tehnyt töitä Stubbin valinnan eteen.

– Harkimolla oli aihetta olettaa, että uurastus palkitaan vaalien jälkeen. Kun Hjallis huomasi, että ministerisalkku karkaa, hän alkoi kaivaa maata Stubbin alta. Siinä hän sai kaverikseen Eero Lehden. He alkoivat ajaa Petteri Orpoa puheenjohtajaksi vuoden 2016 puoluekokouksessa.

Orpo voitti Stubbin 80 äänellä.

– Hjallis alkoi jostain syystä Lappeenrannan jälkeen kampittaa Orpoa. Oliko Harkimolle luvattu jotain? Ainakin hän alkoi pian puuhata omaa puoluetta – tai liikettä – jonka perustamisesta hän oli jo jonkin aikaa vihjaillut, Korkin ja Kummolan kirjassa kerrotaan.