Palkittu politiikan aikakauslehti.
Katso hinnat!

Kotimaa

8.4.2021 10:46 ・ Päivitetty: 8.4.2021 10:46

Ravintolat ovat noudattaneet koronarajoituksia pääosin hyvin – Lounais-Suomen poliisi puuttui yksityistilaisuuteen Turussa

LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO
Ravintola Kiila mainostaa noutoruokaa Helsingissä 8. maaliskuuta 2021.

Ravintolat ovat noudattaneet poikkeusoloista johtuvia rajoituksia varsin hyvin, rajoitusten noudattamista viimeisen kuukauden ajan alueellaan valvonut Lounais-Suomen poliisi kertoo.

Demokraatti

Demokraatti

Lounais-Suomen poliisi on tehnyt 8.maaliskuuta käynnistyneen valvonnan aikana yli 1800 ravitsemisliiketarkastusta. Noin kuudessakymmenessä tarkastuksessa on poliisin mukaan löytynyt huomautettavaa. Rikosilmoituksia ei ole Lounais-Suomen ravintolavalvonnasta kirjattu, vaan tapauksiin on puututtu neuvoin ja kehotuksin.

Poliisi kertoo tiedotteessa, että useimmiten huomautuksen syynä on ollut tilanne, jossa asiakkaat ovat jääneet syömään noutoruokaa ravintolan terassialueelle tai välittömään läheisyyteen. Lisäksi ongelmia on havaittu esimerkiksi jonotustilanteissa.

Lounais-Suomen poliisi arvioi, että yleisesti otattaen sulkumääräyksiä on noudatettu erittäin hyvin. Poliisi kuitenkin kertoo, että joissain tapauksissa on ”liikuttu harmaalla alueella”.

– Esimerkiksi viime lauantaina poliisi joutui puuttumaan Turussa ravintolan yläkerrassa järjestettyyn yksityistilaisuuteen, jossa oli kokoontuneena noin 30–40 henkilöä ilman asianmukaisia turvavälejä tai kasvomaskeja, ylikomisario Kai Loukkaanhuhta Lounais-Suomen poliisilaitokselta kertoo tiedotteessa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU