Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Razmyar: Syyttely ei paranna oppimistuloksia – “Maahanmuuttajaväestön pärjääminen on otettava vakavasti”

LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN
Nasima Razmyar (sd.).

SDP:n varapuheenjohtaja, kansanedustaja Nasima Razmyar korostaa, että Suomen Pisa-tulokset ovat heikentyneet lähes kaikissa oppilasryhmissä ja syyt siihen ovat moninaisia.

Demokraatti

Demokraatti

Maanantaina julkaistusta tutkimuksesta selviää, että vuoden 2022 Pisa-kokeissa maahanmuuttajataustaisten oppilaiden oppimistulokset ovat merkittävästi muita oppilasryhmiä heikompia.

– Suomen laskevat Pisa-tulokset ovat kansallinen hätähuuto. Taso on tippunut lähes kaikissa oppilasryhmissä. Tiedämme, että sosioekonominen asema ja perhetausta vaikuttavat Pisa-tuloksissa merkittävästi. Myös ylisukupolvisuus näkyy, vaikka korostammekin jatkuvasti puheissa suomalaisen koulutuksen tasa-arvoa ja saavutettavuutta, Razmyar sanoo tiedotteessaan.

– Systeemimme ei selkeästikään toimi, jos oppimiserot ovat näin suuret. Oppimiserojen takana on kuitenkin useita eri syitä, emmekä voi takertua vain yhteen syyhyn, jos haluamme muuttaa kehitystä. Myös maahanmuuttajien Pisa-tuloksia selittää vahvasti oppilaiden sosioekonominen tausta. Maahanmuuttajataustaiset oppilaat ovat yliedustettuina Pisan matalimmassa sosioekonomisessa neljänneksessä.

RAZMYAR penää enemmän rauhallisuutta syyttelevään keskusteluun.

– Maahanmuuttajaväestön pärjääminen on otettava vakavasti. Tiedän, että tämänkin uutisen myötä syytetään lapsia ja heidän kyvykkyyttään, vaikka jokaisella meistä on edellytykset oppia sekä menestyä. Systeemi voi joko tukea ja auttaa, tai toimia itseään vastaan. Suunnan muuttamiseksi meidän on tarkasteltava useita oppimistuloksiin vaikuttavia tekijöitä rehellisesti: valmistavaa opetusta sekä S2-opetusta, perheiden tukea, kotoutumispolitiikkaa, tukitoimien vaikuttavuutta. Ei ole kyse vain lapsista, vaan perheistä.

Hallituksen toimet eivät tule parantamaan Pisa-tuloksia.

– Leikkaamalla köyhiltä ja kasvattamalla sosioekonomisia eroja vain pahennetaan tilannetta. Tulokset korostavat, kuinka tärkeää on ehkäistä koulujen ja asuinalueiden välistä eriytymistä, mutta valitettavasti hallitus toimii juuri päinvastoin. Tilasto on otettava vakavasti, mutta leimaaminen ei asiaa paranna. On vaikutettava syihin, ei seurauksiin, varoittaa Razmyar.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE