Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Rehulalta ympäripyöreät kannat kansanedustajien limuviinavetoomukseen: “Alkoholi on asia, jossa on aina tunne mukana”

Tänään 28 kansanedustajaa, joista 15 hallituspuolue keskustasta, tuli julkisuuteen torjuen muun muassa ehdotukset niin sanottujen limuviinojen tulosta kauppoihin ja kaupassa myytävien oluiden alkoholipitoisuuden korottamisesta.

Hallituksessa on eripuraa alkoholilain uudistuksesta. Lausuntoyhteenveto tuli julkisuuteen eilen.

– Lausunnonantajia oli 130. Yhteenveto on senkaltainen, että tässä kansanedustajat ovat ottaneet kantaa tavalla, joka tulee noista lausuntoyhteenvedoistakin selkeästi esille, keskustalainen perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehula kommentoi kapinoinniksikin kutsuttua 28 kansanedustajan vetoomusta.

Omia henkilökohtaisia kantojaan Rehula ei lähde erittelemään.

28 vetoomuksen allekirjoittanutta kansanedustajaa on huolissaan alkoholin terveyshaitoista, mikäli esimerkiksi limuviinat tulevat kauppojen hyllylle.

– Kansanedustajat ovat oman tahtonsa ilmaisseet ja tietysti sillä on merkitys niiltä osin, kun tätä valmistelua eteenpäin viedään.

Juha Rehulan mukaan asiat ratkeavat seuraavan parin kuukauden kuluessa. Lakiesitys on tulossa eduskuntaan toukokuussa. Nyt pohditaan, seuraavaksi hyvinvoinnin ja terveyden ministeriryhmässä, millaisia mahdollisia lakimuutoksia tehdään.

Lisää aiheesta

– Alkoholi on asia, jossa on aina tunne mukana. On sitten totaalikieltäytyjä-absolutisti tai henkilö, joka käyttää alkoholia hieman runsaammin, niin mielipiteitä on riittänyt ja tulee riittämään. Minulle olisi yllätys, jos ei olisi minkäänlaista kommentointia sen jälkeen, kun tämä lausuntoyhteenveto on nyt eilen julkisuuteen saatettu.

Siihen, äänestetäänkö alkoholilaista aikanaan omantunnonkysymyksenä, Rehula toteaa eduskuntaryhmien puheenjohtajien ratkaisevan.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE