Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Kommentti: Keskustan Puska on hallituksen tuska

Suomalaisen alkoholipolitiikan pitkä linja on kieltolain päättymisen jälkeen perustunut kontrolliin. Kun alkoholimyymälät avattiin hillittömäksi äityneen laittoman ryyppäämisen päätteeksi, niissä asioiminen tehtiin mahdollisimman vaikeaksi.

Kulutusta hillitsevien esteiden määrä on ajan myötä vähentynyt. Alko on edelleen monopoli, tosin sinne voi poiketa sisäkautta kaupan eteisestä. Myös myynti- ja aukioloaikoja säädellään toisin kuin esimerkiksi Varsovan keskustassa, jossa voi vierailla 24h-baarissa.

Juomisen virallisia hidasteita perustellaan Suomessa muun muassa terveyssyillä ja väkivaltarikollisuudella. Kun meikäläiseen väkijoukkoon nakkaa kiven, se osuu melko suurella todennäköisyydellä ihmiseen, jonka tuttavapiirissä on alkoholisti. Viinaan kuollaan. Alkoholin inhimillinen ja kansantaloudellinen hinta on korkea vaikka sitä keventäisi kaskulla laadukkaan viinilasin äärellä.

Suomessa viina on aina ollut vapauskysymys.

Hyväpalkkaisen liberaalin tuopin yli katsottuna, ongelma on yhtä tuttu kuin luterilainen kirkko ja yhtä puuduttava kuin keskustan kootut kuntavaalitavoitteet.

Suomessa viina on aina ollut vapauskysymys. Myös yhteiskunnan avautumiseen, joka alkoi viimeistään Neuvostoliiton hajottua, on aina liittynyt keskustelu alkoholin sääntelystä. Suomalaiset on nähty holhokkeina, joiden aikuisuuden tiellä on viina, jota he eivät saa juoda rajoittamattomasti.

Pian taas keskustellaan, ja eduskunnassa valmistaudutaan astumaan valmiiksi kaivettuihin taisteluhautoihin.

Lisää aiheesta

Jos kysymys olisi tieteellinen, Puska tyhjentäisi Sibelius-akatemian parilla ruoskan heilahduksella.

Toisella puolella ovat kokoomuslaiset yhteiskuntafilosofit, joille alkoholi on vapauden mitta. Toisella puolella terveystietäjät, joista ylimmäisenä keskustan tuore kansanedustaja, kävelevä alkoholitutkimusraportti Pekka Puska. Jos kysymys olisi tieteellinen, Puska tyhjentäisi Sibelius-akatemian parilla ruoskan heilahduksella. Tarjolla on kuitenkin sataprosenttista politiikkaa, jossa tosiasiat ovat faktaa silloin, kun ne vaikuttavat kannatusmittauksiin.

Puska on kiusallinen Juha Sipilän hallitukselle, joka on tehnyt normeista niin suuren vihollisen, että ainoastaan pääministerin henkilökohtainen vakaumus estää sitä purkamasta myös Mooseksen lain kymmentä käskyä.

Lopputulos on luultavasti suomalainen alkoholipoliittinen keskustelu, joka kuulostaa etukäteen käsikirjoitetulta. Vaikka Puska voittaisi, ei viina Suomesta lopu.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE