Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Republikaanien supertiistain saldo: Trump 7 – Cruz 3 – Rubio 1

Ted Cruz tarttui oljenkorteen, jonka voitto Texasissa, Oklahomassa ja Alaskassa tarjosi. Hän tarjoaa nyt itseään ainoana republikaanina, jolla on vielä mahdollisuudet Donald Trumpin voittamiseen.

Yhdysvalloissa republikaanien Ted Cruz on voittanut esivaalit Alaskassa. Amerikkalaismedian ennusteiden mukaan Cruz on päihittämässä ennakkosuosikki Donald Trumpin parin prosenttiyksikön erolla.

Trump on kuitenkin vienyt suurvoiton niin kutsutun supertiistain esivaaleissa. Trump on voittanut yhteensä seitsemässä osavaltiossa, Cruz kolmessa ja Marco Rubio yhdessä.

Demokraattien puolella Hillary Clinton voitti seitsemässä osavaltiossa. Hänen haastajansa Bernie Sanders sai puolelleen neljä osavaltiota.

Supertiistaina kaikkiaan 12 osavaltiossa republikaanit ja demokraatit äänestivät siitä, kenet haluavat puolueissa ehdolle presidentinvaaleissa.

Molemmat puolueet äänestivät Georgiassa, Virginiassa, Vermontissa, Massachusettsissa, Tennesseessä, Alabamassa, Arkansasissa, Texasissa, Oklahomassa ja Minnesotassa. Lisäksi demokraatit äänestivät myös Coloradossa ja republikaanit Alaskassa.

 

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE