Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Päätoimittajalta

Rikkooko Venäjä oikeasti Suomen vesitorneja – vai innostuiko pätkäsisäministeri keulimaan uhkakuvilla?

ChatGPT kuvamanipulaatio
Päätoimittajalta

Petri Korhonen

Demokraatin vastaava päätoimittaja.

Sisäministeriö piti maanantaina taustainfon, jossa se esitteli kattavasti erilaisia Suomeen kohdistuneita uhkia. Pätkäsisäministeri käytti tilaisuutta hyväkseen pieneen keulimiseen, jota turvallisuusviranomaiset nyt paikkailevat.

Petri Korhonen

Demokraatti

Ministeriön taustatilaisuudesta tehtyjen mediajuttujen perusteella Suomen kriittisten kohteiden ympärillä lentelee tunnistamattomia – mutta melkoisen varmasti – punatähtisiä drooneja. Samoin alkukesällä havaittu vesilaitoksiin tehty ilkivalta näyttäisi valtiollisen toimijan tekosilta – tai siis näin ministeri antoi ymmärtää.

Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne (ps), joka paraikaa hoitaa oman toimensa ohella myös sisäministeriyttä, ilmoitti tilaisuudessa oman näkemyksensä syyllisestä.

Ilta-Sanomat kertoi Ranteen sanoneen, että aihetodisteet viittaavat Venäjään.

-  Tutkinnat ovat kesken monilta osin, mutta kun nojaa tietonsa siihen, mitä sotilas- ja siviilitiedustelutietoa on, on selkeää, että viitteitä on, Ranne sanoi Ilta-Sanomien mukaan.

VALTIOLLISTA vakoilua ja tihutyöntekijöitä valvovassa Suojelupoliisissa ministerin puheet aiheuttivat kahvien pärskäyttämistä työpöydille.

Asiaa tarkkaan tutkinut Supo on kertonut valtiojohdolle ja jopa medialle pitkin syksyä, ettei mikään kesän ilkivaltaiskuissa viittaa Venäjään. Samoilla linjoilla on tiettävästi sotilastiedustelukin.

Lisää aiheesta

Demokraatin tietojen mukaan myös paikallispoliisit ovat monissa kunnissa huomanneet, että murroissa ja töhrinnöissä asialla ovat olleet koulujen loppumisesta riehaantuneet nuorisolaiset, känniääliöt ja tavalliset vandaalit – eivät GRU:n tai FSB:n agentit.

Supo lausuikin tiistaina STT:lle nopeasti, että se pysyy yhä kannassaan: Venäjä tekee jotain muuta kuin juuri näitä mainittuja pahuuksia.

Rannekin alkoi samana iltana peruuttaa puheissaan. Hänen mukaansa sisäministeriö ja poliisi eivät ole “eri linjoilla” Venäjän osallisuudesta.

Ranne täsmensi STT:lle sähköpostitse, että Venäjän roolista puhuessaan hän tarkoitti muun muassa satelliittipaikannuksen häirintää, joka kiistatta tulee itärajan takaa.

Vesitornien rikkojista ja droonien lennättäjistä ministeri ei enää kommentoinut halaistua sanaa.

MIKSI sisäisestä turvallisuudesta vastaava ministeri päätti keulia julkisesti näinkin turhissa yksityiskohdissa?

Suden huutamisesta ei nimittäin ole jonkun vesitornigraffitin tai lennätysluvista piittaamattomien teinien droonihurjastelun yhteydessä mitään hyötyä.

Sillä vain lisätään väärää mielikuvaa siitä, että Venäjän piippalakit puuhastelevat täällä mielin määrin, joka nurkan takia, emmekä voi muka asialle mitään.

Ministeri olisi voinut aivan aiheellisesti varoittaa Venäjän lietsomien huhujen ja valeuutisten levittämisestä.

Oikeitakin varoittelunaiheita sen sijaan olisi. Venäjä tekee tänä syksynä kaikkialla Euroopassa erilaisia sabotaaseja. Roistovaltio yrittää värvätä verkon kautta Suomestakin halukkaita iskijöitä, ja palkkaa mielellään erilaisia rikollisia ja katujengiläisiä tekemään likaisia töitä puolestaan.

Venäjä rikkoo tai harjoittelee infran rikkomista meillä suorilla verkkohyökkäyksillä sekä erilaisen kyberrikollisuuden avulla.

Samoin Venäjä yrittää vahvistaa verkossa liikkuvaa, EU:n yhtenäisyyden murentamiseen tai viranomaisten väsyttämiseen tarkoitettua mis-, dis- ja malinformaatiota megafonin lailla.

Ministeri olisi voinut aivan yhtä aiheellisesti varoittaa suomalaisia Venäjän lietsomien huhujen ja valeuutisten levittämisestä, mutta se olisi ehkä osunut ikävästi omiin populistipoliitikkoihimme.

VENÄJÄLTÄ voi odottaa Suomeenkin mitä tahansa oikeaa vahingontekoa, eikä todellisista tapauksista pidä vaieta.

Suomi on ottanut hallitusohjelmansa mukaan kyberpuolustuksessa linjakseen aiempaa paremman attribuution, eli syyllisten julkisen nimeämisen. Tämä on erittäin tervetullut muutos aiempien vuosien hyssyttelyyn.

Toimiakseen ja tehotakseen attribuutio vaatii kuitenkin uskottavuutta, eikä sitä pidä vaarantaa keulimisella, vaikka mieli tekisikin syyttää Venäjää joka risauksesta.

Pätkäministeri väläytti perehtymättömyyttään hallinnonalan tapoihin.

Mitä maanantain lipsautuksista sitten aiheutui? Ei mitään suurta vahinkoa.

Näyttää vain siltä, että sisäisen turvallisuuden asioita oman toimensa ohella hoitava pätkäministeri väläytti perehtymättömyyttään hallinnonalan tapoihin.

Tällaisia lausuntosammakoita ministeriyden vakituinen haltija Mari Rantanen (ps) olisi luultavasti osannut välttää.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE