Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Rinne piti viimeisen puheensa puheenjohtajana, hallituksen koulutusuudistusten kriitikoille syyte elitismistä – omiltaan toivoi valtapelien hautaamista lopullisesti

SDP:n väistyvä puheenjohtaja Antti Rinne (sd.) piti tänään viimeisen puheensa SDP:n puheenjohtajana ja käsitteli siinä poliittista tilannetta.

Demokraatti

Demokraatti

Puheensa aluksi Rinne kertoi siitä, miten Tampere on hänelle henkilökohtaisesti tuttu.

Rinne soitti nuorena miehenä reilut kymmenen vuotta klarinettia Hyvinkäänkylän Työväenyhdistyksen soittokunnassa.

– Olin juuri palannut suorittamasta asevelvollisuutta, kun soittokunta järjesti viihdemusiikin konsertin. Konsertin laulusolistiksi muutaman kappaleen verran oli saatu värvättyä taiteilija-professori Veikko Sinisalo. Konsertin päätteeksi Veikko kysyi soittajilta, oliko kukaan vailla työtä. Hänellä olisi tarjolla työtä autonkuljettaja-näyttämömiehenä käynnistymässä olleella Aleksis Kivi-kiertueella. En epäröinyt hetkeäkään ja ilmoittauduin saman tien Runo-Pirkka Oy:n palvelukseen. Veikko palkkasi minut ja niin minustakin tuli tamperelainen muutamaksi vuodeksi, Rinne kertoi.

Hän asui Tampere-taloa vastapäätä Lähteenlinnassa. Myöhemmin Rinteen kaksi vanhinta tytärtä ovat asuneet Tampereella.

– Heidänkin kauttaan on tullut paljon myönteisiä kokemuksia Tampereesta ja tamperelaisista.

SDP on lauantaista maanantaihin koolla Tampereella puoluekokouksessa.

“Vain me voimme viitoittaa tien 2030-luvun hyvinvointivaltiolle.”

Rinne sanoi, että kun hänet kuusi vuotta sitten valittiin puolueenpuheenjohtajaksi, hän halusi tarjota vaihtoehdon, jolla usko ja luottamus liikkeeseemme palautetaan.

– Ja halusin palauttaa oman itseluottamuksemme työhömme. Sillä kuten monesti olemme todenneet: SDP on parhaimmillaan silloin, kun se on rohkeimmillaan.

Rinteen mukaan globaalit haasteet ja mahdollisuudet, ilmastonmuutos ja yhä kiihtyvä teknologinen kehitys edellyttävät myös sosialidemokratialta uutta ajattelua.

– Vain me voimme viitoittaa tien 2030-luvun hyvinvointivaltiolle, joka ymmärtää ja tukee tavallista ihmistä muutoksen keskellä. Sillä epävarmuus tulevasta, työpaikasta tai perheen toimeentulosta kalvaa suurta joukkoa länsimaiden ihmisistä.

Rinteen mukaan pahimmillaan toivottomuus ja yhteiskunnan eriarvoisuus murentavat luottamusta demokratian instituutioihin ja politiikan päätöksentekoon.

– Ja tästä demokratian ja oikeusvaltion rapautumisesta hyötyvät vain väärät profeetat, voimat, jotka haluavat kääntää kehityksen kelloa vuosikymmeniä, jopa vuosisatoja taaksepäin. Syyllisiä haetaan milloin toisista kulttuureista, milloin Euroopan unionista.

“Näyttämään totuuden, mutta paljastamaan valheet.”

Rinne sanoi puoluekokoukseen kokoontuneille, että on käytävä rohkeasti taisteluun näitä voimia vastaan.

– Meidän on hyökättävä väärän tiedon levittäjiä vastaan totuudella, toivolla ja teoilla. Työhön tarvitsemme jokaista: käymään toisia arvostavaa ja kunnioittavaa keskustelua, mutta oikaisemaan virheet ja erehdykset. Näyttämään totuuden, mutta paljastamaan valheet.

– Vahva pohjoismainen hyvinvointivaltio on paras aseemme toivottomuutta ja eriarvoisuutta sekä niistä ammentavia vääriä profeettoja vastaan. Laadukkaat terveyspalvelut, korkea osaaminen ja toimeentulon turva muodostavat kolmikärkemme, jota huollamme ja teroitamme vastaamaan 2020-luvun haasteisiin. Pidämme kiinni oikeusvaltiosta ja perustamme julkisen vallan käytön aina lakiin ja säännöksiin. Vaalimme sananvapautta, mutta parannamme puhekulttuuria. Tätä työtä teemme yhdessä, porukalla, ihmisten arkihuolia kuunnellen ja tuntien. Kaikki on pidettävä mukana ja niin, että kaikki sen myös huomaavat.

“Monelle jäsenellemme ja kannattajallemme voitto oli ensimmäinen koskaan.”

Lahden puoluekokouksessa vuonna 2017 SDP käynnisti poliittisen ohjelmatyön YK:n agenda 2030:n pohjalle.

– Ankkuroimme työmme sosiaalisesti, taloudellisesti ja ekologisesti kestävään kehitykseen. Ymmärsimme ensimmäisenä puolueena Suomessa, että toimiakseen hyvinvointivaltio tarvitsee kaikki kolme jalkaa: Sosiaalisesti kestävä kehitys edellyttää taloudellisesti ja ekologisesti kestävää kehitystä. Taloudellisesti kestävä kehitys edellyttää ekologisesti ja sosiaalisesti kestävää kehitystä. Ja ekologisesti kestävä kehitys edellyttää sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävää kehitystä.

Rinteen mukaan tämä ohjelmatyö on ollut keskeinen elementti luottamuksen palauttamisessa.

– Onnistuimme jo oppositioasemasta käsin ottamaan ohjelmatyömme ansiosta haltuumme poliittisen keskustelun johtajuuden. Teimme aloitteita, tarjosimme ratkaisuja ja vaihtoehtoja epäoikeudenmukaiseksi koetulle politiikalle. Ihmisten luottamuksen palautuessa myös oma itseluottamuksemme kasvoi kohisten.

– Jotta voi voittaa, on uskottava itseensä, omaan tekemiseensä. Ja toverit: me uskoimme. Huhtikuussa 2019 palasimme eduskuntavaaleissa maan suurimmaksi puolueeksi 20 vuoden jälkeen. 20 vuoden jälkeen. Monelle jäsenellemme ja kannattajallemme voitto oli ensimmäinen koskaan.

“Leikkauspolitiikalla emme voi rakentaa…”

Rinne totesi, että maamme huikea kasvutarina on näyttänyt, että pohjoismainen hyvinvointivaltio on ylivoimainen tapa järjestää yhteiskuntaa.

– Itselleni hyvinvointivaltion eetoksen on parhaiten kiteyttänyt puolueemme entinen puheenjohtaja Rafael Paasio: Jos et muuten tiedä, mitä teet, ole heikomman puolella.

– Jotta tämä paasiolaisen hyvinvointivaltion kehittäminen olisi mahdollista, on myös jatkossa kiinnitettävä erityinen huomio työikäisen väestön työhön osallistumiseen. Tarvitsemme pitkäjänteistä, suunnitelmallista ja rohkeaa rakentamista, jotta kaikki kynnelle kykenevät saadaan työelämään kiinni. Keväällä 2019 arvioimme hallitusohjelman kirjoittamisen yhteydessä, että tarvitsemme tällä vaalikaudella 60 000 uutta työllistä turvataksemme hyvinvointivaltion rahoituspohjan tulevalla vuosikymmenellä.

Rinteen mukaan maailmanlaajuinen koronakriisi ei ole muuttanut tarvetta nostaa työllisyysastetta hyvälle pohjoismaiselle tasolle miksikään, päinvastoin.

– Samalla on kuitenkin todettava, että koronakriisin vaikutuksesta toimenpiteiden aikatauluja joudutaan arvioimaan uudelleen. Pandemian aiheuttamaa talouden pudotusta on korjattava elvytyksellä. Emme saa enää toistaa aikaisempien talouskriisien virheitä. 1990-luvun laman ja finanssikriisin opetukset on otettava nyt vakavasti. Leikkauspolitiikalla emme voi rakentaa sosiaalisesti, taloudellisesti tai ekologisesti kestävää kasvua.

“Esitin jo vuonna 2016 suomalaisille työntekijöille subjektiivista oikeutta etätyön tekemiseen.”

Rinne sanoi, että hallituksen piirissä työllisyystoimia on valmisteltu huolellisesti.

– Erityisen tärkeä uudistus on henkilökohtainen työnhaun malli, joka nojaa työttömien auttamiseen takaisin työelämään ja tiiviiseen sektorirajat yhdistävään yhteistyöhön eri viranomaisten ja yksityisten toimijoiden kanssa. Osatyökykyisten asemaa on tarkoitus parantaa kehittämällä palkkatukeen liittyviä järjestelmiä ruotsalaisten esimerkkien mukaisesti.

– Huomattava vaikutus työllisyydelle on SDP:n pitkään ajamalla tavoitteella oppivelvollisuusiän korottamisesta ja toisen asteen maksuttomuudesta.

Rinne totesi, että hänen on ollut vaikea ymmärtää tämän tavoitteen kriitikoita.

– Onko kyse jostain pahasti vinoutuneesta elitismistä, korkeamman koulutuksen ja sen tarjoaminen mahdollisuuksien rajaamisesta harvempien, joidenkin yhteiskunnan etuoikeutettujen oikeudeksi? Muistamme hyvin, että myös peruskoulu-uudistuksen kovimmat vastustajat edustivat samoja yhteiskuntapiirejä. SDP:lle tämä ajattelu ei käy. Sivistys ja oikeus tavoitella täyttä potentiaaliaan kuuluvat jokaiselle yhteiskuntamme jäsenelle, taustasta tai lähtökohdista riippumatta, Rinne kritisoi viittaamatta sinänsä mihinkään tiettyyn puolueeseen.

Sanomattakin oli selvää, että näin sanoessaan Rinteellä oli mielessään eritoten kokoomuslaiset ulostulot.

– Maailmaa voi muuttaa, tarvitaan vain rohkeita ihmisiä. Näin kuuluu yksi kulunutta puoluekokouskauttamme määrittävä toimintamme kiteytys. Tähän perustui myös vaalivoittomme kevään 2019 eduskuntavaaleissa. Teimme porukalla työtä ja kutsuimme suomalaiset mukaan tekemään työtä kanssamme. Pääministeripuolueena olemme nyt vastuussa siitä, että lupauksemme politiikan suunnan muutoksesta toteutuu. Siksi meidän on yhä jatkettava työtä, esitettävä toteuttamiskelpoisia ehdotuksia Suomen uudistamiseksi. Tässä työssä meidän on hyödynnettävä kuluneen vuoden poikkeusolojen kokemuksia, Rinne jatkoi.

Hän totesi myös, miten vasta koronakriisin myötä monella työpaikalla ja työtehtävässä on toden teolla alettu hyödyntää digitalisaation tarjoamia mahdollisuuksia töiden järjestämisessä. Etätyöt ovat tuoneet erilaiset vuorovaikutuskanavat ja -alustat yhä useamman ulottuville ja osaksi työhön kuuluvia rutiineja.

– Esitin jo vuonna 2016 suomalaisille työntekijöille subjektiivista oikeutta etätyön tekemiseen silloin, kun työtehtävät eivät edellytä läsnäoloa työpaikalla. 2020-luvun toimisto tai työpiste voivat olla missä vain. Olin ilahtunut, kun huomasin ajatuksen jälleen elokuussa nousseen julkiseen keskusteluun. Kokemukset paikkariippumattomasta työskentelystä ovat nyt käytettävissämme, jotta voimme aloittaa tähän tähtäävän esityksen valmistelun.

“Yhdessä työmarkkinajärjestöjen kanssa.”

Rinne painotti, että alati kiihtyvän teknologisen murroksen keskellä osaamisen merkitys on entistä tärkeämpää. Kehitys kohtelee ammattiryhmiä eri tavoin.

– Siksi ihmisten työllistettävyyden parantamiseen pitää kiinnittää yhä enemmän huomiota. Tähän tähtäävää työtä poliittisten päättäjien on tehtävä yhdessä työmarkkinajärjestöjen kanssa.

Rinteen mukaan elinikäisen oppimisen ja osaamisen päivittämisen on oltava mahdollisimman helppoa koko työuran ajan. Työntekijöiden osaamisen ja koulutusmahdollisuuksien määrätietoisen lisäämisen pitää näkyä myös työmarkkinoiden sopimustavoitteissa.

Rinne sanoi, että pitkällä tähtäimellä teknologisella kehityksellä on lähes aina enemmän positiivisia vaikutuksia kuin negatiivisia. Lyhyellä aikavälillä moni meistä tarvitsee kuitenkin tukea ilmiön haltuun ottamisessa tai siihen sopeutumisessa.

– Digisyrjäytyminen on aito riski, joka pitää tunnistaa ja torjua. Tarvitsemme kansallista ohjelmaa, toimenpidepakettia, jonka avulla erityisesti varttuneempia kanssaihmisiämme tuetaan digitaalisten laitteiden ja palveluiden käyttöönotossa ja hyödyntämisessä.

“Ken muuta väittää, ei puhu totta.”

Rinteen mukaan koronakriisin hoito on ollut raskas taakka erityisesti pääministeripuolueelle.

– Olen ylpeänä seurannut, miten ministeriryhmämme on pääministeri Sannan johdolla hoitanut kriisiä. Olemme kiistatta tähän asti selvinneet pandemiasta monia muita vähemmällä, kiitos tavallisten ihmisten vastuullisen käytöksen, poliittisen johdon oikea-aikaisten päätösten ja terveysviranomaistemme asiantuntijuuden.

– Rautaiset työn ammattilaiset terveydenhoidossa ja sosiaalityön eri lohkoilla mutta myös vaikkapa kauppojen kassoilla, kouluissa ja päiväkodeissa tai liikenteessä ansaitsevat meidän jokaisen arvostuksen uupumattomasta aherruksestaan.

Rinne muistutti myös, että kansainvälinen yhteistyö on ollut merkittävässä roolissa pandemian vastaisessa taistelussa. Hän viittasi Euroopan unioniin.

– Rauhan ja demokratian peruskiville rakennettu unioni on arvojensa puolesta meille ainut ja oikea. Kun autamme Eurooppaa nousemaan jaloilleen kriisin jälkeen, autamme samalla myös itseämme. Ken muuta väittää, ei puhu totta.

– Emme ole vielä kotimaisen epidemian ja globaalin pandemian päätepisteessä. Viruksen tukahduttaminen ilman rokotetta on vaikeaa, ellei mahdotonta. Siksi tästäkin eteenpäin meiltä jokaiselta tarvitaan vastuullista toimintaa. Päättäjiltä vaaditaan päättäväisyyttä ja rohkeutta kulkea maltilla eteenpäin. Terveys edellä yhteiskunnan kokonaisetua jokaisessa tilanteessa huolellisesti arvioiden.

– Kun akuutti kriisi hellittää ja joskus päättyy, on myös silloin pidettävä huolta siitä, että kaikkein haavoittuvimmissa asemissa olevat ihmiset pärjäävät.

” Sanelu ja lyhytnäköinen voitontavoittelu ei koskaan ole johtanut pysyvään menestykseen.”

Rinne totesi, että SDP on kautta vuosikymmenten, jo reilut sata vuotta, ollut juuriltaan palkansaajan, itsensä työllään elättävän ihmisen puolue.

– Sitä me olemme edelleen. Ja siksi me olemme yhteistyössä vastuullisten työmarkkinaosapuolten kanssa kymmeniä vuosia rakentaneet oikeudenmukaista ja reilua työelämää.

– Tämän työn tuloksena on luotu laaja kirjo työlainsäädäntöä, joka luo puitteet työpaikkojen pelisäännöille. Siksi lainsäädännöllä on vahvistettu suomalaisen työelämän sopimisen malli työehtosopimuksista, joita täydentävät paikallisen sopimisen menettelyt. Ja siksi lainsäädännöllä on luotu työntekijöiden sairausvakuutus, eläkejärjestelmä ja työttömyysturva.

Rinne sanoi, että jokainen edistysaskel reilun työelämän suuntaan on lisännyt työelämän oikeudenmukaisuutta, työhyvinvointia ja myös yritystemme parempaa menestystä.

– Sillä juuri ne työnantajat menestyvät, jotka pohjaavat toimintansa luottamukseen, tiiviiseen ja osapuolia kunnioittavaan vuoropuheluun ja sopimiseen. Sanelu ja lyhytnäköinen voitontavoittelu ei koskaan ole johtanut pysyvään menestykseen.

– Olemme valmiita kehittämään asiapohjalta nykyistä, yhteistyössä luotua järjestelmää ja sen osia maailman muuttuessa – niin kuin olemme valmiit tekemään ja johtamaan yhteiskunnan kehitystä kaikilla muillakin lohkoilla. Mutta me teemme tätä työtä omien arvojemme pohjalta. Emme milloinkaan hyväksy epäoikeudenmukaisuutta tai vääryyttä, emme milloinkaan hyväksy alistamista tai sortoa.

“Voitimme vaalit, koska…”

Puheensa lopuksi Rinne muistutti, että tämä on hänen viimeinen puheensa SDP:n puheenjohtajana.

– Porukalla olemme tehneet, porukalla olemme paljon saavuttaneet, hän jatkoi.

– Puheeni alkupuolella totesin, että kokonainen sukupolvi puolueemme jäseniä ja kannattajia joutui odottelemaan ensimmäistä eduskuntavaalien voittoaan. Voitimme vaalit, koska palasimme yhteisellä tekemisellä yhteiskunnalliseksi uudistusliikkeeksi ja laitoimme syrjään henkilöristiriidat ja valtapelit.

Rinne lisäsi, että edistyksellinen poliittinen liike keskustelee, kilvoittelee ja riiteleekin aina silloin tällöin suunnasta.

– Liikkeen liikkeellä pitämiseksi asioihin ja politiikan sisältöön sekä linjoihin liittyvät jännitteet ovat hyväksi. Johtajilta saa ja pitää vaatia. Mutta kulloinkin vastuussa olevien ihmisten kampittaminen – vaikka sen sitten väittäisi tapahtuvan puolueen edun nimissä – ei ole minkäänlaiselle poliittiselle liikkeelle hyväksi saati kunniaksi eikä se johda menestykseen.

– Toivon, että tämän puoluekokouksen myötä vallanhimoiset pikkupelit haudataan lopullisesti. Käydään politiikan sisällöistä ja linjoista railakastakin keskustelua, ollaan rohkeita ja tehdään avauksia ihmisten, Suomen, Euroopan ja maapallon parhaaksi. Pidetään kiinni koko yhteisen liikkeemme toimintaa ohjaavasta voimasta, arvoista ja huolehditaan Rafun (Rafael Paasio) kiteyttämällä tavalla hyvinvointivaltiosta. Näin olemme myös tulevaisuudessa se todellinen voima ja turva kansalaisille maailman myrskyissä ja sumuisessa tulevaisuudessa.

– Olemme vasta matkamme alussa. Ja niin pitääkin olla, sillä paikalleen pysähtynyt progressiivinen liike ei ole progressiivinen. Olen ollut etuoikeutettu ihminen saadessani johtaa tämän liikkeen kohti tulevaisuutta. Enkä ole haikea, sillä olen varma, että Sannan johdolla jatkamme eespäin voittojen tiellä. Ystävät, SDP on taas aikaansa edellä, Rinne päätti.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE