Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Rinne SDP:n gallup-luvuista: “Tämä ei ole hyvä lähtökohta kesään”

SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne ja puoluesihteeri Antton Rönnholm kertoivat aamupäivällä SDP:n ajankohtaisista asioista.

SDP:n kannatus oli tänään julkaistussa Ylen kyselyssä 17,7 prosenttia. Edelle kirivät kokoomus (20,5) ja keskusta (18,4).

– Se on huono tulos. Sitä ei sovi peitellä. Tämä ei ole hyvä lähtökohta kesään, SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne myöntää.

SDP:n puoluehallitus oli käynyt aamulla läpi kannatuslukuja ja Rinteen mukaan sillä on yhteinen käsitys siitä, mikä kannatuskäyrät on saanut laskemaan. Hän ei kuitenkaan käynyt avaamaan päätelmiä.

– En käy selittelemään tekijöitä. Teemme merkittäviä avauksia kesällä, jotta SDP:n linja esimerkiksi EU-politiikassa hahmottuu ulospäin entistä paremmin, Rinne toteaa.

Puheenjohtaja Rinne korostaa, että yksittäiset gallupit eivät merkitse mitään.

– Se huolestuttaa, että olemme tulleet parissa kolmessa viime gallupissa alaspäin. Mutta politiikka on maratonjuoksu. Teemme yhdessä kovasti työtä, että luottamus meihin vahvistuu. Se vaatii yhtenäisyyttä liikkeen sisällä, Rinne arvioi.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE