Demariristeily27.-20.8.2016

Kolumni

Lauri Ihalainen

Lauri Ihalainen Kirjoittaja on SDP:n kansanedustaja ja entinen työministeri.

Lauri Ihalainen

Kirjoittaja on SDP:n kansanedustaja ja entinen työministeri.

”Riski käpertyä ei-liikkeeksi on vältettävä” – Lauri Ihalainen: Onko työ enemmän kuin resurssi?

Keskustelu työn periaatteellisesta merkityksestä nousee tasaisin väliajoin yhteiskunnan keskusteluun – hyvä niin. Timo Harakka pohdiskelee mielenkiintoisessa kirjoituksessaan myös sitä, että työ on resurssi, ei arvo ja sen sijaan arvoja ovat vapaus ja solidaarisuus. Minustakin vapaus ja solidaarisuus ja tasa-arvo ovat arvoja, mutta työ on enemmän kuin resurssi.

Ihmiset hakevat identiteettiään ja kiinnittymistä yhteiskuntaan muun muassa arvoista, yhteisöllisyydestä, työstä ja traditioista. Kaikissa näissä ihmisten kannattelupilareissa on tapahtunut muutoksia ja nämä ihmisten identiteetin rakennuspuut ovat kovassa käymistilassa.

Arvostustasolla työllä on ihmiselle suuri merkitys – myös nuorilla. Työ kuitenkin muuttaa muotoaan ja osin irtoaa ajasta ja paikasta. Työn tekemisen muodot sirpaloituvat ja noin kolmannes työntekijöistä on pätkityissä työsuhteissa eli moniduunaritaloudessa. Noin 150 000 ihmistä on joko vapaaehtoisesti tai vaihtoehtojen puutteessa yksinyrittäjä ja/ tai itsensä työllistäjä.

Vapausarvon näkökulmasta ihmisiä ei tulisi niinkään vapauttaa työstä vaan työssä luovuuteen ja osallisuuteen.

Mielestäni työllä on arvopohjainen merkitys. Kysymys kuuluukin, onko työ työväenliikkeen kantasana ja ajattelemmeko me niin, että työ luo työtä ja on osa hyvää sosiaaliturvaa. Kovalla työllä ja työhön kiinnittäen on rakennettu palkkaperusteinen eläke-, työttömyys- ja sairasvakuutusjärjestelmät.

Vapausarvon näkökulmasta ihmisiä ei tulisi niinkään vapauttaa työstä vaan työssä luovuuteen ja osallisuuteen. Ihmisarvoa ei pidä sitoa työhön. Usein rajaamme työn palkkatyöhön, mutta kuitenkin sen ulkopuolella on työtä ja työntekijöitä.

Uusimmassa työ- ja elinkeinoministeriön julkistamasta työbarometrista kävi ilmi, että ihmiset arvostavat työn ohella elämässään myös vapaa-aikaa ja perhettä. Perheen merkitys nousee työn ohi.

Nuorten odotukset työhän liittyvät sen laatuun ja haasteellisuuteen. Nuoret ovat uskaltavaisempia näkemään, että kokoaikatyö, pätkätyö, kouluttautuminen, yrittäjyys ja työttömyys voivat muodostaa jatkumon ja roolit voivat muuttua samalla ihmisellä nopeatempoisesti.

Meidän sosiaali-, eläke- ja työttömyysturva sekä työvoimalainsäädäntö eivät rakenna riittävästi siltoja näihin nivelkohtiin.

Työttömyyden myötä myös henkisen jaksamisen ongelmat kasvavat.

Työttömien elämästä voi nähdä, että työ on työttömyysturvaetuja ja yhteiskunnan palvelujen tarjontaa syvällisempi asia. Työttömyys pitkittyessään johtaa yhteiskunnalliseen syrjäytymiseen ja itsetunnon haurastumiseen. Työttömyyden myötä myös henkisen jaksamisen ongelmat kasvavat.

Erityisen tärkeä aihe sosialidemokraateille on syventää analyysiämme siitä, millä rajauksella määrittelemme työn tekemisen ja toimeentulon suhteen eli mihin mittaan asti työn tekeminen ja toimeentulo voidaan erottaa toisistaan.

Keskustelun yksi suunta on kansalaispalkka, josta nyt valmistellaan kokeiluja. Sen kokeilun tavoiteltavimpina lopputuloksina voisi olla yksinkertaistaa työn ja sosiaaliturvan sekä toimeentulon yhdistämisen malleja ja helpottaa lyhytkestoisen työn vastaanottamista sosiaaliturvaa menettämättä.

Katoavatko siis hyvinvointiyhteiskunnan uskolliset rahoittajat?

Meillä ei ole pelkästään taloudellinen vaan myös sosiaalinen kestävyysvaje koskien ihmisten pärjäämistä työelämän jatkuvassa muutoksessa. Työpaikkoja syntyy ja kuolee noin 500 joka päivä. Olennaista on, että työntekijöillä on edellytyksiä siirtyä työstä ja ammatista toiseen eikä työttömyyttä.

Vaikka ennuste keskiluokkaisen työn loppumisesta digitalisaation, teknologian kehittymisen, tietoälyn, automatisaation ja robotisaation myötä ovat liioiteltuja, on kyse kuitenkin siitä, että keskiluokkaisia työtehtäviä ja ammatteja katoaa vauhdilla.

Yhteiskunnallisesti keskiluokkaisten merkitys on perustunut ryhmän kokoon ja suureen veronmaksajien joukkoon. Hyvinvointiyhteiskunnan rahoitus on ollut merkittävältä osaltaan keskiluokkaisten ja -tuloisten varassa, koska sekä suuri- että pienituloiset maksavat vähemmän veroja. Katoavatko siis hyvinvointiyhteiskunnan uskolliset rahoittajat? Siksi on verotuksellisesti katseet suunnattava työn verotuksesta muualle.

Pohjoismainen hyvinvointiyhteiskunnan malli on rakennettu työlinjalle. Korkea työllisyysaste mahdollistaa hyvinvointiyhteiskunnan palvelujen ja sosiaalisen suojaverkon kestävyyden. Suomen työllisyysaste (69 %) on liian alhainen hyvinvointiyhteiskuntamme kestävän rahoituksen varmistamiseksi. Esimerkiksi jo prosentin työttömyyden taittaminen tuo julkiseen talouteen noin 600 miljoonaa euroa jaettavaa.

Ristiriita ja epävarmuus ruokkivat maaperää populismin kasvulle ja suvaitsemattomuudelle.

Sosialidemokraattien haastava tehtävä on rakentaa hyvinvointiyhteiskunta numero kaksi. Sen perusta on edelleenkin työlinja. Hyvinvointiyhteiskunta ja taloudellinen kasvu tukevat toisiansa. SDP:n tulee osana hyvinvointiyhteiskunta numero kakkosta rakentaa puitteet ja kumppanuuspelisäännöt julkisen ja yksityisen palvelusektorin yhdistämiselle. Yksityinen palvelusektori ei voi korvata, vaan parhaimmillaan täydentää julkisen sektorin palveluita.

Suomi tarvitsee jämäkämmän vientiä edistävän ja viennin pohjaa laajentavan strategian. Meillä on hyviä viennin uusia mahdollisuuksia bio- ja kiertotalouden, ympäristöteknologian, energiateollisuuden, vedenpuhdistuksen ja palvelukonseptien taholla. Kysymys on kyvystämme kiinnittyä globaaleihin arvoketjuihin omilla vahvuuksillamme.

Ilman vientiä ja sen kilpailukyvyn kohentamista ja jalustan laajentamista tulee kansantalouteemme suuria vaikeuksia.

Loppupäätelmäni onkin että työllä on toimeentuloa syvällisempi merkitys ihmiselle. Korkea työllisyysaste on hyvinvointiyhteiskunnan kestävän rahoituksen tae.

Yhteiskunnallisesti on riski, että globaalin kilpailun selviytymisen kovassa maailmassa yhteiskunnalliset muutospaineet ovat voimakkaammat ja raatelevammat kuin kansalaisten arvot ja asenteet antavat myötä. Syntyy jännitteitä muutostarpeiden ja valmiuden välillä. Jos ihmiset eivät pysy mukana, voi se johtaa puolustukselliseen toimintaan ja politiikkaodotuksiin. Riski käpertyä ei-liikkeeksi on vältettävä.

Ristiriita ja epävarmuus ruokkivat maaperää populismin kasvulle ja suvaitsemattomuudelle. Siksi myös muutokset työmarkkinoilla ja työssä tulisi rakentaa niin, että muutos on aina turvallisempi kuin paikallaan pysyminen. SDP:n paikka on olla tällaisen muutoksen rakentaja.

Lauri Ihalainen

Kirjoittaja on SDP:n kansanedustaja ja entinen työministeri. Lauri Ihalainen

Lauri Ihalainen Kirjoittaja on SDP:n kansanedustaja ja entinen työministeri.

Kolumni

Pentti Salmi

Kirjoittaja on koripalloasiantuntija.

Kirjoittaja on koripalloasiantuntija.

”Yksi yleispiirre ei voinut jäädä keneltäkään huomioimatta” — Pentti Salmi: Yksi Markkanen ei vain riittänyt

Koriksen 20-vuotisten EM-kisoissa Helsingin jäähallissa Suomen 211-senttinen ja 19-vuotias Lauri Markkanen oli valloittavan hyvä. Tosiasia kuitenkin on, ettei yksi pääsky kesää tee. Niinpä Markkasen panoskaan ei riittänyt koko joukkueen menestykseen, jota alkulohko vielä lupaili.

Suomalaisnuorille jäi kyllä kisoista ainoana joukkueena mestari-Espanjan päänahka, mutta pudotuspeleissä bensa loppui.

Markkasen panos oli koko turnauksen ajan huikaiseva. 192 pelaajan joukosta hän oli paras korintekijä (keskiarvo 24,9), hänen tehoindeksinsä oli niin ikään turnauksen paras, riistoissa hän oli kolmas (2,3), vaparitarkkuudessa viides (83,3 %), pelitilanneheitoissa kuudes (50,4 %) kuten torjunnoissakin (1,3).

Ei siis ihme, että Markkanen valittiin kisojen tähtiviisikkoon.

Markkaseen ei siis Suomen peli missään nimessä kariutunut, mutta miksi näin valovoimaisen pelaajan ympärillä eivät muut pystyneet parempaan?

Lauri Markkanen oli kisojen tähtipelaajia.

Lauri Markkanen oli kisojen tähtipelaajia.

On muistettava, että joukkueessa oli vain kaksi miesten korisliigan vakiopelaajaa, Tuomas Hirvonen ja Okko Järvi. Kumpikin on saanut sarjapeleistä mairitteleviakin lausuntoja, mutta nyt molempien panos oli heikko odotuksiin nähden. Tosinhan Hirvosta Kouvoissa vain penkkilämmitettiin kevätkaudella, joten lähtökohtakin oli huono.

Muu pelaajisto oli divaritasolta, joten rutiinitaso ei voi olla kovin korkea.

Yksi yleispiirre ei voinut jäädä keneltäkään huomioimatta. Näiden pelaajien tekniset taidot pallon kanssa ovat puutteelliset. Vaatimaton heittotaito ja löysät syötöt korostuivat etenkin pudotuspeleissä.

Esimerkiksi Liettuaa vastaan suomalaisten pelitilanneheittojen tarkkuus oli masentavasti vain 22,4 prosenttia.

Vastustajan hyvä puolustus luonnollisesti pudottaa hyökkääjän tehoja, mutta juuri tässä pelissä tuli karmaisevan hyvin esille se, mikä kuuluu heittopaikan luomiseen eli irtaantumiseen puolustavasta pelaajasta. Se homma on pelkkää taitoa, joka syntyy harjoittelemalla.

Pallon käsittely ja liimanäppisyys kuuluvat myös tekniikkaharjoitteluun, joka palkitsee siten, että peliväline on halussa tiukoissakin tilanteissa.

Pelattiin ajoittain kuin toista sisäpeliä, käsipalloa.

Joukkueen valmennusjohto saa ottaa osavastuun peleistä. Taktiset vaihtelut olivat vähissä ja hyökkäyspelin variaatiot olemattomat. Pelattiin ajoittain kuin toista sisäpeliä, käsipalloa. Eli palloteltiin puuduttavasti vaaraa tuottamatta

kolmosrajan ulkopuolella.

Jo aikanaan suomalaiseen koripalloiluun uudet tuulet tuoneen Robert ”Petteri” Petersenin teeseihin kuului, että kun sinulla on pallo, niin silloin pitää olla kyseessä kolmoisuhka: ajo, syöttö tai heitto. Nyt esimerkiksi sisään syöttöjen puute oli silmiinpistävä, vaikka sisään-ulos –peli on se tapa, jolla puolustusta pahiten pilkotaan.

Näissä kisoissa nähtiin harvinaisen paljon myös paikkapuolustusta, joka suomalaisessa koriksessa on melkoinen kirosana. Ties mistä syystä, koska silläkin tavalla voidaan tehdä taktisia siirtoja. Ennen kaikkea pystytään särkemään vastustajan pelirytmiä.

Uuden arvokisakaavion mukaan, jossa alkusarjan voittojen hyöty on minimoitunut, panos on pudotuspeleissä. Siksi Suomen kolme voittoa ja neljä tappiota eivät riittäneet A-divisioonassa säilymiseen.

Kisat olivat kuitenkin yleisöystävälliset ja Suomen seitsemää ottelua seurasi yli 27 000 katsojaa. Se on nuorten matseiksi aikamoinen väkimäärä.

Kirjoittaja on koripalloasiantuntija. Pentti Salmi

Kirjoittaja on koripalloasiantuntija.

Kolumni

Kauko-Aatos Leväaho

Kirjoittaja on Demokraatin urheilukolumnisti.

Kirjoittaja on Demokraatin urheilukolumnisti.

KOK jakaa urheilijoita vuohiin ja lampaisiin

Urheilun liekki sekä lepattaa että roihuaa. Molempi parempi. Kuin suomenhevoset tai lämminveriset. Molemmilla on viehätyksensä ja mielenkiintonsa.

Suomen urheilu on hiillokseen puhaltamista. Asennekysymys. Yleisurheilun Kalevan kisat ja eliittikisat on kaikin puolin eri asia kuin vaikkapa MM, EM, olympialaiset tai timanttiliiga. Tunnelmalla ja tuloksilla eri häly ja eri arvostukset. Molempia kaivataan.

Kalevan kisoissa vallitsi paitsi kauniin sään myös urheilun perimmäisen kilvoittelun ilmapiiri. Olipa kiinnostava kisa vaikkapa naisten keihäs. Rion karkeloihin valittu edustajamme ei yltänyt edes bodiumille. Hieman samoin kuin naisten satasen aidat timanttiligassa ME-aikaan 12,20 yltänyt USA:n Harrison ei ole mukana Riossa, kun ei pärjännyt oman maansa valinnoissa.

Suomen yleisurheilua on silti kiinnostavaa tarkkailla. Kisoissa huokuu se menneen ajan amatöörihenki, yritteliäisyys. Rehtien kamppailujen kokeminen ja urheilun fair play.

Tottahan toki näitä ominaisuuksia nähdään isoimmillakin areenoilla, mutta kyllä omat kyläkisamme ovat lämpimässä arvossaan. On vain asennoiduttava siten, ettemme ole enää kullankaivajia.

Urheilumme johdon olisi myös oltava empaattisempi. Kyllä Tapio Kantaselle ja muille menneille ratsuillemme tulisi edelleenkin lähettää vapaaliput maaotteluihin. Tulisi paneutua kultamitalimies Pekka Vasalan kysymykseen, miksi Suomen urheilijat leireilevät pitkään ulkomailla kun tulokset eivät parane. Tai tupla-EM Juha Väätäisen tarjoaman valmennustietouden vastaanottamiseen ja analysointiin.

***

Jalkapallossa Suomi rankataan maailmalla sijaluvulle 90. Ei kovin hääppöistä. Pikkuriikkinen Islantikin on aivan huippua Euroopassa.

Miksi Suomi taapertaa hiekkalaatikossa vaikka temppuja toisensa jälkeen yhä yritetäänkin? Kapuamista osaavien joukkoon haikaillaan.
Mikä meillä mättää? 104 vuotta sitten Suomi oli Tukholman olympiakisojen nelonen. Oiva lähtökohta tulevaisuuteen.

Maailman huiput ovat enemmän kuin 24 tuntia vuorokaudessa alan ammattilaisia. Pallon hallinta, kaksinkamppailujen voittaminen timanttisella ja nopealla jonglööritekniikalla, kestävyys, sprinttikiito pallonkanssa ja sen lähettäminen millimetrin tarkkuudella, laukauksien tulisuus läheltä ja kaukaa sekä peliäly ja kokonaisuuden hallinta ovat tekijöitä, mitkä iskostuvat vain sitkeällä ja yhä toistuvalla harjoittelulla. Rakkaudella ja antaumuksella.

Suomalainen jalkapalloilija ei ole yltänyt tälle tasolle Aulis Rytköstä, Jari Litmasta ja Sami Hyypiää lukuunottamatta. Nyt Suomella on jälleen kerran etsikkoaikansa. Eremenkot ja Hetemajt viitoittavat sen tien, millä ”lämminverisiä” maahanmuuttajia voi hyödyntää Suomen jalkapallomenestyksen hyväksi.

***

Dopingviidakko on käsittämättömän tiheä. Lääkärikuntahan tämän kaiken saa aikaan. On tohtoreita, joiden älyllä ja ymmärryksellä luodaan rohtoja ihmisen hyvinvoinnin edistämiseksi. Arkiaskareihin näitä keksintöjä voi käyttää. Mutta urheilu piirtää rajoja.

Siksi keplottelijoilla on temmellyskenttänsä. Ja vaikka uskoisi lain olevan kaikille sama niin tuomiot kuitenkin vaihtelevat. Nytkin KOK jakoi urheilijoita vuohiin ja lampaisiin. Nyt se päätti, että ne venäläiset urheilijat, jotka ovat joskus kärsineet dopingrangaistuksen, suljetaan kisoista.

Siis vain venäläiset. Mukaan ovat kuitenkin tervetulleet esimerkiksi nekin jenkkisprintterit, jotka ovat kärähtäneet useammankin kerran.

On täysin varmaa, että nyt Rioon saapuu doupattuja urheilijoita, mutta osalta puhtaita urheilijoita
evätään kokonaan mukaantulo.

KOK itse ja jalkapallon FIFA rypevät korruptiosotkuissaan pahasti. Nyt vielä tämä poliittinen turmiopäätös! Usko ja luottamus on karissut pahasti. Maailman politiikkakaan ei ole läheskään aina oikeuden- eikä johdonmukainen. Nyt urheilussakin vallitsee sama linja. Korruptoitunut järjestelmä. Sitä paitsi olympiakisoissa tulee dopingtuomioita vasta kahdeksan vuoden jälkeen jopa mitalisteja koskien.

On täysin varmaa, että nyt Rioon saapuu doupattuja urheilijoita, mutta osalta puhtaita urheilijoita evätään kokonaan mukaantulo.

Valtaa käytetään usein mielivaltaisesti.

***

Tärkeintä ei ole voitto vaan osanotto. Tämän ranskalaisen paronin Pierre de Coubertinin olympialainen ajatus on varmaan ollut päällimmäisenä OK:n valitessa 54 suomalaisurheilijaa 16 eri lajiin Rion kisoihin.

Vain painija Petra Olli ja kenties joku purjehtija, Tuula Tenkanen, saattaa yltää mitalikantaan. Keihäsmiehiin en enää usko. Eipä silti, kyllä urheilu on yllätyksiä tulvillaan, joten lottorivien mukaan heittämistäkin voi perustella.

Kirjoittaja on Demokraatin urheilukolumnisti. Kauko-Aatos Leväaho

Kirjoittaja on Demokraatin urheilukolumnisti.

Kolumni

Pentti Salmi

Kirjoittaja on koripalloasiantuntija.

Kirjoittaja on koripalloasiantuntija.

Ei mitään rupusakkeja

Urheilua tapahtumapaikoilla seuraavan yleisön käytöstavat ovat viime aikoina muuttuneet suorastaan radikaalisti.

Nuorten huippu-urheilu on noussut aivan uuteen sfääriin. Sehän nähtiin täällä kotosuomessa jo nuorten MM-lätkäkisoissa ja nyt jatkoa on seurannut nuorten koriksen EM-parketilla.

Kukapa esimerkiksi olisi uskonut, että neljään ensimmäiseen sudenpentujen korismatsiin meneillään olevissa karkeloissa tungeksi yhteensä 21 766 katsojaa.

Ja millaisia katsojia!

He ovat osanneet ottaa urheilun riemusta esiin sen olennaisen, ilon tuoman mielihyvän. Totta kai pelin lopputuloksella on merkitystä, mutta tunnelman aitous on kyllä ollut silmiinpistävää.

Nuorten huippu-urheilu, jossa pesii muutenkin rennompi meininki kuin vanhojen partojen kamppailuissa, on lyönyt itsensä läpi. Kyseessähän ei ole mistään rupusakkien matseista vaan ihan todellisesta taitopelistä.

***

Vaikka Suomelta jääkin puuttumaan kirsikka kakun päältä Liettua-tappion myötä, voitot Espanjasta ja Ranskasta osoittivat millä tasolla suomalaisenuoret nykyisin ovat.

Kansainvälisen koripalloliitonn rankingissa kun niin Liettua, Espanja kuin Ranskakin ovat 10 parhaan joukossa maailmassa.

Suomen joukkueen kirkkain tähti on odotetusti ollut 19-vuotias ja 211-senttinen Lauri Markkanen. Isoksi miehenaluksi hän on liikkuva ja tapahtumavalpas, jonka lisäksi hänen pallonkäsittelynsä on pehmeää. Kun tuon pituinen mies heitttää kolmosetkin 42,1 prosentin tarkkuudella, ei ole ihme, että hän on tehoindeksillä mitattuna kisojen paras pelaaja.

Markkanen on neljän pelipäivän jälkeen turnauksen pisteykkönen (keskiarvo 25,0), riistotilaston kakkonen (2,8) ja levyritilaston nelonen (8,8).

Ensi kaudeksihan Lauri siirtyy jenkkeihin, Arizonan yliopistoon, jossa kyllä opinsaunaa riittää. Huomioitava on myös se, että Lauri saa pelata vielä ensi vuonnakin 20-vuotisten kisoissa.

Lauri Markkanen on neljän pelipäivän jälkeen turnauksen pisteykkönen.

***

Yksi mielenkiintoinen asia paljastuu myös kun tiirailee Suomen joukkueen kokoonpanoa. Siellä on näet neljä sellaista pelaajaa, joiden isät ovat tehneet aikanaan merkittäviä kirjauksia korishistoriaan.

Tunnettu tosiasiahan on, että lapset helpolla omaksuvat urheiluriennoissaan saman lajin kuin hänen vanhempansa.

Lauri Markkasen isä Pekka oli aikanaan miesten maajoukkueen ykkössentteri ja pelasi kaikkiaan 129 miesten maaottelua kierreltyään siinä ohessa Yhdysvallat, Espanjan ja Ranskan.

Joukkueen kapteenin Joonas Tahvanaisen isä Mika-Matti, ”Mikkis”, pelasi puolestaan 54 miesten maaottelua ja EM-lopputurnauksessa Ateenassa 1995.

Remu Raitasen faija Jari on yksi Suomen kaikkien aikojen tarkimpia kaukoheittäjiä ja hänelle kertyi 72 miesten maaottelua ja juniori-ikäisenäkin Suomen kaikkien aikojen paras sijoitus EM-tasolla, neljäs.

Yhteensä näille isäpapoille kirjattiin parketilla siis 255 miesten maaottelua, joten karismaa löytyy.

Mutta ei siinä vielä kaikki. Tomas Murphyn isä oli puolestaan tähti aivan siellä kaikkein kauneimmassa, siis tarunhohtoisessa NBA:ssa.

Pojilla on ollut omat esikuvansa ja hyvin he ovat omaksuneet jatkumon.

***

Kaikesta edellä olevasta huolimatta on lähdettävä siitä, etteikö olisi petrattavaa.

Esimerkiksi Liettua-ottelussa vastustajan taktisessa pelissä korostui myös ykslöllisyys, joka perustuu Liettuan vahvaan koriskulttuuriin.

Suurimmillaan ero tuli esiin syöttöpelissä, jossa suomalaisten passit olivat liian usein löysiä ja monesti myös ennalta luettavia.

Korin alustalla myös hävitään pituuden puuttuessa. Vaikka joukkueessa on peräti kahdeksan kaksimetristä pelaajaa, niin todellisia korstoja levyn alla painimiseen on vain Markkanen.

Jo tässä vaiheessa kisoja voidaan sanoa, että tapahtuma saa vahvan plusmerkinnän.

 

Kirjoittaja on koripalloasiantuntija. Pentti Salmi

Kirjoittaja on koripalloasiantuntija.

Kolumni

Elina Hirvonen

Kirjoittaja on kirjailija ja elokuvantekijä. ehirvo@welho.com

Kirjoittaja on kirjailija ja elokuvantekijä.
ehirvo@welho.com

Populistin keskisormi

Tämän vuoden lopussa läntinen maailma saattaa näyttää tältä: Britannia on eronnut EU:sta, Itävallassa, Puolassa ja Unkarissa vallassa ovat äärioikeistolaiset puolueet, ja Yhdysvaltain presidentiksi on valittu Donald Trump. Vaikka kaikki ei toteutuisi, suunta on selvä: populismi, erityisesti oikeistopopulismi, nousee Euroopassa ja Yhdysvalloissa vauhdilla.

Britannian Brexit-leirin johtajien joukkopako vastuusta kiteytti sen, mistä populismissa on kyse: lupauksista, joita ei ole koskaan tarkoitus toteuttaa. Populistipoliitikon viesti äänestäjille on sama kuin rikollisjengin johtajan viesti koulusta pudonneelle nuorelle. Tarjolla ei ole paikkaa yhteiskunnan jäsenenä, vaan symbolinen mahdollisuus kostaa, ja kokea siten olevansa kunnioitettu.

Britannia on ollut yksi EU:n suurimmista hyötyjistä, ja kritisoitu politiikka ei ole ollut EU:n vaan maan hallituksen aikaansaannosta. Yhdysvaltalaiset faktantarkistajat ovat todenneet 78 prosenttia Donald Trumpin lausunnoista valheiksi. Suomessa ulkoministeri kirjoittaa dadaistisia tekstejä vihreistä kuplista aina, kun hallitus tekee hänen puolueensa äänestäjille epämiellyttäviä päätöksiä.

Pahimmillaan populismin nousu romuttaa länsimaiden tärkeimpinä pitämät arvot. Parhaimmillaan se pakottaa muut poliittiset voimat toimimaan paremmin.

Valheet ja pitämättömät lupaukset eivät ole populismille ongelma, koska faktat tai konkreettiset suunnitelmat ovat sille epäolennaisia. Olennaista kosto, kunnia ja keskisormen näyttäminen kaikille, joiden läsnäolo ärsyttää: eliitille, maahanmuuttajille, homoille, kasvissyöjille, naisille.

Mitä toisenlaiseen politiikkaan uskovien sitten pitäisi tehdä? Populistit itse määrittelevät suunnan vastakohdaksi elitismin tai teknokratian. Olen eri mieltä. Populismin vastakohta ei ole elitismi vaan idealismi, jonka perustana on koston sijaan arvoihin perustuva pyrkimys muuttaa maailmaa. Kaikki ihmisoikeuksiin ja tasa-arvoon liittyvät, onnistuneet poliittiset uudistukset ovat ponnistaneet juuri siitä, parempaan maailmaan viisaasti pyrkivästä idealismista.

Populismin kasvualusta on siellä, missä suuri joukko ihmisiä kokee jääneensä syrjään. Sitä ei voi voittaa hiljentämisellä tai väittelyllä, vaan tarjoamalla parempaa: toteuttamiskelpoisen vision yhteiskunnasta, missä ihmisillä on taustasta riippumatta mahdollisuus tulla kuulluksi ja kunnioitetuksi. Pahimmillaan populismin nousu romuttaa länsimaiden tärkeimpinä pitämät arvot. Parhaimmillaan se pakottaa muut poliittiset voimat toimimaan paremmin.

Kirjoittaja on kirjailija ja elokuvantekijä.
ehirvo@welho.com Elina Hirvonen

Kirjoittaja on kirjailija ja elokuvantekijä. ehirvo@welho.com

Kolumni

Aimo Massinen

Kirjoittaja on Turun kaupunginvaltuuston jäsen ja Turun Sanomien ja Turun Päivälehden eläkkeellä oleva päätoimittaja.

Kirjoittaja on Turun kaupunginvaltuuston jäsen ja Turun Sanomien ja Turun Päivälehden eläkkeellä oleva päätoimittaja.

Tämä on puolue, jota eivät rasita ikävät päätökset

Vaikka demaritkin ovat aika hyviä ihmisiksi, ainakin julkikuvassa on parannettavaa verrattuna varsinkin vihreisiin, näihin melkein yli-ihmisiin. Vihreät markkinoidaan mediassa moderniksi tulevaisuuspuolueeksi, kestävän kehityksen puolueeksi, jota eivät rasita ikävät päätökset. Vihreät on sanalla sanoen hyvien ihmisten puolue.

Vihreät kannattavat vain ekologisesti kestäviä energiaratkaisuja. Fossiiliset polttoaineet vihreät panisivat pannaan. Ydinvoimankin he korvaisivat uusiutuvalla bioenergialla, aurinko- ja tuulivoimalla sekä energiasäästöillä. Tuulivoimaloita lisättäisiin veronmaksajien piikkiin ilman pidäkkeitä.

Hyvien ihmisten puolue kannattaa vähäpäästöistä joukkoliikennettä. Yksityisautoilun tämä puolue tekisi mahdollisimman hankalaksi. Moottoriteitä ei tarvittaisi. Sen sijaan pyöräteitä, kevyen liikenteen väyliä vihreät hyvät ihmiset lisäisivät rajattomasti. Hevosaikakauteen palaamista ei sentään ole vielä ehdotettu.

Mutta raideliikenne eri muodoissaan olisi paitsi ympäristöystävällistä, myös ah niin romanttista. Vihreiden silmissä raitiotiet ovat vanhanaikaisuudessaankin erittäin edistyksellisiä. Mitä siitä, että jäykät raitiovaunut ovat veronmaksajille tuplaten kalliimpia kuin esimerkiksi joustavat, sähköiset superbussit.

***

Hyvien ihmisten puolue satsaisi aina sivistykseen, koulutukseen ja sosiaaliturvaan. Niistä tai oikeastaan mistään muustakaan eivät vihreät halua leikata. Varsinkin nyt kun korot ovat alhaalla, velkaa kannattaa heidän mielestään ottaa surutta.

Hulppeaa perustuloa, valtion jakamaa vastikkeetonta rahaa hyvien ihmisten puolue jakaisi kaikille, jotta kansalaiset voisivat paremmin puuhastella mieliharrastustensa parissa. Näin vahvistuu usko hyvään ihmiseen ja onnen täyttymykseen.

Tämä puolue markkinoi mielellään korkean moraalin oppeja ulkopolitiikkaa ja ulkomaita myöten. ”Moraalimehiläisten” yhdyskunnan kruunaamaton kuningatar on Heidi Hautala, joka ei kuitenkaan näe aina malkaa omassa silmässään.

***

Parlamentaarista, edustuksellista demokratiaa hyvien ihmisten puolueen puheenjohtaja Ville Niinistö on kutsunut ”sisäpiirieliitin päätöksenteoksi”. Eduskuntako pelkkää sisäpiirieliittiä? Mutta vihreiden demokratiakäsitys on hyvin joustava. Lasse Lehtinen on kuvannut sitä näin:

”Vihreä ideologia, kommunismin rintaperillnen, kannattaa edustuksellista demokratiaa, jos se sopii heidän pyrkimyksiinsä. Suoraa toiminaa, jos edellinen tapa ei lupaa tulosta. Kansanäänestystä, jos ei-kanta on todennäköinen voittaja.”

Ei taida Lasse Lehtinen aivan väärässä olla. Hyvien ihmisten puolueessa osataan olla tarvittaessa taitavan populistisia. Poliittinen linja vaihtelee joustavasti suhdanteiden mukaan. Vihreitä ei nykyään erota vasemmistoliitosta kuin kenties kuolema ja poliisi. Vähän aiemmin hengailu oikealle poiki puolestaan lempinimen kokoomuksen puisto-osasto.

***

Vihreillä menee nykyään gallupeissa tosi rajusti, kuten hyvien ihmisten puolue ansaitseekin. Ville Niinistö osaa johtaa ja puhua populistisesti, sujuvasti syleillen sopivia kohderyhmiä.

Tulee vain mieleen, että jos demareilla olisi yhtä taitava populisti puheenjohtajana, SDP:n kannatus heiluisi nyt routaisen porvarihallituksen aikana vähintään kolmessakymmenessä prosentissa.

Kirjoittaja on Turun kaupunginvaltuuston jäsen ja Turun Sanomien ja Turun Päivälehden eläkkeellä oleva päätoimittaja. Aimo Massinen

Kirjoittaja on Turun kaupunginvaltuuston jäsen ja Turun Sanomien ja Turun Päivälehden eläkkeellä oleva päätoimittaja.