Kolumni

Lauri Ihalainen

Lauri Ihalainen Kirjoittaja on SDP:n kansanedustaja ja entinen työministeri.

”Riski käpertyä ei-liikkeeksi on vältettävä” – Lauri Ihalainen: Onko työ enemmän kuin resurssi?

Keskustelu työn periaatteellisesta merkityksestä nousee tasaisin väliajoin yhteiskunnan keskusteluun – hyvä niin. Timo Harakka pohdiskelee mielenkiintoisessa kirjoituksessaan myös sitä, että työ on resurssi, ei arvo ja sen sijaan arvoja ovat vapaus ja solidaarisuus. Minustakin vapaus ja solidaarisuus ja tasa-arvo ovat arvoja, mutta työ on enemmän kuin resurssi.

Ihmiset hakevat identiteettiään ja kiinnittymistä yhteiskuntaan muun muassa arvoista, yhteisöllisyydestä, työstä ja traditioista. Kaikissa näissä ihmisten kannattelupilareissa on tapahtunut muutoksia ja nämä ihmisten identiteetin rakennuspuut ovat kovassa käymistilassa.

Arvostustasolla työllä on ihmiselle suuri merkitys – myös nuorilla. Työ kuitenkin muuttaa muotoaan ja osin irtoaa ajasta ja paikasta. Työn tekemisen muodot sirpaloituvat ja noin kolmannes työntekijöistä on pätkityissä työsuhteissa eli moniduunaritaloudessa. Noin 150 000 ihmistä on joko vapaaehtoisesti tai vaihtoehtojen puutteessa yksinyrittäjä ja/ tai itsensä työllistäjä.

Vapausarvon näkökulmasta ihmisiä ei tulisi niinkään vapauttaa työstä vaan työssä luovuuteen ja osallisuuteen.

Mielestäni työllä on arvopohjainen merkitys. Kysymys kuuluukin, onko työ työväenliikkeen kantasana ja ajattelemmeko me niin, että työ luo työtä ja on osa hyvää sosiaaliturvaa. Kovalla työllä ja työhön kiinnittäen on rakennettu palkkaperusteinen eläke-, työttömyys- ja sairasvakuutusjärjestelmät.

Vapausarvon näkökulmasta ihmisiä ei tulisi niinkään vapauttaa työstä vaan työssä luovuuteen ja osallisuuteen. Ihmisarvoa ei pidä sitoa työhön. Usein rajaamme työn palkkatyöhön, mutta kuitenkin sen ulkopuolella on työtä ja työntekijöitä.

Uusimmassa työ- ja elinkeinoministeriön julkistamasta työbarometrista kävi ilmi, että ihmiset arvostavat työn ohella elämässään myös vapaa-aikaa ja perhettä. Perheen merkitys nousee työn ohi.

Nuorten odotukset työhän liittyvät sen laatuun ja haasteellisuuteen. Nuoret ovat uskaltavaisempia näkemään, että kokoaikatyö, pätkätyö, kouluttautuminen, yrittäjyys ja työttömyys voivat muodostaa jatkumon ja roolit voivat muuttua samalla ihmisellä nopeatempoisesti.

Meidän sosiaali-, eläke- ja työttömyysturva sekä työvoimalainsäädäntö eivät rakenna riittävästi siltoja näihin nivelkohtiin.

Työttömyyden myötä myös henkisen jaksamisen ongelmat kasvavat.

Työttömien elämästä voi nähdä, että työ on työttömyysturvaetuja ja yhteiskunnan palvelujen tarjontaa syvällisempi asia. Työttömyys pitkittyessään johtaa yhteiskunnalliseen syrjäytymiseen ja itsetunnon haurastumiseen. Työttömyyden myötä myös henkisen jaksamisen ongelmat kasvavat.

Erityisen tärkeä aihe sosialidemokraateille on syventää analyysiämme siitä, millä rajauksella määrittelemme työn tekemisen ja toimeentulon suhteen eli mihin mittaan asti työn tekeminen ja toimeentulo voidaan erottaa toisistaan.

Keskustelun yksi suunta on kansalaispalkka, josta nyt valmistellaan kokeiluja. Sen kokeilun tavoiteltavimpina lopputuloksina voisi olla yksinkertaistaa työn ja sosiaaliturvan sekä toimeentulon yhdistämisen malleja ja helpottaa lyhytkestoisen työn vastaanottamista sosiaaliturvaa menettämättä.

Katoavatko siis hyvinvointiyhteiskunnan uskolliset rahoittajat?

Meillä ei ole pelkästään taloudellinen vaan myös sosiaalinen kestävyysvaje koskien ihmisten pärjäämistä työelämän jatkuvassa muutoksessa. Työpaikkoja syntyy ja kuolee noin 500 joka päivä. Olennaista on, että työntekijöillä on edellytyksiä siirtyä työstä ja ammatista toiseen eikä työttömyyttä.

Vaikka ennuste keskiluokkaisen työn loppumisesta digitalisaation, teknologian kehittymisen, tietoälyn, automatisaation ja robotisaation myötä ovat liioiteltuja, on kyse kuitenkin siitä, että keskiluokkaisia työtehtäviä ja ammatteja katoaa vauhdilla.

Yhteiskunnallisesti keskiluokkaisten merkitys on perustunut ryhmän kokoon ja suureen veronmaksajien joukkoon. Hyvinvointiyhteiskunnan rahoitus on ollut merkittävältä osaltaan keskiluokkaisten ja -tuloisten varassa, koska sekä suuri- että pienituloiset maksavat vähemmän veroja. Katoavatko siis hyvinvointiyhteiskunnan uskolliset rahoittajat? Siksi on verotuksellisesti katseet suunnattava työn verotuksesta muualle.

Pohjoismainen hyvinvointiyhteiskunnan malli on rakennettu työlinjalle. Korkea työllisyysaste mahdollistaa hyvinvointiyhteiskunnan palvelujen ja sosiaalisen suojaverkon kestävyyden. Suomen työllisyysaste (69 %) on liian alhainen hyvinvointiyhteiskuntamme kestävän rahoituksen varmistamiseksi. Esimerkiksi jo prosentin työttömyyden taittaminen tuo julkiseen talouteen noin 600 miljoonaa euroa jaettavaa.

Ristiriita ja epävarmuus ruokkivat maaperää populismin kasvulle ja suvaitsemattomuudelle.

Sosialidemokraattien haastava tehtävä on rakentaa hyvinvointiyhteiskunta numero kaksi. Sen perusta on edelleenkin työlinja. Hyvinvointiyhteiskunta ja taloudellinen kasvu tukevat toisiansa. SDP:n tulee osana hyvinvointiyhteiskunta numero kakkosta rakentaa puitteet ja kumppanuuspelisäännöt julkisen ja yksityisen palvelusektorin yhdistämiselle. Yksityinen palvelusektori ei voi korvata, vaan parhaimmillaan täydentää julkisen sektorin palveluita.

Suomi tarvitsee jämäkämmän vientiä edistävän ja viennin pohjaa laajentavan strategian. Meillä on hyviä viennin uusia mahdollisuuksia bio- ja kiertotalouden, ympäristöteknologian, energiateollisuuden, vedenpuhdistuksen ja palvelukonseptien taholla. Kysymys on kyvystämme kiinnittyä globaaleihin arvoketjuihin omilla vahvuuksillamme.

Ilman vientiä ja sen kilpailukyvyn kohentamista ja jalustan laajentamista tulee kansantalouteemme suuria vaikeuksia.

Loppupäätelmäni onkin että työllä on toimeentuloa syvällisempi merkitys ihmiselle. Korkea työllisyysaste on hyvinvointiyhteiskunnan kestävän rahoituksen tae.

Yhteiskunnallisesti on riski, että globaalin kilpailun selviytymisen kovassa maailmassa yhteiskunnalliset muutospaineet ovat voimakkaammat ja raatelevammat kuin kansalaisten arvot ja asenteet antavat myötä. Syntyy jännitteitä muutostarpeiden ja valmiuden välillä. Jos ihmiset eivät pysy mukana, voi se johtaa puolustukselliseen toimintaan ja politiikkaodotuksiin. Riski käpertyä ei-liikkeeksi on vältettävä.

Ristiriita ja epävarmuus ruokkivat maaperää populismin kasvulle ja suvaitsemattomuudelle. Siksi myös muutokset työmarkkinoilla ja työssä tulisi rakentaa niin, että muutos on aina turvallisempi kuin paikallaan pysyminen. SDP:n paikka on olla tällaisen muutoksen rakentaja.

Lauri Ihalainen

Lauri Ihalainen Kirjoittaja on SDP:n kansanedustaja ja entinen työministeri.

Kolumni

Joona Räsänen

Kirjoittaja on SDP:n kansanedustaja.

Joona Räsänen: Yhdessä-teeman hengessä puolueet voisivat hetkeksi unohtaa päivänpolitiikan erimielisyytensä

Suomessa juhlistetaan tänä vuonna itsenäisyytemme satavuotista taivalta. Itsenäisyyden juhlavuosi tarjoaa meille mahdollisuuden paitsi pohtia yhteistä historiaamme myös katsoa rohkeasti kohti kansakuntamme tulevaisuutta.

Suomen kehitys viimeisen sadan vuoden aikana on todellinen menestystarina. Pienestä maatalousvaltaisesta yhteiskunnasta kehittyi vuosisadassa moderni hyvinvointivaltio. Erilaisten kansainvälisten vertailujen valossa Suomi on jo useamman vuosikymmenen ajan ollut maailman paras maa kansalaisilleen asua ja elää.

Vaikka Suomella on edelleen paljon vahvuuksia ja mahdollisuuksia, on tässä ajassa liikkeellä monia meitä haastavia muutosvoimia sekä uhkatekijöitä. Menneiden vuosien menestyksen muistelun sijaan vuosi kannattaa käyttää siksi pohtien sitä, miten Suomen seuraavatkin sata vuotta tulevat olemaan menestystarina. Tulevaisuutemme uhat toteutuvat kyllä odottelemalla, mutta mahdollisuuksiin tarttuminen vaatii tekoja.

Suomi voisi samalla tässä asiassa näyttää esimerkkiä muulle maailmalle.

Suomessa tehdään paljon laadukasta tulevaisuustutkimusta, mutta se on valitettavan irrallaan poliittisesta päätöksentekoprosessista. Päätöksenteon aikajännekin ulottuu usein yhteen, maksimissaan kahteen, vaalikauteen. Meillä on myös tapana yliarvioida muutosten vaikutuksia lyhyellä aikavälillä ja vastaavasti aliarvioida vaikutuksia pitkällä aikavälillä. Tämän takia olisi keskeistä vahvistaa pidemmän aikavälin tulevaisuusajattelua ja sitoa se päivänpolitiikan päätöksentekoon.

Itsenäisyytemme juhlavuoden hengessä puolueet voisivat yhdessä lähteä hahmottelemaan seuraavan vuosisatamme menestystarinan aineksia. Yhdessä-teeman hengessä puolueet voisivat hetkeksi unohtaa päivänpolitiikan erimielisyytensä ja keskittyä yhdessä luomaan pitkän aikavälin tulevaisuusvisiota Suomelle. Tällainen yhteinen kauaskatseinen tulevaisuuspohdinta lisäisi yhdessä tekemisen henkeä myös politiikkaan.

Suomi voisi samalla tässä asiassa näyttää esimerkkiä muulle maailmalle. Kyky katsoa yhdessä pidemmälle, yli tämän hetken poliittisten erimielisyyksien, olisi nyt arvokasta. Suurimmat haasteemme ovat globaaleja ja ne pitää ratkaista.

Yhdessä.

Joona Räsänen

Kirjoittaja on SDP:n kansanedustaja.

AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta

Kolumni

Mikkel Näkkäläjärvi

Kirjoittaja on Demarinuorten puheenjohtaja.

Kohtalon vuosi 2017: Eurooppaa vaivaava johtajuuden puute on otettava vakavasti — nyt jos koskaan Suomen on otettava jälleen roolia

Maailman hullua vuotta 2016 seuraa Euroopan kohtalon vuosi 2017. Globalisaatio on vastatuulessa, nostalginen nationalismi nostaa päätään ja ihmisoikeusmyönteisiä arvoja haastetaan.

Kuluvana vuonna on edessä Euroopan Unionin tulevaisuuden kannalta tärkeitä vaaleja niin Ranskassa, Saksassa, Alankomaissa kuin Italiassakin. Vaalien tulokset määrittävät Euroopan suunnan, ja siitä on järkevää olla Suomessakin kiinnostunut.

Suurvaltapolitiikka tekee uutta tuloaan kovaa kyytiä. Niin USA:n, Kiinan kuin Venäjänkin valtionjohdon puheista on helppo päätellä, että jatkossa tullaan nojaamaan yhä vahvemmin valtionjohtajien neuvotteluihin ja valtioiden kahdenvälisiin suhteisiin. Kansainvälinen järjestys ja oikeus saavat väistyä.

Tällaisessa maailman tilassa pienille Euroopan maille on sulaa hulluutta toivoa eurooppalaisten instituutioiden heikkenemistä.

Tiedämme mihin nationalismi on pahimmillaan johtanut: sotaan, väkivaltaan, sortoon ja kuolemaan.

Euroopan Unioni on kohdannut monia haasteita. Etelä-Eurooppaa repii taloudellinen ahdinko ja valtavat sosiaaliset ongelmat, terrorismi pitää Eurooppaa varpaillaan, pakolaistilannetta ei olla saatu kunnolla haltuun, pitkä taantuma heikentää hyvinvointia ja populistit lietsovat ihmisiä vihaan.

Nationalististen liikkeiden suosion kasvaminen on tehnyt monista poliitikoista varovaisia ja arkoja, vaikka juuri näinä aikoina olisi tilausta suoraselkäisyydelle. Tiedämme mihin nationalismi on pahimmillaan johtanut: sotaan, väkivaltaan, sortoon ja kuolemaan.

Mallia voi katsoa Kanadasta. Arkailun sijaan Pääministeri Justin Trudeau meni syyrialaisia pakolaisia vastaan lentokentälle, toivotti tervetulleeksi Kanadaan ja on maan ja ehkä koko maailman suosituin poliitikko. Hän toimii täysin päinvastoin kuin maailmalla jylläävät populistit: luo toivoa tulevasta, kunnioittaa ihmisoikeuksia ja haluaa rakentaa parempaa tulevaisuutta yhteistyöllä. Trudeaun idea on voimaannuttaa ihmisiä positiivisella viestillä.

Koko Eurooppaa vaivaa akuutti johtajuuden puute. Myös Suomessa on tultu kauas siitä, kun Paavo Lipposen ja Erkki Liikasen johdolla mentiin EU:n ytimiin ja päättäviin pöytiin. Viiden miljoonan Suomi oli 500 miljoonan Euroopassa vahva tekijä.

Suomen pitkä linja on ollut olla osa ratkaisua, ei osa ongelmaa. Nyt olemme pakoilleet vastuuta vastustamalla fiksua koko Euroopan laajuista pakolaispolitiikkaa, olleet mukana laittamassa Kreikkaa kontalleen ja keskittyneet puhumaan lähinnä maatalouden kriisistä.

Nyt jos koskaan Suomen on otettava jälleen roolia kansainvälisessä politikassa.

On selvää, että EU on saatava jälleen toimimaan, mikäli haluamme olla aidosti itsenäisiä. Tarvitsemme tiiviimpää talous-, puolustus- ja ulkopolitiikkaa, kuin myös tiiviimpää Pohjoismaista yhteistyötä. Ilman vahvaa EU:ta Suomelle jää kumartelijan osa.

Etenkin Suomen 100-vuotisjuhlavuonna juhlin itsenäisyyttä, muistelen historiaamme ja nautin vapaudesta, jonka sotiemme veteraanit meille taistelivat. Kansakunta on aidosti vapaa vain silloin, kun se voi tehdä päätökset itsenäisesti. En kaipaa aikaa, jolloin jouduimme kumartamaan itään.

Nyt jos koskaan Suomen on otettava jälleen roolia kansainvälisessä politikassa. Tässä myös SDP:n on terästäydyttävä. Aikamme haasteet ovat globaaleja, joten ratkaisujenkin on oltava.

Mikkel Näkkäläjärvi

Kirjoittaja on Demarinuorten puheenjohtaja.

Kolumni

Timo Harakka

Kirjoittaja on kansanedustaja (sd.) ja SDP:n puheenjohtajaehdokas.

Timo Harakka: Sosialismi ei ole kuollut

Ihmiskunta rakentaa parempaa maailmaa askel kerrallaan. Joskus harppaukset ovat pitkiä, useimmiten varsin lyhyitä. Olennaista on suunta ja liike.

Puolueemme syntyi tarpeeseen vapauttaa ihminen työn orjuudesta, tiedon puutteesta ja epätasa-arvosta. Sen syntyä elähdyttivät sanat sosialismi ja demokratia.

Yli sadan vuoden aikana on saatu valtavasti aikaan. Yleinen ja yhtäläinen äänioikeus, työajan lyhennys, vapaa ja ilmainen koulutus, terveydenhuollon ja sosiaaliturvan uudistukset. Edellisille polville, hyvinvointiyhteiskunnan rakentajille, kuuluu suuri kunnia.

Mutta miten itse vaalimme tätä perintöä? Miten uudistamme yhteiskuntaa?

Jos sosialismi tarkoittaa määrätietoista tulojen tasausta, sitä tarvitaan tänään enemmän, eikä vähemmän.

Kuten jokainen Thomas Pikettyn teeseihin tutustunut tietää, maailma on eriarvoisempi kuin koskaan. 62 ihmistä omistaa saman kuin puolet maapallon asukkaista. Siis yhteen linja-autoon mahtuva joukko on rikkaampi kuin 3,75 miljardia ihmistä.

Rikkain yksi prosentti omistaa maapallon varoista enemmän kuin loput 99 prosenttia. Jos sosialismi tarkoittaa määrätietoista tulojen tasausta, sitä tarvitaan tänään enemmän, eikä vähemmän.

Mauno Koivisto kirjoitti jo 1960, ettei sosialismi enää tarkoita yhteisomistusta. Yhteiskunta vaikuttaa omistamiseen veroilla ja laeilla, työehdoilla ja talouspolitiikalla. Väinö Tannerille käytännön sosialismia oli osuustoiminta. Aitoa kilpailua edistävä kuluttajaliike on sydäntäni lähellä, siksi olen HOK-Elannon hallintoneuvoston jäsen.

Olen sanonut olevani Supercell-sosialisti. Mitä se tarkoittaa?

Toivon, että suomalaiset yritykset menestyvät kovassa kansainvälisessä kilpailussa – ja tekevät törkeän hyvää tulosta. Siitä voitosta suoritetaan kohtuullinen vero, kuten Supercell nurkumatta tekee. Verorahoilla yhteiskunta tarjoaa uusia mahdollisuuksia jokaiselle suomalaiselle.

Minun sosialidemokratiani tarkoittaa jokaiselle avoimia mahdollisuuksia ja oikeuksia. Olen itse tuon kultaisen kehitystien kasvatti. Syntynyt tehtaan piipun juurelle, kasvanut työläisperheessä ja päässyt ensimmäisten joukossa peruskouluun. Minun sukupolvelleni tarjoutui se mahdollisuus, joka vanhemmiltamme puuttui.

Haluan omille lapsillenikin samat mahdollisuudet, jotka itse olen saanut. Ja sen eteen olen valmis taistelemaan.

2020-luvun sosialidemokratian haaste on kaksiosainen.

Äärikapitalismin ja pankkikeinottelun vaarat paljastuivat vuonna 2007 alkaneessa finanssikriisissä. Kirjassani Luoton loppu (2009) esittelin vastuullisempia vaihtoehtoja – joita ei toteutettu. Seuraava kirjani Suuri kiristys (2014) kuvaa seurauksia: oikeiston aiheuttamaa lamaa, suurtyöttömyyttä, äärioikeiston ja populismin nousua.

Jotta vastaamme sosialidemokraattisten rakentajapolvien haasteeseen, meidän on uudistettava Suomea, Eurooppaa, maailmaa.

2020-luvun sosialidemokratian haaste on kaksiosainen. Ensin on purettava uusliberalistinen, yksityistävä ja eriarvoistava ideologinen järjestelmä. Sitten on rakennettava sosiaalisesti oikeudenmukainen, ympäristöä kunnioittava aito markkinatalous.

Jos tämä on Bernie Sandersin mainostamaa demokraattista sosialismia, niin olkoon: ei nimi henkilöä pahenna.

Kirjoitus on osa SDP:n puheenjohtajaehdokkaiden kirjoitussarjaa, jonka aloitti Antti Rinne. Tytti Tuppuraisen kirjoitus ilmestyy 26.1.

Timo Harakka

Kirjoittaja on kansanedustaja (sd.) ja SDP:n puheenjohtajaehdokas.

Kolumni

Miapetra Kumpula-Natri.

Kirjoittaja on europarlamentaarikko (sd.).

Oikeutta nollatuntisopimuslaisille – EU-parlamentti tutkii McDonald’sin työolosuhteet

Kuultuaan kolmea suurta ammattiliittoa Euroopan parlamentti on päättänyt tutkia pikaruokaravintola McDonald’sin työolosuhteet.

Britannian, Belgian ja Ranskan ammattiliitot ovat ilmaisseet huolensa muun muassa McDonald’sin tekemistä nollatuntisopimuksista ja siitä, onko työntekijöillä asianmukaiset mahdollisuudet kuulua ammattiliittoihin.

Vetoomusvaliokunta päätti ottaa niiden vetoomuksen käsittelyyn.

Päätös johtaa laajempaan nollatuntisopimusten tutkimiseen, sillä Euroopan komissio lupasi kuulemisessaan ottaa nollatuntisopimukset ja vastaavat tutkinnan alle. Myös Euroopan parlamentin työllisyysvaliokunta aikoo teettää tutkimuksen prekaarin työn työsopimuksista EU:ssa, myös Suomessa.

EU:ssa on voimassa osa-aikatyötä koskeva laki, jonka mukaan osa-aikaisille työntekijöille kuuluvat samat oikeudet kuin muillekin.

Kysymys on muun muassa siitä, millaiset oikeudet nollatuntisopimuslaisille kuuluvat. EU:ssa on voimassa osa-aikatyötä koskeva laki, jonka mukaan osa-aikaisille työntekijöille kuuluvat samat oikeudet kuin muillekin.

Nollatuntisopimuksilla työskentelevät ihmiset eivät tällä hetkellä saa välttämättä esimerkiksi äitiyslomaa, palkallista lomaa tai irtisanomissuojaa.

Välttelemällä työnantajan velvollisuuksia nollatuntisopimusten teettäjät siirtävät työnantajalle kuuluvia velvollisuuksia yhteiskunnalle ja saavat epäreilua kilpailuetua sellaisiin yrityksiin nähden, jotka kohtelevat työntekijöitään paremmin.

McDonald’silta vaaditaan nyt selitystä siitä, miten se kohtelee työntekijöitään ja millä perustein. Pikaruokaketju on tutkimuksessa ensimmäisenä, koska juuri sen työntekijät pyysivät EU:lta kannanottoa työoloistaan ja sopimuksistaan.

Miapetra Kumpula-Natri.

Kirjoittaja on europarlamentaarikko (sd.).

Kolumni

Katja Taimela

Kirjoittaja on SDP:n kansanedustaja.

Satelliittipaikannus vie keskustelua liikenneväyläyhtiöstä harhaan

Useat hallituspuolueiden edustajat ja kansalaiset ovat kritisoineet voimakkaasti satelliittipaikannukseen perustuvaa valvontaa, kun liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner toi joulun aikaan uudelleen julkisuuteen ehdotuksensa väyläverkon yhtiöittämisestä. Monet ovat aivan perustellusti huolissaan yksityisyydensuojasta ja pakkovalvonnasta.

Keskustelu kuitenkin peittää alleen väyläyhtiöajatuksen suuremmat ongelmat. Ministerin ehdotuksen mukaan väyläverkon yhtiöittämisellä ja kaupallisten maksuoperaattoreiden mukaantulolla ratkaistaisiin väylärahoituksen ongelmat. Liikenteen verotusta purettaisiin kerättyjen liikennemaksujen verran ilman lisäkuluja kansalaisille.

Väyläyhtiön on tarkoitus kiertää valtion tiukka budjettikehys, jonka puitteissa ei ole näköpiirissä liikkumavaraa helpoin ratkaisuin, jotka mahdollistaisivat panostamisen liikenneverkkoon.

Suomen väyläverkko on luonnostaan monopoli.

Yhtiöittäminen valtion 100% omistamaksi väyläyhtiöksi ei lisää tienpitoon ja investointiin käytettävissä olevia varoja senttiäkään. Vaikka yhtiö onnistuisi keräämään markkinaehtoista lainaa tai ulkopuolisia sijoituksia, niistä syntyisi päälle lisäkustannuksia katettavaksi korkoina ja tuotto-odotuksina.

Varmaa sen sijaan on, että liikennehankkeiden ohjaus ja kustannusten valvonta karkaisivat eduskunnalta uuden yhtiön hallintoon. Olemme nähneet jo liian monta julkista yhtiötä, joiden käyttämät julkiset varat ovat kadonneet osakeyhtiölain suojaamiksi liikesalaisuuksiksi, kun asiat ovat menneet pieleen. Tästä tuoreimpana esimerkkinä Länsimetro.

Suomen väyläverkko on luonnostaan monopoli. Turusta Helsinkiin johtaa vain yksi moottoritie. Myös maksajina toimivat mallista riippumatta aina samat veronmaksajat. Perustettava väyläyhtiö tarvitsee vähintään yhtä paljon tuloja kuin valtio nyt sijoittaa, noin 1,7 miljardia euroa vuosittain. Kilpailu tämän käyttöoikeuden myymisestä ei tuo säästöjä, se korkeintaan rajoittaa operaattoreiden ahneutta.

Norminpurkuun panostava Sipilän hallitus aikoo tuoda verotuksen tilalle kokonaan uuden yksityisen portaan, jonka kulut ja voitot veronmaksajat kuittaavat. Samalla maksamme uudet valvontajärjestelmät, perustuivat ne sitten satelliittipaikannukseen tai tarraan tuulilasissa. Ei ihme, että hallituspuolueissa korostetaan, etteivät ole sitoutuneet kuin 19.1. julkaistavaan selvitykseen.

Katja Taimela

Kirjoittaja on SDP:n kansanedustaja.