Kolumni

Lauri Ihalainen

Lauri Ihalainen Kirjoittaja on SDP:n kansanedustaja ja entinen työministeri.

Lauri Ihalainen

Kirjoittaja on SDP:n kansanedustaja ja entinen työministeri.

“Riski käpertyä ei-liikkeeksi on vältettävä” – Lauri Ihalainen: Onko työ enemmän kuin resurssi?

Keskustelu työn periaatteellisesta merkityksestä nousee tasaisin väliajoin yhteiskunnan keskusteluun – hyvä niin. Timo Harakka pohdiskelee mielenkiintoisessa kirjoituksessaan myös sitä, että työ on resurssi, ei arvo ja sen sijaan arvoja ovat vapaus ja solidaarisuus. Minustakin vapaus ja solidaarisuus ja tasa-arvo ovat arvoja, mutta työ on enemmän kuin resurssi.

Ihmiset hakevat identiteettiään ja kiinnittymistä yhteiskuntaan muun muassa arvoista, yhteisöllisyydestä, työstä ja traditioista. Kaikissa näissä ihmisten kannattelupilareissa on tapahtunut muutoksia ja nämä ihmisten identiteetin rakennuspuut ovat kovassa käymistilassa.

Arvostustasolla työllä on ihmiselle suuri merkitys – myös nuorilla. Työ kuitenkin muuttaa muotoaan ja osin irtoaa ajasta ja paikasta. Työn tekemisen muodot sirpaloituvat ja noin kolmannes työntekijöistä on pätkityissä työsuhteissa eli moniduunaritaloudessa. Noin 150 000 ihmistä on joko vapaaehtoisesti tai vaihtoehtojen puutteessa yksinyrittäjä ja/ tai itsensä työllistäjä.

Vapausarvon näkökulmasta ihmisiä ei tulisi niinkään vapauttaa työstä vaan työssä luovuuteen ja osallisuuteen.

Mielestäni työllä on arvopohjainen merkitys. Kysymys kuuluukin, onko työ työväenliikkeen kantasana ja ajattelemmeko me niin, että työ luo työtä ja on osa hyvää sosiaaliturvaa. Kovalla työllä ja työhön kiinnittäen on rakennettu palkkaperusteinen eläke-, työttömyys- ja sairasvakuutusjärjestelmät.

Vapausarvon näkökulmasta ihmisiä ei tulisi niinkään vapauttaa työstä vaan työssä luovuuteen ja osallisuuteen. Ihmisarvoa ei pidä sitoa työhön. Usein rajaamme työn palkkatyöhön, mutta kuitenkin sen ulkopuolella on työtä ja työntekijöitä.

Uusimmassa työ- ja elinkeinoministeriön julkistamasta työbarometrista kävi ilmi, että ihmiset arvostavat työn ohella elämässään myös vapaa-aikaa ja perhettä. Perheen merkitys nousee työn ohi.

Nuorten odotukset työhän liittyvät sen laatuun ja haasteellisuuteen. Nuoret ovat uskaltavaisempia näkemään, että kokoaikatyö, pätkätyö, kouluttautuminen, yrittäjyys ja työttömyys voivat muodostaa jatkumon ja roolit voivat muuttua samalla ihmisellä nopeatempoisesti.

Meidän sosiaali-, eläke- ja työttömyysturva sekä työvoimalainsäädäntö eivät rakenna riittävästi siltoja näihin nivelkohtiin.

Työttömyyden myötä myös henkisen jaksamisen ongelmat kasvavat.

Työttömien elämästä voi nähdä, että työ on työttömyysturvaetuja ja yhteiskunnan palvelujen tarjontaa syvällisempi asia. Työttömyys pitkittyessään johtaa yhteiskunnalliseen syrjäytymiseen ja itsetunnon haurastumiseen. Työttömyyden myötä myös henkisen jaksamisen ongelmat kasvavat.

Erityisen tärkeä aihe sosialidemokraateille on syventää analyysiämme siitä, millä rajauksella määrittelemme työn tekemisen ja toimeentulon suhteen eli mihin mittaan asti työn tekeminen ja toimeentulo voidaan erottaa toisistaan.

Keskustelun yksi suunta on kansalaispalkka, josta nyt valmistellaan kokeiluja. Sen kokeilun tavoiteltavimpina lopputuloksina voisi olla yksinkertaistaa työn ja sosiaaliturvan sekä toimeentulon yhdistämisen malleja ja helpottaa lyhytkestoisen työn vastaanottamista sosiaaliturvaa menettämättä.

Katoavatko siis hyvinvointiyhteiskunnan uskolliset rahoittajat?

Meillä ei ole pelkästään taloudellinen vaan myös sosiaalinen kestävyysvaje koskien ihmisten pärjäämistä työelämän jatkuvassa muutoksessa. Työpaikkoja syntyy ja kuolee noin 500 joka päivä. Olennaista on, että työntekijöillä on edellytyksiä siirtyä työstä ja ammatista toiseen eikä työttömyyttä.

Vaikka ennuste keskiluokkaisen työn loppumisesta digitalisaation, teknologian kehittymisen, tietoälyn, automatisaation ja robotisaation myötä ovat liioiteltuja, on kyse kuitenkin siitä, että keskiluokkaisia työtehtäviä ja ammatteja katoaa vauhdilla.

Yhteiskunnallisesti keskiluokkaisten merkitys on perustunut ryhmän kokoon ja suureen veronmaksajien joukkoon. Hyvinvointiyhteiskunnan rahoitus on ollut merkittävältä osaltaan keskiluokkaisten ja -tuloisten varassa, koska sekä suuri- että pienituloiset maksavat vähemmän veroja. Katoavatko siis hyvinvointiyhteiskunnan uskolliset rahoittajat? Siksi on verotuksellisesti katseet suunnattava työn verotuksesta muualle.

Pohjoismainen hyvinvointiyhteiskunnan malli on rakennettu työlinjalle. Korkea työllisyysaste mahdollistaa hyvinvointiyhteiskunnan palvelujen ja sosiaalisen suojaverkon kestävyyden. Suomen työllisyysaste (69 %) on liian alhainen hyvinvointiyhteiskuntamme kestävän rahoituksen varmistamiseksi. Esimerkiksi jo prosentin työttömyyden taittaminen tuo julkiseen talouteen noin 600 miljoonaa euroa jaettavaa.

Ristiriita ja epävarmuus ruokkivat maaperää populismin kasvulle ja suvaitsemattomuudelle.

Sosialidemokraattien haastava tehtävä on rakentaa hyvinvointiyhteiskunta numero kaksi. Sen perusta on edelleenkin työlinja. Hyvinvointiyhteiskunta ja taloudellinen kasvu tukevat toisiansa. SDP:n tulee osana hyvinvointiyhteiskunta numero kakkosta rakentaa puitteet ja kumppanuuspelisäännöt julkisen ja yksityisen palvelusektorin yhdistämiselle. Yksityinen palvelusektori ei voi korvata, vaan parhaimmillaan täydentää julkisen sektorin palveluita.

Suomi tarvitsee jämäkämmän vientiä edistävän ja viennin pohjaa laajentavan strategian. Meillä on hyviä viennin uusia mahdollisuuksia bio- ja kiertotalouden, ympäristöteknologian, energiateollisuuden, vedenpuhdistuksen ja palvelukonseptien taholla. Kysymys on kyvystämme kiinnittyä globaaleihin arvoketjuihin omilla vahvuuksillamme.

Ilman vientiä ja sen kilpailukyvyn kohentamista ja jalustan laajentamista tulee kansantalouteemme suuria vaikeuksia.

Loppupäätelmäni onkin että työllä on toimeentuloa syvällisempi merkitys ihmiselle. Korkea työllisyysaste on hyvinvointiyhteiskunnan kestävän rahoituksen tae.

Yhteiskunnallisesti on riski, että globaalin kilpailun selviytymisen kovassa maailmassa yhteiskunnalliset muutospaineet ovat voimakkaammat ja raatelevammat kuin kansalaisten arvot ja asenteet antavat myötä. Syntyy jännitteitä muutostarpeiden ja valmiuden välillä. Jos ihmiset eivät pysy mukana, voi se johtaa puolustukselliseen toimintaan ja politiikkaodotuksiin. Riski käpertyä ei-liikkeeksi on vältettävä.

Ristiriita ja epävarmuus ruokkivat maaperää populismin kasvulle ja suvaitsemattomuudelle. Siksi myös muutokset työmarkkinoilla ja työssä tulisi rakentaa niin, että muutos on aina turvallisempi kuin paikallaan pysyminen. SDP:n paikka on olla tällaisen muutoksen rakentaja.

Lauri Ihalainen

Kirjoittaja on SDP:n kansanedustaja ja entinen työministeri. Lauri Ihalainen

Lauri Ihalainen Kirjoittaja on SDP:n kansanedustaja ja entinen työministeri.

Kolumni

Maarit Feldt-Ranta

Kirjoittaja on SDP:n kansanedustaja.

Kirjoittaja on SDP:n kansanedustaja.

Kun mikään ei enää ole mitään — kansanedustaja esiintyi julkisesti alasti sadomasokistisessa videossa

Eduskunnan poliisivaliokunnan, hallintovaliokunnan puheenjohtajaksi valittiin juuri kansanedustaja, joka tänä kesänä esiintyi julkisesti alasti sadomasokistisessa videossa, jossa örvellettiin humalassa ja vedettiin huumeita nenään.

Kaikki eduskunnan puhemiehet ovat hallituspuolueiden edustajia. Kaikissa muissa läntisissä demokratioissa oppositiolla on edustus parlamentin puhemiehistössä. Edellisellä suullisella kyselytunnilla suurin oppositiopuolue sosialidemokraatit sai omassa ykköskysymyksessään neljä puheenvuoroa, hallituspuolueiden edustajat saivat 13 puheenvuoroa.

Kaikkia suomalaisia nyt ja pitkään tulevaisuudessa koskeva sote-uudistus valmistellaan vain hallituspuolueiden toimesta, ja suurimmat päätökset on tehty väsyneiden hallituspuolueiden puheenjohtajien toimesta yön pimeinä tunteina.

Parlamentaarinen seurantaryhmä saa uudistuksesta jälkikäteen samat tiedot, mitkä voi lukea ministeriöiden nettisivuilta. Edellisen kerran tätä ”historiallisen suurta uudistusta” on kokoonnuttu parlamentaarisesti katseella seuraamaan viime juhannuksena.

Tämä ei ole valitusvirsi.

RKP:n puheenjohtaja jaksoi istua eduskunnassa vain vuoden, kyllästyi ja siirtyi bisnekseen. Eduskunnan johto antoi siunauk­sensa, vaikka perustuslaki olisi edellyttänyt syyksi vähintään nimitystä korkeaan virkaan tai yhteiskunnallisesti merkittävään tehtävään.

Puhemies päätti yksin, että Ruotsin puhemiehen vierailulla puhutaan Suomessa tästedes englantia. Ruotsin kielestä voi olla mitä mieltä tahansa, mutta perustuslaki määrittelee yhdenvertaisiksi kansalliskieliksemme suomen ja ruotsin.

Kun seitsemän eduskuntaryhmän edustajat vierailun jälkeen kirjelmöivät asiasta puhemiehelle, oli asialla vain kaksi seuraamusta; kirjelmän ensimmäinen allekirjoittaja ei enää saa puhemiehen vuorolla eduskunnassa puheenvuoroja, eikä häntä enää kutsuttu puhemiehen vastavierailulle Ruotsiin.

Tämä ei ole valitusvirsi. Tämä on kirjaus niistä asioista, jotka meidän sosialidemokraattien tulee hallitusvastuuseen joskus palatessamme tehdä paremmin. Parlamentarismin toteutuminen edellyttää päivänpoliittisten irtopisteiden keruun yläpuolelle nousemista.

Kirjoittaja on SDP:n kansanedustaja. Maarit Feldt-Ranta

Kirjoittaja on SDP:n kansanedustaja.

Kolumni

Mikkel Näkkäläjärvi
Mikkel Näkkäläjärvi

Faktoja emme voi valita — populismi ja post-fact society ovat aikojemme suuria vitsauksia

Nykypäivän poliittisessa kentässä näkyy kaksi mielenkiintoista ilmiötä: populismi ja post-fact societyn nousu. Tämä ilmenee välinpitämättömyytenä tutkittua tietoa kohtaan. Nämä ovat aikojemme suuria vitsauksia.

Suomalaiset puolueet, mukaanlukien SDP eivät ole tässä keskustelussa syyttömiä. Politiikkaa tehdessä tutkittu tieto on usein jäänyt kompromissien, vaalitaktikoinnin ja etujärjestöpolitikoinnin jalkoihin. Poliittisia päätöksiä on tehty Suomessa kautta historian puutteellisen tiedon varassa. Tästä on päästävä eroon. Kompromisseja on politiikassa tehtävä, mutta hölmöyksiin ei pidä lähteä mukaan.

Suomen verotusjärjestelmä on auttamatta liian monimutkainen, mutta emme uskalla edes puhua asiasta, koska pelkäämme, että joku suuttuu.

Suomen verojärjestelmä on erinomainen esimerkki tästä. Verolainsäädännössä on erilaisia verotukia lähes 200 kappaletta ja uusia tehdään. SDP on ollut tässä monimutkaistamisessa mukana: esimerkiksi lapsilisäleikkauksien kompensointiin tarkoitettu lapsivähennys on tehoton, kohdistuu väärin ja maksoi pelkästään hallinnon ohjelmistomuutoksina 2,5 miljoonaa euroa. Suomen verotusjärjestelmä on auttamatta liian monimutkainen, mutta emme uskalla edes puhua asiasta, koska pelkäämme, että joku suuttuu.

Toinen hyvä esimerkki on Suomen Eurooppa-politiikka. Vieläkin on tuoreessa muistissa edellisen kesän keskustelut Kreikan taloustilanteesta ja SDP:nkin kipuilu aiheesta. Samaan aikaan on haluttu pitää Kreikka eurossa, mutta Suomen vastuita ei saisi lisätä eikä Kreikan velkoja leikata. Poliittisissa julistuksissa vedotaan kansainväliseen solidaarisuuteen, mutta käytännössä edustamme tiukkaa Saksan kristillisdemokraattien ajamaa linjaa, jota muun muassa Nobel-voittaja Joseph Stiglitz on kaikki nämä vuodet kritisoinut. SDP:n Eurooppa-politiikan johtotähtenä oli aivan muu kuin euroalueen tai Kreikan kansantalouden etu.

Näpertely, tutkimuslaitoksien kimppuun hyökkäily, päätökset tulevien sukupolvien kustannuksella ja pikkunokkelat sutkautukset ovat kuihtumisen tie.

Sosialidemokraatit ovat aina kovin kiinnostuneita sosialidemokratian tulevaisuudesta ja laajempaa yhteiskuntavisiota peräänkuulutettaan säännöllisesti. Minulla on ehdotus, josta voisimme aloittaa: lopetetaan gallupien ja irtopisteiden perässä juokseminen. Aletaan tekemään politiikkaa, joka pohjautuu tutkittuun tietoon. Tarvitsemme kokonaisratkaisuja. Emme voi poimia vain rusinoita pullasta. Ihmisiä ei pidä aliarvioida.

Tulevaisuus on sillä liikkeellä, joka kykenee luomaan faktoihin perustuvan ja uskottavan vision yhteiskunnasta ja sen suunnasta. Kuuleviin korviin on otettava myös se tieto, joka ei tue omaa näkemystä. Puolueella saa olla omat mielipiteet, mutta ei omia faktoja.

Liike, jonka linja perustuu aina siihen, minkä arvellaan olevan kulloinkin suosittua, on ajopuu. Näpertely, tutkimuslaitoksien kimppuun hyökkäily, päätökset tulevien sukupolvien kustannuksella ja pikkunokkelat sutkautukset ovat kuihtumisen tie. Populismia ei voiteta populismilla.

Puoluekokous lähestyy. Me itse päätämme mihin suuntaan sen jälkeen menemme.

Mikkel Näkkäläjärvi Mikkel Näkkäläjärvi

Kolumni

Maija Anttila

Kirjoittaja on helsinkiläinen kaupunginvaltuutettu ja sosiaali- ja terveyslautakunnan puheenjohtaja.

Kirjoittaja on helsinkiläinen kaupunginvaltuutettu ja sosiaali- ja terveyslautakunnan puheenjohtaja.

Rahoituksessa piilee suurin pommi – tämä on historiamme suurin vallankaappaus

Mitä pitemmälle pääministeri Sipilän hallituksen sote-uudistus etenee, sitä vähemmän uskon hallituksen hurskaisiin palvelujen tasavertaisiin saatavuustavoitteisiin. Näiden tavoitteiden alle on piilotettu historiamme suurimmat vallankaappaukset.

Ensinnäkin kuntien itsehallinnosta katoaa yli puolet. Jäljelle jäävien tynkäkuntien toimintaedellytykset heikkenevät oleellisesti näin hajautetussa kuntarakenteessa. Olen jo pitkään ihmetellyt kepu-kansan uskollisuutta. Toinen vielä suurempi vallankaappaus koskee valtion hallinnollista roolia sote-palveluissa ja rahoituksessa. Ihmettelen keskeisten poliittisten päättäjien mykkyyttä tässä asiassa. Kolmanneksi ihmettelen, miten pienellä porulla vallassa oleva eliitti hyväksyy suomalaisten veronmaksajien rahojen siirrot kansainvälisiin terveysjätteihin edistämään sitä kautta veronkiertoa.

Soten kokonaismenot ovat noin 26 miljardia euroa. Siitä terveydenhuollon osuus on 18,5 miljardia. Vajaa puolet sote-kustannuksista on kuntien piikissä. Sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalan budjettiesitys ensi vuodelle on 14,6 miljardia. Rahoituksen vallankaappaus laittaa tämän potin aivan uusiksi. Valtio kerää kunnilta 12,3 prosenttia verotuloista omaan hallintaansa ja jakaa sen sitten tiettyjen kriteerien perusteella maakunnille sote-palvelujen järjestämistä varten. Nykyiset valtionosuudet menevät suoraan maakunnille. Sote-uudistuksessa myös valtionosuusjärjestelmiä rukataan uusiksi. On helppo arvata, miten se tapahtuu suurien kasvukeskusten ja pienten kuntien kesken. Lisäksi Sipilän hallitus kaavailee tilapäistä kuntien veroprosenttien nostamiskieltoa. Sote-menojen kehysbudjetoinnin vaikutuksia voi vain arvailla.

Mielestäni uudistuksen suurin pommi liittyy juuri rahoituksen uudelleen jakoon. On kerrottu, että tämä valtion väliintulo olisi tilapäinen ja maakuntien omaa verotusoikeutta valmistellaan. Tätä odotellessa valtio ehtii paikata budjettiaan monta kertaa sote-rahoista, kuten nähtiin juuri vanhusten palvelujen säästöjen kohdalla kun hoitajamitoitusta karsittiin ja lapsilisiä supistettiin. Hallitus tarvitsi rahaa yritys- ja maataloustukiin. Ei näin isoja muutoksia voida tehdä lyhyin väliajoin. Sote-uudistus olisi alun alkaen pitänyt olla kuntapohjainen. Valtion ja kuntien/maakuntien roolien pitäisi olla selkeät ja erilliset.

Lisäksi tähän valtion rooliin kuuluu henkilöstön ja kiinteistöjen keskittäminen maakunnille ja sitä kautta valtion hoidettaviksi. Valtion byrokratia ja kuristusote kasvaa ennen kokemattomalla tavalla.

Kokoomuksen ajama valinnan vapaus on lottovoitto veroparatiisiyhtiöille. Työterveyshuoltoon, mikä on näiden jättien kasvualusta, käytetään tällä hetkellä THLn tilastojen mukaan noin 800 miljoonaa. Mutta nyt Sipilän hallitus lupailee, että valinnanvapauden ja kilpailutuksen piiriin pitäisi tulla noin kolmannes sote-palveluista. Ei ihme, että mehiläiset ja terveystalot odottavat kieli pitkällä marraskuun linjauksia,  3-5 miljardin pottia on syytä kalastaa. Olen jo vuosien ajan ihmetellyt, miksi kokoomuslaiset, mutta myös osa vihreistä ja jopa sosialidemokraateistakin niin innokkaasti haluavat tukea näitä veroparatiisiyhtiöitä. Kuntien järjestämät sote-palvelut ovat paljon parempia kuin julkisuudessa annetaan ymmärtää.

En panisi pahakseni jos Sipilän hallituksen sote-uudistus kaatuisi ja pahimmat uudistuksen valuviat korjattaisiin parlamentaarisesti. Mutta silloin opposition pitäisi ottaa kriittiset asiantuntijat mukaan ja tehdä nykyistä selkeämmät parannusehdotukset. Pitkään jatkuneella sote-keskustelulla on väsytetty kansa. Olisi katastrofi, jos sen takia todettaisiin, että nyt on parasta on saada päätöksiä aikaan, niiden laadusta viis.

Kirjoittaja on helsinkiläinen kaupunginvaltuutettu ja sosiaali- ja terveyslautakunnan puheenjohtaja. Maija Anttila

Kirjoittaja on helsinkiläinen kaupunginvaltuutettu ja sosiaali- ja terveyslautakunnan puheenjohtaja.

AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta

Kolumni

Kauko-Aatos Leväaho

Kirjoittaja on Demokraatin urheilukolumnisti.

Kirjoittaja on Demokraatin urheilukolumnisti.

Vinha totuus: Suomalaiset urheilujohtajat ovat amatöörejä — “Epäonnistunut konkkaronkka pihalle”

Nyt syksyn tullen palloilukierrokset käyvät kuumina. Jalkapallossa mestaruuskamppailu tuntuu olevan kahden, Maarianhaminan ja HJK:n, kauppa. Pesiksen naisten uusi mestari on Jyväskylä. Miehissä Sotkamo ja Vimpeli pelaavat vielä viidennen ja ratkaisevan ottelun. Jääkiekko, lentopallo. salibandy ja muut sisälajit ovat aloittaneet tai ovat aloittamassa ruljanssinsa. Pallot todella pyörivät.

Tämän hetken poreilevin peruna on lätkän World Cup -turnaus. Maailman valiot mittelevät. Mukana Suomi, Ruotsi, Venäjä, Tshekki, Kanada ja USA sekä kootut joukkueet Euroopasta ja Pohjois-Amerikan nuoret. Syke sykkii kiintoisasti.

NHL:n tulevat tähdet ja Suomi mittelivät jo. Paremmuusero meni nuorille maalein 4—1. Suomen NHL-huiput olivat vain vastaantulijoita kun Pohjois-Amerikan nuorisomylly polki ketterästi ja ahneesti. Isot olivat erot.

Uudistajien kaarti on vaihdettava läpikotaisin. Epäonnistunut konkkaronkka pihalle.

Suomessa on paljon ammattiurheilijoita, mutta urheilujohtajat ovat amatöörejä. Tämän vinhan totuuden laukoi näyttöjä antanut koripalloguru Henrik Dettmann. Tässä yksi syy miksi urheilumme ei pysy kehityksen mukana.

Kyllä on silti kiitettävä urheilupomojamme. He ovat yrittäneet kykyjensä ja taitojensa äärirajoilla saadakseen kansalaisemme liikkumaan ja urheilumme huipputasolle. Tulokset ovat vain valitettavasti liian kevyet.

Lähdettäessä paikkaustöihin on tunnustettava tosiasiat. Ensinnäkin uudistajien kaarti on vaihdettava läpikotaisin. Epäonnistunut konkkaronkka pihalle. Nuorille ennakkoluulottomille on annettava tilaa. Heiltä on edellytettävä laajaa asiantuntemusta menneeseen ja rohkeutta tulevaisuuteen. On nostettava menneisyydestä arvoon arvaamattomaan “Raaka-Rolle” Haikkolan ja Arthur lydiardin säälimättömät juoksuharjoitukset. Kaivetaan esiin myös “Nitti” Nuuttila ja Kari Sinkkonen.

Urheiluliitto onkin jo tarttunut härkää sarvista. Organisaatio on pantu mullin mallin. Mukaan on vedetty myös Tommi Evilä. Aihetta pestiin olisi myös Arto Bryggarella.

Uinnin ja muidenkin lajien valmennusoppia on ammennettava Markku Pohjolan tapaan ympäri ja ämpäri koko maailman. Huipulle pyrkijöiden henkinen kantti on niinikään kartoitettava .Ovatko he valmiit vuosia kestävään ”iloon” ja rääkkiin.

Yksi surullinen olotila on jalkapalloilumme. On kyllä laskettu valmentajaverkot eri puolille maailmaa ja niitä on koettu. Tulos yhä masentava. Hans Backe voisi jo luovuttaa pelkän itsekritiiikinkin perusteella. Hän on luotsannut jo 8 ottelua eikä ainoatakaan voittoa. Viime FIFA- rankingissa tipahdimme 23 sijaa 84:nneksi eli mutasarjaan.

 Jo etukäteen tuomittu toimenpide.

Suunnitteilla on olympiakomitean ja keskusjärjestönä epäonnistuneen Valon hynttyiden yhteenlyönti. Kaikki munat siis samaan koriin. Muistuttaa diktatuuria. Jo etukäteen tuomittu toimenpide. Miten yksi elin pystyisi tehokkaasti ja tuloksia tuottavasti hoitamaan päiväkotilapset, koulut, kykyjen etsinnät, seurat, järjestöt, monitahoisen opastuksen ja valmennuksen ja sen kehittämisen? Ei todellakaan kunnollisesti.

Meillä oli aikanaan huippu-urheilusta huolehtimassa useampia järjestöjä. Silloin kilpailu tuotti tulosta, mutta toimintoja ajettiin politiikan avulla harvainvaltaan Ei annettu kaikkien kukkien kukkia. Vain ruotsinkielisten oma urheilujärjestö tekee edelleenkin hyvää tulosta. Vallan keskittäminen epäonnistui. Miksi siihen pyritään jälleen vieläkin kapeapohjaisemmin?

Suomen liikunta ja urheilu elää ja voi hyvin silloin kun aina juuritasoa myöten siinä on mukana mitä monenlaisia ja erilaisia ideoita ja mukanaolijoita. Valtiovallan tehtävä on luoda edellytykset. Aikanaan Ranskan presidentti Charles de Gaulle ja nyt Tanska ovat panostaneet rahallisesti maidensa urheiluun. Menestystä on tullut. Mutta niinhän on tehty Suomessakin. Urheilulle annettuja varoja on kuitenkin käytetty niin, että olympiakomitea joutuu palauttamaan sivuraiteelle käyttämiään valtion urheilurahoja.

Dopingvalvonta on hyvä asia, mutta sen rajat on veteen piirretyt.

Kun olin pikkupoika, niin asuintaloni Areenan katolla Hakaniemen torin kupeessa koreili isoin valokirjaimin tupakkamainos ”Klubi piristää – Klubb piggar up”.

On todettu, että tupakka ja nikotiini ovat kyseenalaisen piristyksensä ohessa terveydelle vaarallisia aineita. Siis dopingia.

Miksi tämä nikotiini ei ole urheilun antidopinglistalla kiellettyjen aineiden joukossa? Eivät kai kyseessä ole tupakkateollisuuden valtavat rahavirrat ja voittojen kähmintä harvoille rikkaille, johon ei tohdita puuttua!

Milloinkahan alkoholin käyttö tulee suurennuslasin alle. Ennenhän sen käyttö oli sallittua jopa ampujille urheilutilanteessa. Ei nykyisin.

Dopingvalvonta on hyvä asia, mutta sen rajat on veteen piirretyt.

Kirjoittaja on Demokraatin urheilukolumnisti. Kauko-Aatos Leväaho

Kirjoittaja on Demokraatin urheilukolumnisti.

Kolumni

Maija Anttila

Kirjoittaja on helsinkiläinen kaupunginvaltuutettu ja sosiaali- ja terveyslautakunnan puheenjohtaja.

Kirjoittaja on helsinkiläinen kaupunginvaltuutettu ja sosiaali- ja terveyslautakunnan puheenjohtaja.

Nyt tarvitaan sote-kritiikkiä — SDP:n ei pidä tyytyä vain joihinkin pieniin, näennäisiin ”parlamentaarisiin korjauksiin”

Sote lakipaketti on lausuntokierroksella. Lausuntojen ja kritiikin merkitys on suuri. Pääministeri Juha Sipilä on todennut, että kuntien lausunnot otetaan huomioon. SDP:n on nyt osoitettava, että hallituksen maakunta/sote-malli sisältää niin paljon valuvikoja, ettei näin suurta uudistusta voi toteuttaa tämän lakipaketin pohjalta. SDP:llä on historiallinen vastuu ja kansalaisten luottamukseen perustuva velvollisuus ylläpitää ja kehittää pohjoismaista hyvinvointivaltiota. Nyt sitä yritetään rapauttaa.

On tärkeätä, että puolue vaatii parlamentaarista jatkovalmistelua ja yrittää saada tuekseen paitsi koko opposition myös kriittisen asiantuntijajoukon. Kritiikin tavoitteena pitää olla hallituksen maakunta/sote-mallin keskeisten linjausten uudelleen työstäminen. SDP:n ei pidä tyytyä vain joihinkin pieniin, näennäisiin ”parlamentaarisiin korjauksiin”, vaan vaadittava koko uudistuksen peruslähtökohtien tarkistamista. Ellei korjauksia saada aikaan, on parempi antaa hallituksen kantaa vastuu seurauksista, kuin sitoutua huonoihin kompromisseihin näin tärkeässä ja tulevaisuuteen vaikuttavassa asiassa.

Aluehallinto- ja sote-uudistus on historiamme suurin uudistus. Kansalaisten ja asiantuntijoiden on voitava kokea, että näin iso uudistus on tehty huolella ja yhteiskuntavaikutukset arvioiden. Tällaista tunnetta ei nyt ole. Useat arvostetut asiantuntijat ja pitkään politiikassa mukana olleet sote-päättäjät ovat arvostelleet kovin sanoin sekä valmistelua että nyt ehdotettua mallia.

Väistämättä tulee mieleen vuosikymmenien takainen viisivuotissuunnitelmatalous, missä oli tiukka valtion ohjaus.

Aluehallinnon ja soten luominen voi olla perusteltua, mutta sen tulisi perustua kunnalliseen itsehallintoon, kuten muissakin Pohjoismaissa. Nyt tämä maakuntamalli on sekasikiö. Maakuntalaissa on itsehallinto, mutta kaikki keskeiset asiat ovat tiukasti valtion näpeissä – tärkeimpänä rahoitus, toiminnan suunnittelu, investointipolitiikka, keskitetyt tukiyksiköt, kehysbudjetointi ja niin edelleen. Tämä valuvika pitää korjata.

Kuntien lausunnoissa pitäisi paneutua näihin maakunta-, valtio- ja kuntasuhteisiin huolella ja pohtia mallin seurausvaikutuksia. Tällä mallilla luodaan laaja ja syvä valtion byrokratia ja kavennetaan myös maakuntien mahdollisuuksia palvelujen järjestämisessä ja toiminnan suunnittelussa.

Väistämättä tulee mieleen vuosikymmenien takainen viisivuotissuunnitelmatalous, missä oli tiukka valtion ohjaus. Mutta esimerkiksi STM:ssä oli silloin nykyistä enemmän resursseja – kaksi keskusvirastoa ja lääninhallitukset sote-osastoineen. Maakuntamallin resurssi- ja organisaatiovaikutuksia ei ole mitenkään esitelty, tai onko edes suunniteltu.

Maakuntien lukumääräksi riittää asiantuntijoiden suosittelema 12 aluetta. Ne ovat silloin voimavaroiltaan ja maakunnille suunniteltujen tehtävien osalta suurin piirtein tasavahvoja, yliopistopiirejä lukuun ottamatta. Sote-palveluista maakuntatasolle olisi järkevää siirtää erikoissairaanhoito kokonaisuudessaan, palo-, pelastus- ja ensihoidontehtävät, tarvittavat erityissosiaalipalvelut ja muita suunniteltuja palveluita.

Samalla lainsäädännön tulisi sallia tietty joustavuus kuntatasolla. Se tarkoittaisi isojen kuntien mahdollisuuksia järjestää ja tuottaa perustason integroidut sosiaali- ja terveyspalvelut omista lähtökohdistaan. Vaihtoehtoisesti pienemmät kunnat voisivat valita maakunnan kaikkien palvelujen järjestäjäksi. Tällainen valinnan mahdollisuus voisi aktivoida myös kuntaremonttiin.

Lakipakettiin olisi pitänyt ehdottomasti sisältyä myös esitykset monikanavaisen rahoituksen purusta ja maakuntamallin omasta verotusoikeudesta. Rahoitus on sellainen ydinasia, ettei isoja päätöksiä voida tehdä tietämättä verotuksen, maksupolitiikan tai muiden kustannusten suuntaviivoista. Sama asia koskee valinnanvapautta tai sote-palveluihin liittyvää viranhaltijavastuun toteuttamista. Näitä asioita ei voida muutaman vuoden välein rukata uusiksi.

Työterveydenhuolto on yksi väestön epätasa-arvoisen kohtelun syistä.

Lakipaketissa sisältökysymyksiä on niukalti. Työterveyspalveluista on toisaalta todettu, että ne jäisivät tämän uudistuksen ulkopuolelle. Se on mielestäni suuri virhe. Työikäisten terveydenhuolto pitää nivoa muuhun terveydenhuoltoon, kuten muissakin maissa. Työelämä on muuttunut rajusti siitä, mitä se oli kun työterveyslaki säädettiin. Pätkäsuhteet, yksintyöskentely ja yrittäjyys ovat nykyaikaa ja edellyttävät uudenlaista tukea ja palvelua.

Työterveydenhuolto on yksi väestön epätasa-arvoisen kohtelun syistä. Se on antanut työikäisille ohituskaistan muihin nähden. Lisäksi se on merkinnyt kansainvälisten terveysjättien lihomista. Tätä osuutta ne nyt haluavat edelleen lihottaa osalla julkisista palveluista. Siksi tuntuu kummalliselta, että sosialidemokraattien piirissä toisaalta halutaan suitsia kansainvälisten terveysyritysten roolia, mutta puolustetaan niiden toimintamahdollisuuksia työterveydenhuollossa, mikä on niiden suurin kasvualusta.

Lakipaketissa maakuntavaltuustolle annetaan mahdollisuudet säätää maksuasetuksen rajoista. Tärkeätä olisi, että laissa todettaisiin tietyt maksuttomat palvelut, joihin pitäisi ehdottomasti sisällyttää perustason terveys- ja hyvinvointi ja perhekeskuskäynnit, jotta kenenkään mahdollisuuksia hakeutua hoitoon tai palveluihin ei vaikeutettaisi taloudellisin syin.

Kirjoittaja on helsinkiläinen kaupunginvaltuutettu ja sosiaali- ja terveyslautakunnan puheenjohtaja. Maija Anttila

Kirjoittaja on helsinkiläinen kaupunginvaltuutettu ja sosiaali- ja terveyslautakunnan puheenjohtaja.