Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

RKP:n ryhmäjohtaja kävi keskustelun hallituksen riveistä livenneen Eva Biaudet’n kanssa – tässä tulos

LEHTIKUVA / VESA MOILANEN
RKP:n kansanedustaja Eva Biaudet ja eduskuntaryhmän puheenjohtaja, kansanedustaja Otto Andersson.

RKP:n kansanedustaja Eva Biaudet lipesi viime perjantaina hallituksen riveistä ja äänesti tyhjää sekä valtiovarainministeri Riikka Purran (ps.) kuin elinkeinoministeri Wille Rydmanin (ps.) luottamuksesta äänestettäessä.

Johannes Ijäs

Demokraatti

RKP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Otto Andersson ennakoi tämän jälkeen käyvänsä perusteellisen keskustelun Biaudet’n kanssa.

Keskustelu on käyty tänään päivällä.

Demokraatti tavoitti niin Anderssonin kuin Biaudet’n eduskunnassa heti keskustelun jälkeen.

– Käytiin keskustelu tilanteesta yleisesti ja viime viikon tapahtumista. En mene keskustelun sisältöön sen enempää. Rakentavassa hengessä keskusteltiin läpi asiat, Andersson kertoo.

Kysyttäessä, tuliko kansanedustaja Biaudet’lle äänestyskäyttäytymisestä seurauksia, Andersson sanoo, että keskustelu oli seuraus. Kurinpitotoimia Biaudet’hen ei kohdistunut ja tämä jatkaa RKP:n eduskuntaryhmässä.

– Hän jatkaa ryhmässä.

Anderssonin mukaan Biaudet’n kanssa käytiin läpi pelisääntöjä jatkon osalta.

– Kun hallituksessa ollaan, äänestetään aina hallituksen esitysten puolesta, jos ei yhdessä jotain muuta sovita. Tämä perussääntö käytiin tässä läpi.

Eli jatkossa hänen on toimittava näin tai sitten tulee seuraamuksia?

– Siis kävimme läpi tämän yleisen pelisäännön, että lähtökohtaisesti aina äänestetään hallituksen esityksen puolesta, jos ei yhdessä muuta sovita.

Uskotko, että tämä tyydyttää hallituskumppaneita, että tällainen keskustelu on käyty?

– Ehkä tässä nyt kaikkein olennaisinta on kuitenkin se, että RKP:n edustajista kaikki kymmenen äänesti hallituksen jatkon puolesta – ja tässä on budjettiriihi ensi viikolla, yritetään löytää oikeat ratkaisut Suomelle siellä.

Myös Biaudet äänesti hallitukselle luottamusta rasismitiedonantoa käsiteltäessä.

EVA Biaudet toteaa keskustelusta itse, että siellä käytiin läpi tilannetta ja juteltiin, miten tällaisissa tilanteissa toimitaan.

Kun häneltä kysyy aikooko hän jatkossa äänestää hallituksen riveissä, hän vastaa seuraavasti:

– Minä äänestän aina niin kuin parhaaksi näen.

Biaudet lisää, että tulevaisuutta on vaikea sanoa. Hän tietää ja on myös koko ajan ennakoinut, että hallituksen kannat maahanmuuttoon aiheuttavat hänelle jatkossakin ongelmia.

Luuletko, että pidemmän päälle voit jatkaa tällä tavalla RKP:n ryhmässä?

– Minä olen ajatellut, että ei kannata nyt murehtia asioita niin paljon etukäteen.

Ryhmässä käytyjä keskusteluja Biaudet pitää tärkeinä ja arvostaa avoimuutta, jolla hänenkin kanssaan on keskustelu. Hän on myös yrittänyt saada muita ryhmän jäseniä ymmärtämään omaa ajatteluaan.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE