Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

25.11.2024 10:13 ・ Päivitetty: 25.11.2024 10:13

Romanian presidentinvaalien ensimmäisen kierroksen on voittamassa Venäjä-myönteinen Calin Georgescu

LEHTIKUVA / AFP / DANIEL MIHAILESCU & SAUL LOEB
Romanian presidentinvaaleissa äänestettiin sunnuntaina 24. marraskuuta.

Romaniassa Venäjä-myönteinen laitaoikeiston ehdokas Calin Georgescu on voittamassa presidentinvaalien ensimmäisen kierroksen, kun liki kaikki äänet on laskettu. Vaaleissa äänestettiin eilen.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Kun 99 prosenttia äänistä oli laskettu, Georgescu oli saanut melkein 23 prosentin osuuden kaikista äänistä. Vaalien toisella kierroksella hänet haastaa toiseksi eniten ääniä saanut keskustaoikeistolainen Elena Lasconi.

Sosiaalidemokraatteja edustava EU-myönteinen pääministeri Marcel Ciolacu sen sijaan on putoamassa toiselta kierrokselta.

Joulukuussa järjestettävälle vaalien toiselle kierrokselle etenee kaksi eniten ääniä saanutta. Suora voitto ensimmäisellä kierroksella olisi vaatinut yli 50 prosentin ääniosuuden.

Georgescun hurja nousu on yllättänyt, sillä ovensuukyselyt ennustivat aiemmin, että toiselle kierrokselle jatkaisivat Ciolacu ja Lasconi.

Laitaoikeistolle oli kuitenkin ennustettu vaalien alla menestystä mielipidekyselyissä ja mediassa. Georgescun sijaan toiselle kierrokselle oltiin kuitenkin lähettämässä laitaoikeistolaisen AUR-puolueen puheenjohtajaa George Simionia, jonka uskottiin yltävän ensimmäisen kierroksen toiseen sijaan.

Maanantaina aamuyöstä Simion oli neljäntenä, ja laitaoikeiston ennakoitiin saavan noin kolmasosan äänistä.

Lisää aiheesta

Oli lopputulos mikä tahansa, laitaoikeisto on ylivoimaisesti näiden vaalien suuri voittaja, politiikan tutkija Cristian Pirvulescu sanoi uutistoimisto AFP:lle.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU