Lauluin sanoin on pakko todeta: kaikki muuttuu, ei entiselleen mikään jää. Tanssiteatteri Hurjaruuthin superklassikko Talvisirkus jättää tämän talven esityksellään jäähyväiset kaksikymmenvuotiselle esityspaikalleen Kaapelitehtaan Pannuhallille.

Syynä on Tanssin talon rakennushanke, joka vie Talvisirkuksen vuodeksi evakkoon. Sen jälkeen palataan takaisin, mutta eihän mikään ole silloin enää samaa kuin nyt.

Jos et siis ole koskaan käynyt Talvisirkuksessa teollisen rouheassa ja korkeudestaan huolimatta ihmisiä täynnä ollessaan yllättävän intiimissä Pannuhallissa, niin nyt on viimeiset mahdollisuudet.

Toki Liisa Risun ohjaama eloisa ja vauhdikkaasti etenevä Talvisirkus BAU on muutenkin näkemisen arvoinen.

Haamuja työmaalla

Tilanteeseen sopivasti aiheena on tietenkin rakennustyömaa, jossa työmiesten (ja naisten) lisäksi seikkailevat menneisyyden aaveet. Miksi romanttiset haamut ovat kotoisin juuri Emily Brontën Humisevan harjun maailmasta ei selviä, mutta se ei tahtia haittaa.

Ja koska historian havinaa on ympärillä, niin toki mukana vilahtavat myös ikirakastetut hiiret ja possu sekä katonrajan videolla yksi tontun haamukin.

Lisää rosoista ja tummanpuhuvaa romantiikkaa niin asuissa kuin musiikissa – vastapainona työmiesten selkeille, nykyaikaisille turvaliivihahmoille – oli esityksen mainiossa kolmen naisen bändissä, The Emily Brontë Nursery Rhyme Orchestrassa. Heidän monipuolisissa käsittelyssään ja laajassa soitinvalikoimassaan Iiro Ollilan säveltämät kappaleet sekä tunnelmoivat että loivat asiaankuuluvaa jännitystä sirkustemppujen ympärille.

Rakennustyömaalla kun ollaan sirkustempuissa ja -välineissä on runsaasti työmaahenkeä paria poikkeusta lukuun ottamatta.

Stina Otterströmin käsilläseisontataiteilu viinilasien (siis oikeiden lasien) päällä flyygelin kannella oli henkeäsalpaavaa. Nautin myös Arttu Lahtisen renkailla jongleeraamisesta, joka lajin nykytyylin mukaisesti oli hyvin tanssillista, pehmeän sulavaa ja teknistä taitavuutta erikseen korostamatonta.

Vaaraa ja näyttävyyttä esitykseen toivat trapetsit, vipulauta ja minulle aivan uusi väline, ilmatikkaat. Ne olivat vapaasti ilmassa pyörivät metallitikkaat, joiden hurjassa vauhdissa temppuilivat Eetu Ranta ja Aarni Pahajoki.

Aika uskomaton oli myös Andreu Casadellan päällä seisonta liikkuvalla Washington-trapetsilla. Casadella vastasi pääosin myös esityksen klovneriaosuudesta, eikä hurmaavan velmu asenne kadonnut tyystin trapetsillakaan.

Välinevalikoimassa olivat mukana myös rakennustyömaalle kuuluvasti niin kiinalainen tolppa kuin ilmatolppakin, joilla taiteilivat Rocío Garrote ja Raphaëlle Rancher.

Jyrki Pylvään rosoinen työmaalavastus ja Joona Huotarin kauhuromantiikkaa sekä työturvallisuutta yhdistävä puvustus sopivat täydellisesti niin tilaan kuin aiheeseenkin. Joona Petterssonin hienot videot muistuttelivat ansiokkaasti paikan historiasta. Ne vain sijoittuivat tällä kertaa niin ylös, melkein katonrajaan, että niitä oli erikseen muistettava katsoa niistä nauttiakseen. Riku Virtasen valot viimeistelivät asiaan kuuluvasti esityskokonaisuuden.

Talvisirkus BAU oli jälleen mainiosti koko perheelle esikouluikäisistä lähtien sopiva esitys, jossa jouluun viitattiin vain lyhyesti lopussa pienen lumipöllähdyksen ja nissepolkan pätkän verran.