Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Ruotsalainen rap-tähti ammuttiin Etelä-Tukholmassa – paikalta poistui kaksi tummapukuista miestä

LEHTIKUVA / AFP Henrik Montgomery
Poliisin eristysnauhaa rikospaikalla Hammarbyssä Tukholmassa.

Ruotsissa on ammuttu hengiltä suosittu nuori rapmusiikkitähti Einár, kertoivat useat ruotsalaismediat perjantaiaamuna. Hän kuoli useisiin laukauksiin Tukholmassa myöhään torstai-iltana. Poliisi vahvisti uhrin henkilöllisyyden uutistoimisto TT:n mukaan perjantaina aamupäivällä.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

19-vuotiaan artistin oikea nimi on Nils Kurt Erik Einar Grönberg.

Poliisi ja ambulanssi hälytettiin Hammarbyhyn Etelä-Tukholmassa torstaina hieman ennen kello 23:a paikallista aikaa. Uhri kuoli poliisin mukaan vammoihinsa paikan päällä pian pelastuslaitoksen saavuttua paikalle.

Ampumapaikalta oli nähty poistuvan kaksi tummapukuista miestä, poliisi lisäsi.

16-vuotiaana musiikkiuralle päässyt Einár palkittiin viime vuonna Ruotsin Grammis-palkinnolla vuoden tulokkaana. Hänen uusin albuminsa Welcome To Sweden kipusi länsinaapurissa albumilistan kärkeen.

Sisäministeri: kauhea, raaka murha

Ruotsin sisäministeri Mikael Damberg luonnehti perjantaina aamulla ampumista kauheaksi.

-  Nuori ihminen on murhattu raa’alla tavalla. Ajatukseni ovat perheen ja kaikkien ihmisten luona, jotka tuntevat suurta surua tänään. Nyt poliisin murhajahti on täydessä vauhdissa, sosiaalidemokraatteja edustava Damberg kirjoitti.

Maltillisen kokoomuksen puoluesihteeri Gunnar Strömmer huomautti, että ampuminen tapahtui yhdellä Ruotsin vauraimmista ja turvallisimmista alueista.

Jengien ampumarikokset ovat yleistyneet Ruotsissa, mutta Hammarbyn surmatyö yllätti.

-  Tämä on mukava alue, eikä täällä ei ole koskaan tapahtunut mitään (pahaa). Siksi pelkäämme nyt, sanoi Hammarbyssä asuva Linda TT:lle.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE