Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Ruotsin akatemiaa ravistellut skandaali tulee päätökseen – ainakin toistaiseksi

Syyttäjä vaatii kolmen vuoden vankeustuomiota Jean-Claude Arnault'lle.

Ruotsin akatemiaa ravistelleen skandaalin likapyykkiä pestään jälleen tänään, kun Tukholman käräjäoikeus antaa tuomionsa Jean-Claude Arnault’lle. Hän on Ruotsin akatemian jo jättäneen Katarina Frostensonin aviomies, jota epäillään kahdesta raiskauksesta vuonna 2011. Molemmilla kerroilla uhrina oli sama nainen.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Lisäksi Arnault’n on julkisuudessa kerrottu vuotaneen kirjallisuuden Nobel-palkinnon saajien nimiä julki etukäteen, ja hänen johtamansa kulttuurikeskuksen rahankäytössä on epäselvyyksiä. Akatemialla on ollut läheiset suhteet keskuksen kanssa, mutta yhteistyö lopetettiin paljastusten jälkeen.

Syyttäjä on vaatinut Arnault’lle kolmen vuoden vankeustuomiota. Arnault itse on kiistänyt syytteet. Oikeudenkäynti on pidetty suljetuin ovin raiskaussyytöksen esittäneen naisen toivomuksesta.

Raiskausepäilyjen lisäksi monet muut naiset ovat kertoneet joutuneensa Arnault’n seksuaalisen häirinnän kohteiksi. Useimmat epäilyt eivät kuitenkaan johtaneet syytteisiin vanhentumisen tai näytön puutteen takia.

Ruotsin akatemia vastaa kirjallisuuden Nobel-palkintojen jakamisesta, ja akatemiaan ja sen lähipiiriin liittyvien hyväksikäyttö- ja häirintäepäilyjen vuoksi palkintoa ei tänä syksynä jaeta. Tämän vuoden palkintoa ei kuitenkaan ole peruttu kokonaan, vaan sen myöntäminen on lykätty ensi vuoteen. Vuonna 2019 jaetaan siis kirjallisuuspalkintoja kaksin kappalein.

Aiemmin kirjallisuuden Nobel-palkintoa on lykätty viisi kertaa. Kokonaan palkinto on jäänyt jakamatta viimeksi toisen maailmansodan vuoksi.

Kriisiin on ottanut kantaa myös kuningas Kaarle XVI Kustaa. Hän muutti akatemian sääntöjä niin, että jäsenet voivat erota, kun ennen jäsenyys oli elinikäinen. Useat akatemian jäsenet ovatkin jättäneet työnsä skandaalin vuoksi.

Lisää aiheesta

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE