Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Työmarkkinat

“Ruotsissa kriisisopimus on jo tehty” – kunta-alan liitot vaativat parempaa turvaa työntekijöille

Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ja Julkis- ja yksityisalojen toimihenkilöliitto Jyty esittävät, että kunta-alan työehtosopimuksen oheen sovitaan työntekijöiden asemaa nykyisessä ja tulevissa kriiseissä turvaavat pykälät.

Demokraatti

Demokraatti

Liitot perustelevat esitystään sillä, että koronakriisi on osoittanut, kuinka työntekijöiden asema on kriisitilanteissa tes-tasolla epäselvä.

Kriisilausekkeeseen on liittojen mielestä kirjattava selvästi, milloin kriisiajan työehtosopimus otetaan käyttöön ja keihin sitä sovelletaan. Kriisisopimuksessa olisi määräykset vähintään työ- ja lepoajoista, työturvallisuudesta ja etenkin kriisin aikana normaalipalkan päälle maksettavista lisäkorvauksista.

Kriisitilanteella voidaan tarkoittaa esimerkiksi tapahtumaa tai tapahtumien sarjaa, jotka voivat aiheuttaa vakavia yhteiskunnallisia häiriöitä ja jotka vaativat välittömiä ja välttämättömiä toimia. Ruotsissa vastaava kriisisopimus on jo tehty.

Liitot muistuttavat, että koronaviruksen kaikki vaikutukset eivät vielä ole selvillä.

– Se on kuitenkin selvää, että tartuntataudeista ylipäätään voi tulla elinikäisiä seurauksia.

Norjassa on perustettu työryhmiä pohtimaan, miten tartuntatautien aiheuttamat vahingot korvataan henkilöstölle.

Suomessakin tapaturmavakuutuskeskus on ottanut asian esiin ja todennut työssä koronavirukseen sairastumisen ammattitaudiksi. Liitot pitävätkin nyt tärkeänä, että työnantajat pitävät kiinni toimeentulon ja terveyden pelisäännöistä.

“Jokainen eturintamassa työskentelevä ansaitsee kunnollisen korvauksen.”

JHL:n puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine korostaa, että osaava ja ammattitaitoinen henkilöstö antaa mahdollisuuden kriiseistä selviämiseen.

– Jokainen kriisitaistelun eturintamassa työskentelevä ansaitsee työstään kunnollisen korvauksen. Jokaisella on oltava mahdollisuus tehdä työtään turvallisesti; terveyttään tai henkeään vaarantamatta, hän toteaa tiedotteessa.

Niemi-Laineesta näyttää siltä, että pääministeri Sanna Marinkin (sd.) on herännyt ajatukseen siitä, että kuntatyöntekijöitä on palkittava poikkeusolojen lisällä.

– Erityisen huolissamme olemme siitä, että muun muassa hoitotyötä tekeville lankeaa suuri vaara joutua työssään useiden päivien ja pahimmassa tapauksessa parinkin viikon karanteeniin tartuntatilanteessa. Tässäkin suhteessa työlainsäädäntö olisi saatava ajan tasalle, Jytyn puheenjohtaja Maija Pihlajamäki huomauttaa.

Puheenjohtajat muistuttavat, että koronakriisin aikana valtioneuvosto on asettanut useita henkilöstöryhmiä erityisasemaan yhteiskunnan toiminnan kannalta kriittisten ammattien takia.

– Nämä henkilöstöryhmät ovat joutuneet terveytensä uhalla työskentelemään ilman tarpeellisia suojaimia koronaviruksen lähellä.

– On uskomatonta, miten osa sairaaloista on lisäksi pidättänyt palkan työnsä vuoksi koronakaranteeniin joutuneilta. Tämä on ollut työnantajilta epäinhimillistä! Palkka on maksettava, Niemi-Laine huomauttaa.

– Olemme kantaneet suurta huolta koronakriisin alusta lähtien siitä, että suojavarusteiden varastot ovat olleet täysin riittämättömät, Pihlajamäki lisää.

Jyty ja JHL muodostavat yhdessä julkisen alan neuvottelujärjestö JAUn. JAU on yksi kolmesta kunta-alan pääsopijajärjestöistä, jotka neuvottelevat alan työ- ja virkaehtosopimukset yhdessä KT Kuntatyönantajien kanssa. JAU edustaa noin kolmasosaa kunta-alan henkilöstöstä.

Sote-alan ammattilaisista unioniin kuuluvien liittojen jäseninä on muun muassa lähihoitajia, välinehuoltajia, sairaanhoitajia, laitoshuoltajia ja osastonsihteereitä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE