Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Saako vihreiden karu päätös sinettinsä viikonloppuna? – ”Meidän lukijamme ansaitsevat niin hyvän viimeisen lehden kuin me vain jaksamme tehdä”

Vihreiden puoluehallitus päätti lokakuussa, ettei puolue enää rahoita puoluelehti Vihreää Lankaa ensi vuonna. Käytännössä Vihreän Lanka lakkaa ilmestymästä. Kylmäävä päätös toimituskunnalle.

Johannes Ijäs

Demokraatti

Asia herätti voimakkaan keskustelun ja paljon kummastusta sekä julkista puhetta päätöstä vastaan. Hämmästeltiin muun muassa, aikooko vihreät lakkauttaa kriittisen journalismin ja siirtää kaiken viestintänsä someen.

– Tänä päivänä yhä useampi Vihreiden kannattaja seuraa ja käy poliittista keskustelua sosiaalisen median kanavissa. Haluamme palvella heitä paremmalla läsnäololla, uusilla osallistumismahdollisuuksilla ja ajantasaisella tiedolla Vihreiden politiikasta, vihreiden puoluesihteeri Veli Liikanen oli sanonut tiedotteessa.

Vihreiden puoluevaltuuskunta kokoontuu lauantaina ja sunnuntaina 30.11.–1.12. On selvää, että Vihreän Langan lakkauttaminen nousee täällä esiin.

Se ei kuitenkaan liene mahdollista, että päätöstä enää peruttaisiin. Välttämättä puoluevaltuuskunnalla ei olisi tähän keinojakaan. Puoluehallitus on päätöksensä tehnyt.

Viikonloppu näyttää, mitä tapahtuu.

” Minä en tiedä, missä se kokous on.”

Vihreän Langan päätoimittaja Riikka Suominen vastasi tänään toimituksessa puhelimeen Demokraatin soittaessa.

Tunnelmat ovat vallitsevassa tilanteessa apeat.

– Minä pystyn nippa nappa käymään töissä, Suominen sanoo ihan suoraan.

– Minä en muista, missä se kokous on. Ehkä yritän viikonloppuna tehdä jotakin kivempaa, hän toteaa puoluevaltuuskunnan kokouksesta.

– Olen ymmärtänyt, että siellä käydään yleistä keskustelua päätöksestä lakkauttaa Lanka. En tiedä, mitä siellä puhutaan. En usko missään nimessä, että sieltä tulisi mitään uutta päätöstä tai tätä oltaisiin kumoamassa, hän jatkaa.

– En tiedä, mitä ajattelisin, jos kumoaisivat päätöksen. En usko, että itse pystyisin jatkamaan päätoimittajana.

Vihreä Lanka on perustettu vuonna 1983. Suominen kertoo, että lehdessä on nyt kasattu arkistoa ja se on lahjoitettu Tampereen Työväenmuseo Werstaalle. Materiaalia on kertynyt 36 vuoden aikana valtavasti.

– Nyt on olo, että se tallentuu ammattimaisiin käsiin ja on tulevien tutkijoiden ja historian kirjoittajien käytössä. Se on todella hieno asia. Yksi suuri suru prosessissa on ollut, mitä tapahtuu lehden historialle, Suominen sanoo.

”Se ihan oikeasti motivoi.”

On sanomattakin selvää, että Vihreän Langan päätoimittajan ja toimituksen viimeiset viikot ovat olleet kovia.

– Yhtiön toimitusjohtajana olen lakkauttanut firman sopimuksia ja olemme henkilöstön kanssa siinä käsityksessä, että työsuhteemme loppuvat lähiaikoina. Siihen tässä valmistaudutaan, Suominen sanoo.

Omista tunnelmistaan Suominen sanoo, ettei osaa oikein vieläkään sanoa juuri mitään.

– Tässä on näitä kaikkia käytännön juttuja. Teemme viimeistä numeroa ja on firman lakkauttamiseen liittyviä käytännön juttuja, jotka sitten tavallaan vähän suojaavatkin surulta.

– Tuttavat kysyvät, olenko etsinyt tai löytänyt uusia töitä, mutta olen vieläkin niin shokissa, etten ole yhtään siellä. Se on ensi vuoden asia. Tämä on ottanut ihan yllättävän koville.

Millaisia ajatuksia sinulla on vihreiden puoluejohtoa kohtaan?

– He ovat tehneet omista lähtökohdistaan tämän ratkaisun. Tässä on ollut ehkä vähän selviämistä näiden käytännön juttujen kanssa. Ei tässä ole kauheasti ehkä sellaista ajatellut, Suominen vastaa.

Toimitusta Suominen kehuu ammattilaisiksi tässäkin tilanteessa.

– Me teemme lukijoille viimeistä lehteä. Se motivoi. Se ihan oikeasti motivoi. Meidän lukijamme ansaitsevat niin hyvän viimeisen lehden kuin me vain jaksamme tehdä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE