Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Saamelaiskäräjälain käsittely perustuslakivaliokunnassa vasta helmikuussa – Ojala-Niemelä pohtii julkista kuulemista

Jukka-Pekka Flander
Perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Johanna Ojala-Niemelä (sd.).

Perustuslakivaliokunta pääsee näillä näkymin käsittelemään saamelaiskäräjälakia helmikuun alussa.

Johannes Ijäs

Demokraatti

Valiokunnan puheenjohtaja Johanna Ojala-Niemelä (sd.) sanoo, että ruuhkaisen valiokunnan kokoukset on jo tähän asti kalenteroitu helmikuun alkuun asti.

– Sen jälkeen ehditään paneutumaan siihen.

Mitään ohituskaistamenettelyä hän ei saamelaiskäräjälaille lupaa.

Esimerkiksi budjettiasiat vievät paljon valiokunnan aikaa, samoin Suomen Nato-jäsenyyden käsittely.

Puhemies Matti Vanhanen (kesk.) on kertonut, että eduskunta aikoo käsitellä Nato-liittymistä koskevan hallituksen esityksen mahdollisimman pitkälle jo ennen Unkarin ja Turkin jäsenyysratifiointeja

Saamelaiskäräjälaista on määrä järjestää laaja kuuleminen. Luvassa saattaa Ojala-Niemelän mukaan olla julkinen kuuleminen.

– Minusta pitäisi harkita järjestetäänkö kuuleminen avoimena, hän sanoo medialle eduskunnassa.

Perustuslakivaliokunta tekee mietinnön saamelaiskäräjälaista.

Eduskunnassa alkaa vaalitauko maaliskuun alkupuolella.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE