Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

3.9.2019 06:41 ・ Päivitetty: 3.9.2019 06:42

Saarikko kannattaa Kaikkosta keskustan puheenjohtajaksi

Kansanedustaja Annika Saarikko (kesk.) ilmoittaa kannattavansa puolustusministeri Antti Kaikkosta keskustan puheenjohtajaksi.

Saarikko perustelee valintaansa verkkosivuillaan ja luonnehtii Kaikkosta reiluksi yhteistyöpoliitikoksi, joka on aatteellisesti selkeä.

Kaikkosen selviytyminen vaalirahakohusta osoittaa Saarikon mielestä sen, että hän on lujaa tekoa ja sitoutunut yhteisten asioiden hoitamiseen.

– Antin kokemaan vaalirahakohuun olisi moni poliitikko murtunut tai vähintään poistunut estradilta säästääkseen itseään. Antti ei, Saarikko kirjoittaa.

– Arvoa annan myös sille, että tämän kaiken jälkeen hän on saanut kansalta laajan luottamuksen vaaleista toiseen vaativalla Uudenmaan alueella.

Saarikon mielestä Kaikkosen pitkä kokemus ulko- ja turvallisuuspolitiikasta sekä EU-politiikasta tulee myös tarpeeseen puheenjohtajan tehtävässä.

Saarikko oli itse vahva ehdokas keskustan puheenjohtajaksi, mutta jäi kisasta pois perhesyistä. Saarikko odottaa perheensä toista lasta lähiaikoina. Hän jäi elokuun alussa vuodeksi pois tiede- ja kulttuuriministerin tehtävästä.

Keskusta valitsee Juha Sipilän seuraajan lauantaina Kouvolassa.

Kaikkonen antoi Saarikolle lämpimät kiitokset tuesta Facebookissa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU