Palkittu politiikan aikakauslehti.
Katso hinnat!

Kotimaa

9.10.2019 07:47 ・ Päivitetty: 9.10.2019 07:48

Saimaalla viihtyvää äyriäistä uhkaa karu kohtalo – viileiden vesien asukki ei selvinne, jos ilmastonmuutos lämmittää sen kodin

Viileisiin vesiin sopeutunut jättikatka ei todennäköisesti selviytyisi ilmastomuutoksen lämmittämissä vesissä, selviää Jyväskylän yliopiston ja Itä-Suomen yliopiston yhteistutkimuksesta. Jo aiemmin on todettu, ettei jättikatka pysty liikkumaan esimerkiksi virtavesiä pitkin uusille elinalueille.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

– Jättikatkaa esiintyy runsaina määrinä vain yli 40 metrin syvyydessä, jossa veden lämpötila on jatkuvasti alle 8 astetta. Jättikatka ei vaella pimeäänkään aikaan ruokailemaan ylempiin vesikerroksiin, kuten monet muut äyriäislajit tekevät, tutkijatohtori Jouni Salonen Jyväskylän yliopistolta sanoo tiedotteessa.

Tutkimus jättikatkan elinkiertoekologiasta on julkaistu Freshwater Biology -tiedelehdessä syyskuussa.

Äyriäinen jäi ja sopeutui sulamisvesistä syntyneisiin järviin saimaannorpan tavoin.

Lajin syntyhistoria Suomessa ajoittuu mannerjään sulamiseen 10 000 vuotta sitten. Äyriäinen jäi ja sopeutui sulamisvesistä syntyneisiin järviin saimaannorpan tavoin. Sopeutumisen myötä jättikatka eriytyi omaksi lajikseen merellisistä sukulaisistaan.

Jättikatka on lihansyöjä, joka elää muilla äyriäislajeilla. Syvänteiden kalalajit puolestaan syövät jättikatkoja.

Monivuotinen tutkimus tehtiin Saimaan Paasivedellä, jossa elää arviolta 50 miljoonaa jättikatkaa. Suomen eteläisissä osissa jättikatkoja löytyy vain noin 20 järvessä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU