Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

SAK, Akava ja STTK: Toimialat voisivat neuvotella keskusjärjestösopimusten siirtämisestä jo keväällä

SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta.

Palkansaajakeskusjärjestöt SAK, Akava ja STTK esittävät, että Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n purkamista keskusjärjestösopimuksista käydään jokaisella toimialalla sopimusneuvottelut jo tämän kevään aikana.

Keskusjärjestöjen mukaan työntekijä- ja työnantajaliitot voisivat yhdessä sopia, että työehtosopimusten nykyisiin keskusjärjestösopimuksiin liittyvät määräykset säilyvät sisällöltään sellaisenaan myös nykyisen työehtosopimuskauden päättymisen jälkeen.

– Näin syksyn sopimuskierroksella vältettäisiin lisävaikeudet ja mahdolliset työrauhaa vaarantavat tekijät.

STTK:n puheenjohtaja Antti Palola. (Kuva: Lehtikuva)

Jos EK:n ilmoitus johtuu pelkästä järjestön sääntömuutoksesta, SAK, Akava ja STTK uskovat, että EK:n jäsenliitoilla ei ole halua romuttaa tai edes heikentää eri alojen työehtosopimuksissa olevia keskusjärjestösopimuksiin liittyviä määräyksiä.

Keskusjärjestösopimuksilla on merkittävä osa useissa työehtosopimuksissa.

Järjestöjä on ihmetyttänyt EK:n ilmoituksen ajankohta, koska kilpailukykysopimus on voimassa ja ensi syksynä edessä on liittokierros.

Lisää aiheesta

Palkansaajien mielestä tulevalla sopimuskierroksella ei saisi olla sitä vaarantavia tekijöitä, koska maan taloudessa on tapahtumassa odotettu, myönteinen käänne.

Järjestöt pelkäävät, että EK:n ilmoitus ei helpota syksyn sopimuskierroksen neuvotteluita.

– Keskusjärjestösopimuksilla on merkittävä osa useissa työehtosopimuksissa. Ne ovat olennainen osa sopimustoimintaa myös työehtosopimusten ulkopuolisilla aloilla. Monilla sopimusaloilla ei ole työehtosopimuksissa omia määräyksiä tai sopimuksia, jotka liittyvät esimerkiksi koulutukseen tai luottamusmiesten toimintaedellytyksiin. Työehtosopimusten sijaan näitä asioita on siten hoidettu osin keskusjärjestösopimuksilla.

Palkansaajakeskusjärjestöjen yhteisen kannanoton takana ovat keskusjärjestöjen puheenjohtajat Jarkko Eloranta (SAK), Antti Palola (STTK) ja Sture Fjäder (Akava).

Akavan puheenjohtaja Sture Fjäder. (Kuva: Jukka-Pekka Flander)

Juttuun on lisätty Antti Palolan ja Sture Fjäderin kuvat klo 10.16.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE