Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

SAK ja sen jäsenliitot kertovat aamulla työmarkkinatoimista – onko luvassa lakkoilmoituksia?

LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN
SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta kertoi neuvottelutilanteesta hallituksen kanssa SAK:n mediatilaisuudessa Helsingissä 5. maaliskuuta.

SAK ja sen liitot kertovat tulevista työmarkkinatoimista tänään aamukymmeneltä alkavassa tilaisuudessa. Paikalla ovat SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta, Teollisuusliiton puheenjohtaja Riku Aalto, Julkisten ja hyvinvointialojen liiton JHL:n puheenjohtaja Håkan Ekström, Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliiton AKT:n puheenjohtaja Ismo Kokko ja Sähköliiton puheenjohtaja Sauli Väntti.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Maanantaina Maaseudun Tulevaisuus kertoi tietoihinsa pohjaten, että SAK:hon kuuluvat ammattiliitot suunnittelevat jopa neljän päivän poliittisia lakkoja jo ensi viikolle. Lakkoja olisi lehden mukaan luvassa myös sitä seuraavalle viikolle.

SAK piti eilen tiedotustilaisuuden, mutta ei vielä suostunut kertomaan, millaisia työtaistelutoimia on mahdollisesti luvassa. Sen sijaan SAK:n viesti oli, että se on pyrkinyt tulemaan hallitusta vastaan merkittävillä myönnytyksillä käydyissä keskusteluissa, mutta hallituksella ei ole ollut halua joustoihin.

Jos lakkoja on luvassa, ne voivat vaikuttaa moniin suomalaisen yhteiskunnan osiin.

AIEMMIN JHL:n lakot ovat kohdistuneet niin metro-, raitio- kuin linja-autoliikenteeseen ja sulkeneet päiväkoteja ympäri Suomea. AKT:n aiemmissa lakoissa ovat olleet mukana muun muassa ahtaajat ja linja-autojen kuljettajat.

Sähköliiton työnseisaukset ovat koskeneet esimerkiksi Loviisan ydinvoimalaa ja Olkiluotoa. Teollisuusliiton lakot taas ovat vaikuttaneet esimerkiksi monilla tehtailla.

Pääministeri Petteri Orpo (kok.) on kutsunut keskeiset työmarkkinatoimijat koolle perjantaiksi. Tarkoituksena on etsiä keinoa käynnistää uudelleen neuvottelut vientivetoisesta työmarkkinamallista.

SAK:n Elorannan mukaan järjestö ei lähde keskustelemaan hallituksen kanssa pelkästä työmarkkinamallista, vaan keskusteluihin täytyy sisällyttää myös työrauhakysymykset ja paikallisen sopimisen säännöt.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE