Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

SAK mukaan tekemään työllisyyspakettia – “Jos mennään vaikeimman kautta, kuukausi ei riitä”

Palkansaajakeskusjärjestö SAK on vastannut myönteisesti budjettiriihen yhteydessä esitettyyn kutsuun lähteä mukaan työllisyyspakettia valmistelevaan kolmikantatyöryhmään.

SAK:n hallitus päätti asiasta tänään Helsingissä kaksi tuntia kestäneen kokouksen jälkeen.

Aikaa työryhmän työlle on syyskuun loppuun saakka. Hallitus on linjannut, että työryhmän tarkoitus on muun muassa määrä uudistaa työttömyysturvaa aktiivisempaan suuntaan. Jos työryhmä ei tässä onnistu, valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok.) mukaan, hallitus tekee uudistuksen tarvittaessa itse. Hän kertoi asiasta Verkkouutisille viimeksi tänään.

Muutosten olisi määrä tulla voimaan vuoden 2017 alusta ja toimilla pyritään luomaan 10 000 uutta työpaikkaa

Työryhmässä on määrä käsitellä myös ikääntyneiden kertaluonteista eläketukea, ansiosidonnaisen työttömyysturvan ansio-osan käyttöä palkkatukena ja starttirahana, työelämän ja koulutuksen ulkopuolella olevien nuorten työllisyyden edistämisestä sekä uudesta, työehtosopimuksen piiriin kuuluvasta palkkamallista ja palkkaa täydentävästä tuesta pitkään työttöminä olleille.

Puheenjohtaja Jarkko Eloranta kertoi SAK:n hallituksen kokouksen jälkeen, että keskustelu oli pitkä ja kriittinen. Hallituksen jo tehdyt työllisyyspäätökset ja esimerkiksi tulevaisuudessa tapahtuva kannustinloukkujen purkaminen puhuttivat. Ne luovat epävarmuutta päätöksen tekoon.

Porrastus on meille myrkkyä.

Lisää aiheesta

Elorannan mukaan SAK tuo pöytään myös omia asioita, hallituksen lista ei yksin riitä. Vuoropuheluun lähdetään kohtalaisen tiukoin reunaehdoin.

Ansiosidonnaiseen työttömyysturvaan kaavaillut muutokset puhuttivat SAK:n hallitusta eniten. Kannustaminen kääntyy helposti kuulostamaan keppilinjalta. Työttömyysturvan porrastamiseen hän ei usko.

– Se ei työ yhtään työpaikkaa lisää.

Ansiosidonnaisen porrastaminen ei Elorannan mukaan toimi, kun työpaikkoja ei ole tarjolla. Se voisi esimerkiksi synnyttää uusia kannustinloukkuja.

– Ollaan valmiita pohtimaan rakennetta muun muassa karenssien osalta, mutta suoranaisesti porrastus on meille kyllä, voisiko sanoa myrkkyä.

– Näköpiirissä ei ole sellaista porrastusmallia, joka sellaisenaan suoraan meille kävisi. Katsotaan tämä kokonaisuus, mitä tähän kaiken kaikkiaan tulee ja mitkä ovat ansiosidonnaiseen työttömyysturvaan tulevat rakenteelliset uuditukset. Meilläkin on sinne omia ajatuksia.

Työttömien omaehtoinen kouluttautuminen, nollasopimuskysymys ja perhevapaauudistus ovat Elorannan mukaan niitä, joita SAK tuo pöytään mukaan.

Kuukauden määräaikaa työryhmän päätöksille SAK pitää tiukkana, siinä ajassa ei ehditä tehdä päätösten vaikuttavuusarvioita etenkään ansiosidonnaiseen liittyen.

– Me emme voi tehdä päätöksiä ennen kuin tiedetään vaikuttavuus esimerkiksi toimeentuloon, tulonjakoon ja tasa-arvokysymyksiin.

Jos hallituksella on rohkeutta, niin onnistuu.

Eloranta toteaa, että 10 000 uuden työllisen tavoitteeseen on mahdollista päästä. Se on hänen mukaansa mahdollista jo pelkästään toteuttamalla SAK:n esittämä perhevapaauudistus.

– Jos hallituksella on rohkeutta niin onnistuu. Jos mennään vaikeimman kautta, voi olla että kuukausi ei riitä.

Tuetun palkan mukaan ottaminen työehtosopimuksen osana on Elorannan mukaan puhtaasti työehtosopimusasia.

– Keskusjärjestöthän eivät enää neuvottele työehtoasioista, EK ei ainakaan. Se jää puhtaasti toimialakohtaisiin keskusteluihin, josko siellä on sitten tarvetta ja halua tehdä tämäntyypisiä. Sitä kuitenkin pidettiin ongelmallisena, että luodaan taas uusi sosiaaliturvan palanen tällaiseen kohtaan ja jälleen kerran se monimutkaistaa järjestelmää eli yhtäältä palkkatukea lisätään, joka on sinänsä ok, mutta sitten luodaan tällainen malli päälle, joka edelleen monimutkaistaa järjestelmää.

– Me pistämme etusijalle sen, että palkkatukea kehitettäisiin ja olemme esittäneet sitä, että se maksettaisiin jo etukäteen.

Eloranta tyrmää erillisten työmarkkinoiden muodostaminen nuorille, pitkäaikaistyöttömille ja maahanmuuttajille.

– Se ei ole malli, jota me tavoittelemme. Pyrimme löytämään muut keinot, jolla työllisyyttä parannetaan.

– Se huolettaa SAK:ssa, että työttömyyttä pyritään kierrättämään eli työttömiä otetaan työelämään niin että samalla sieltä syrjäytyy niitä, jotka ovat tällä hetkellä työelämässä, kun harjoitteluja ja työkokeiluja lisätään oikein reipaasti.  Tämä ei ole kokonaisuuden kannalta kauhean fiksua. Se ei ole kansantalouden, työelämän eikä työntekijöiden näkökulmasta kovin fiksua.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE