Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

SAK: Yli 85 prosenttia mukana kilpailukykysopimuksessa

SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta pitää myönteisenä, että jatkossa paikallisessa sopimisessa edetään järjestyneesti.

SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta toteaa, että Metalliliiton valtuuston päätös hyväksyä kilpailukykysopimus sinetöi sen kattavuuden.

SAK:n arvion mukaan Metallityöväen Liiton mukana olo nostaa sopimuksen kattavuuden yli 85 prosenttiin.

Suomen suurimman palkansaajakeskusjärjestön puheenjohtaja muistuttaa, että kilpailukykysopimus on palkansaajille kivulias ja päätökset tehneille raskas.

– Liittojen neuvottelijat ovat tehneet hyvää työtä räätälöidessään sopimuksen raameissa ratkaisuja kunkin alan työntekijöille.

Jatkossakin paikallista sopimista edistetään työehtosopimusten kautta.

–  Kiky on nyt valmis, ja palkansaajat ovat tehneet osuutensa viennin vahvistamiseksi ja työpaikkojen lisäämiseksi. Hallituksen ja yritysten on puolestaan huolehdittava, ettei sopimuksella luotuja työllistämisen edellytyksiä hukata.

Kilpailukykysopimuksen tärkeäksi tehtäväksi SAK:n puheenjohtaja linjaa myös sen, että jatkossakin paikallista sopimista edistetään työehtosopimusten kautta.

Lisää aiheesta

–  Jo nyt tiedetään, että paikallisen sopimisen mahdollisuudet lisääntyivät merkittävästi alakohtaisissa ratkaisuissa.

Eloranta huomauttaa, että talouskehitys riippuu myös odotuksista.

–  Sopimuksella voi olla kokoaan suurempi merkitys, kun luodaan uskottavaa näkymää Suomen tilan korjaamiseksi.

Työmarkkinajärjestelmä on Elorannan mielestä uudistumisen edessä ja saavutettu sopimustulos antaa eväitä hallitulle muutokselle.

–  Katse eteenpäin. Seuraavaksi valmistellaan uusi Suomen palkkaneuvottelumalli. Tavoitteemme on turvata vakaa kehitys kaikille palkansaajille ja ennaltaehkäistä kilpailukykyongelmia, Eloranta linjaa.

 

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE