Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Työmarkkinat

SAK:n Elorannalta piikki epäilijöille: “Ay-liike ei siirry katsomoon vaan jatkaa työtään”

Puheenjohtaja Jarkko Eloranta esitti palkansaajakeskusjärjestö SAK:n edustajiston kokouksessa huolen siitä, että työmarkkinoista on yritetty tehdä politiikan väline todellisen pitkäjänteisen kehittämisen kustannuksella.

Demokraatti

Demokraatti

Syyttävä sormi osoittaa Sipilän hallitukseen, mutta alullepanija löytyy Elorannan mielestä muusta osoitteesta.

– Työmarkkinat ovat politisoituneet. Sitä valintaa ei tehnyt SAK eikä suomalainen ammattiyhdistysliike. Sen valinnan teki Elinkeinoelämän keskusliitto vetäytymällä työehtosopimisesta. Ja tämä vetäytyminen säteilee laajemmalle kuin vain työehtosopimuksiin. Mihin kaikkeen se säteilee ja miten, niin sitä emme vielä tiedä.

Eloranta korostaa, että vaikka tupojen ja laajojen työmarkkinasopimusten aika olisi ohi, niin ay-liike ei siirry katsomoon vaan jatkaa työtään. Ay-liikkeen tarve ei ole kadonnut mihinkään.

Esimerkeiksi Eloranta nostaa työttömyysturvan ja työttömien palvelut. SAK haluaa olla kehittämistyössä asiantunteva ja vahva työntekijän ääni.

– SAK:n tavoitteena on tehdä työttömyysturvasta yksinkertainen ja joustava tuki, joka täydentää myös keikkatyötä tekevien toimeentuloa tarpeen tullen. Tehokkaat palvelut tukevat työttömien työnhakua, uudelleen kouluttautumista sekä työ- ja toimintakykyä.

Työsuhteen määritelmää on täsmennettävä.

Lisää aiheesta

Kehittämistyö sosiaaliturvan ympärillä on jatkunut SAK:ssa tiiviisti koko vuoden ajan ja työ jatkuu. Yksi keskeinen lähtökohta uudistamistyölle on ollut pohtia, miten sosiaaliturva toimii, kun työ on keikkaa, nollatuntisopimustyötä, vuokratyötä tai itsensä työllistämistä.

– Myös teknologian kehitys ja globalisaatio vaikuttavat työpaikkojen toimintaympäristöön, puheenjohtaja Jarkko Eloranta huomauttaa.

SAK on tutkinut alustyön problematiikkaa, jotta ay-liike voi tarjota palveluita ja apua alustataloudessa työskenteleville.

– Monen työntekijän on vaikea käsittää, että klikkaamalla keikan ruokalähettifirmasta he siirtyvät yrittäjätoimintaan ja menettävät palkansaajan työttömyysturvan.

Epäselvän tilanteen ratkaisemiseksi SAK haluaa, että työsuhteen määritelmää täsmennetään koskemaan myös alustatalouden työntekoa. Lainsäädännössä tulee olla oletus työntekijäasemasta, jos tietyt työsuhteen piirteet täyttyvät. Tämä auttaisi selkeyttämään myös monen keikkatyöntekijän sosiaaliturvaa.

SAK:n edustajisto on koolla torstaina ja perjantaina Helsingin Marina Congress Centerissä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE