Eloranta toivoo, että SAK:laisen ay-liikkeen syyttämisen sijasta miettäisiin myös työnantajien tekemisiä ja tekemättä jättämisiä – sekä niiden syitä.

TÄNÄÄN lauantaina julkaistussa kolumnissaan Eloranta kuvaa työnantajaliittojen haluttomuutta sopia kompromissia työehdoista silmiinpistäväksi.

Hän pitää neuvotteluissa EK:ta ja sen työnantajaliittoja vahvemmin poliittisesti ja ideologisesti motivoituneiksi kuin ay-liikettä. Eloranta sanoo olevan yhteiskunnalle on vahingollista, että työnantajaliitot käyvät poliittisesti motivoitunutta valtataisteluaan firmojen, niiden omistajien ja jäsenyritystensä rahoilla.

ELORANTA kertaa ay-liikkeen motiiveja ja niihin liitettyjä, paikkaansa pitämättömiä, syyttelyjä.

– Julkisuudessa SAK:laisen ay-liikkeen palkkavaatimus ja käynnissä olevat lakot, tukilakot ja saartotoimet on leimattu kosto-operaatioksi hallituksen työmarkkinatoimista. Tällainen tarina varmasti kiehtoo, mutta totta se ei ole. Todellisuudessa ay-liike on huolissaan jäsentensä eli palkansaajien historiallisen syvään kuoppaan pudonneesta ostovoimasta, Eloranta kirjoittaa.

Hän sanoo paluun muutaman vuoden takaiselle ostovoiman tasolle vievän liian kauan ilman kunnon palkankorotuksia. Tilanteesta kärsivät nyt palkansaajat, kotimarkkinoiden kysyntä ja kotimarkkinoilla toimivien firmojen liiketoiminta.

– Ei ole sattumaa, että kuluttajien luottamus on pakkasella. Eikä ole sattumaa, että palveluyritykset kärvistelevät. Ei ole myöskään sattumaa miksi kauppa ei käy. Kaikki johtuu rajusta ostovoiman putoamisesta.

Eloranta kysyy, eivätkö yritykset enää ymmärrä talouden ja rahan päälle? Ja vastaa, että kyse ei olekaan rahasta vaan vallasta.

– Suma on työnantajaliittojen syytä. Yrityskohtaisia sopimuksia solmitaan tasaisena virtana, ja niissä palkankorotustasot ovat olleet reilusti suurempia kuin työnantajaliittojen ajatukset. Firmoilla on rahaa ja myös halua maksaa.  Sopimussuman päällä näyttääkin tällä hetkellä seisovan työnantajaliittojen vallanhimo.

TYÖNANTAJALIITOT eivät ole omaa palkka-ajatteluaan julkisuuteen avanneet. Eloranta pitää hyvänä esimerkkinä työnantajien ajattelusta Kauppalehden pääkirjoituksessa 28. tammikuuta ollutta laskelma. Siinä palkankorotustasoksi kaavailtiin 5-6 prosenttia kolmelle vuodelle.

– Työantajaleiristä siis ehdotetaan, että kolmessa vuodessa maksettaisiin se, mitä SAK:n liitot vaativat jäsenilleen vuodessa? Tässä yhteydessä on hyvä muistaa, että osa sovituista palkankorotuksista maksetaan nykyään miltei poikkeuksetta paikallisesti sopien.

– Käytännössä siis isolla joukolla työntekijöistä palkankorotukset voisivat jäädä prosentin pintaan vuodessa. Keskiverto SAK:laiselle duunarille reilu 20 euroa kuukaudessa. Ei tuollainen ehdotus ole yritys päästä sopimukseen, vaan aivan jotain muuta.

– Palkansaajat toivovat pikaista sopua- ja kunnollisia palkankorotuksia. Neuvotteluhalua ja kompromissikykyä on. Silti työnantajien kasaama työmarkkinasuma kasvaa kokoa ja vaikeuskerrointa viikko viikolta.