Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

SAK:n Jarkko Eloranta haluaa helpottaa potkut saaneiden nopeaa työllistymistä – “Irtisanovan yrityksen kustantaman muutosturvakoulutuksen kestoa kasvatettava”

Työnantajien vastuuta muutosturvasta on kasvatettava ja turvan keinovalikoimaa laajennettava, jotta mahdollisimman moni irtisanottu työllistyy nopeasti uudestaan, Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta linjaa.

Demokraatti

Demokraatti

– Irtisanovan yrityksen kustantaman muutosturvakoulutuksen kestoa on kasvatettava kuukaudesta aluksi kahteen kuukauteen ja laajennettava se koskemaan yli 30 hengen yritysten sijaan kaikkia yli 10 henkeä työllistäviä yrityksiä, Eloranta esittää.

Muutosturvaan ovat oikeutettuja työntekijät, joiden työsuhde on kestänyt yli viisi vuotta. SAK haluaa laskea tämän rajan kahteen vuoteen. Lisäksi työnantajan maksamaa muutosturvarahaa on voitava käyttää myös uuden työpaikan palkkakustannusten maksamiseen.

Jarkko Eloranta tähdentää, että muutosturvan kehittämisestä hyötyvät kaikki – työntekijöiden ohella myös työnantajat ja yhteiskunta.

– Työpaikoilla tapahtuva työntekijöiden osaamisen jatkuva kehittäminen, muutosturvan parantaminen ja työttömien palvelujen saatavuuden ja laadun tuntuva nostaminen ovat edellytyksiä sille, että työllistyminen uuteen työhön nopeutuu, työmarkkinoiden toiminta sujuvoituu ja työllisyys paranee hallituksen kaavailujen mukaisesti.

Työttömyysturvan lisäpäivät tarpeen – aktiivimalli rokottaa pahiten iäkkäitä.

Tuoreiden tietojen mukaan vuoden alussa voimaan tulleen työttömyysturvan aktiivimallin leikkaukset näyttävät kohdistuvan erityisesti yli 55-vuotiaisiin työttömiin.

Lisää aiheesta

– Jos yli 55-vuotiaiden tilanne paljastuu niin heikoksi kuin tuoreista tiedoista voi päätellä, iäkkäiden työttömien oikeus työttömyysturvan lisäpäiviin pitää säilyttää, Eloranta katsoo.

Eläkeuudistuksen yhteydessä sovittiin, että työttömyysturvan lisäpäivien jatkoa tarkastellaan vuonna 2019.

Tällä hetkellä noin 10 000 ihmistä on lisäpäivillä ja heidän määränsä ei ole vähentynyt merkittävästi viime vuosina, vaikka työttömyys alenee.

– Ikääntyneiden työttömien säällisestä toimeentulosta on pidettävä huolta lisäpäivät säilyttämällä, jos selvitykset osoittavat, että ikääntyneiden mahdollisuudet päästä työvoimapalvelujen piiriin tai työhön ovat heikot, Eloranta painottaa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE