Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Työmarkkinat

SAK:n tutkimus: Palkansaajakentällä riittää lakkovalmiutta palkkojen parantamiseksi – taustalla huoli toimeentulosta

LEHTIKUVA / MIKKO STIG
Kuvituskuvassa Teollisuusliiton lakkovahti teollisuusyritys ABB:n portilla Helsingissä 9. joulukuuta 2019.

Palkansaajilla on runsaasti valmiutta lakkoilla palkkansa puolesta. Keskeisin syy lakkovalmiuteen on huoli omasta pärjäämisestä hintojen noustessa, SAK:n tuore tutkimus kertoo.

Demokraatti

Demokraatti

SAK:n Kantar Publicilla teettämän tutkimuksen mukaan palkansaajista 68 prosenttia on täysin tai jokseenkin samaa mieltä siitä, että lakko-oikeus on perusoikeus, jota ei saa rajoittaa. Puoluekannatuksella mitattuna suurin kannatus lakko-oikeudella on tutkimuksen mukaan vasemmistoliiton ja SDP:n kannattajissa.

– Kannatusta lakko-oikeudelle löytyy runsaasti jopa nihkeimmin asiaan suhtautuvissa kokoomuslaisissa palkansaajissa, joista rajoittamista missään olosuhteissa vastustaa hieman vajaa puolet eli 44 prosenttia, SAK:n johtaja Jyrki Konola kertoo tiedotteessa.

Palkansaajat ovat kyselyn perusteella myös valmiita käytännön tekoihin. Vastaajista 56 prosenttia kertoi olevansa valmis osallistumaan lakkoihin palkkansa parantamiseksi.

Mitä pienemmät ovat henkilön tulot, sitä suurempi on huoli omasta toimeentulosta.

LAKKOVALMIUTTA löytyy vastaajien ammattiliittojäsenyyden perusteella jokaisen keskusjärjestön riveistä. SAK:laiseen ay-liikkeeseen kuuluvilla sitä näyttää tutkimuksen mukaan olevan hieman enemmän kuin muilla. Heistä 74 prosenttia kertoo kyselyssä olevansa valmis osallistumaan lakkoon, jos aiheena on oman palkan parantaminen.

– Tämä on näkynyt hyvin kirkkaasti viimeisten kuukausia aikana, kun SAK:laiset ammattiliitot päättivät koordinoida työehtosopimustoimintaa varmistaakseen jokaiselle ostovoimaa turvaavat palkankorotukset, Konola sanoo.

Tutkimuksesta selviää, että yksi tärkeimpiä syitä lakkovalmiuteen on palkansaajien huoli toimeentulostaan. Palkansaajista 59 prosenttia kertoo olevansa huolissaan kotitaloutensa toimeentulosta hintojen nousemisen vuoksi. Huoli korostuu erityisesti niillä, jotka ovat työntekijäasemassa. Heistä 67 prosenttia kertoi kyselyssä taloushuolistaan.

– Mitä pienemmät ovat henkilön tulot, sitä suurempi on huoli omasta toimeentulosta hintojen noustessa. Harvemmin kuitenkaan luvut ovat näin murskaavia, SAK:n tutkimusasiantuntija Ari-Matti Näätänen arvioi tiedotteessa.

Kantar Publicin toteuttamassa tutkimuksessa Vastaajia oli 1 504 ja vastukset kerättiin 20.-23.1.2023. Virhemarginaali on 2,5 prosenttia kumpaankin suuntaan.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE