Nykyinen kristillisdemokraattien ja sosiaalidemokraattien suuri koalitio ei näyttäisi olevan enää kyllin suuri jatkaakseen syyskuun 26. päivän vaalien jälkeen, ja tuskin siihen on halujakaan. Neljä vuotta sitten puolueet löysivät toisensa lähinnä pakon edessä, kun muut vaihtoehdot ajautuivat umpikujaan.

Kenian lipun väreissä CDU/CSU:n musta ja SPD:n punainen saisivat seuraa vihreistä, jolloin mielipidemittausten kolmen kärjellä olisi parlamentissa laaja tuki. Piruillen voisi huomauttaa, että sama väriyhdistelmä löytyy Afganistanin lipusta.

Jamaika-koalitiossa liberaalien keltainen korvaisi sosiaalidemokraatit, kun taas liikennevalot pudottaisi kristillisdemokraatit vallan kamareista. Ja onhan Saksalla omakin lippu. Mustalla, punaisella ja keltaisella se pärjäsi läpi kylmän sodan, kunnes vihreät nousivat vuonna 1983 neljänneksi pyöräksi liittopäiville.

Pandemian synnyttämät poikkeusolot osoittivat, että arvio oli ainakin osittain liian tyly. Merkelin arvovaltaa tarvittiin siihen, että Saksa käänsi Eurooppa-politiikkansa kohti yhteisvastuullisempaa suuntaa ja elvytyspaketteja.

Ahtaammin kristillisdemokraattien kannalta katsoen neljäs kanslerikausi on kuitenkin ollut liikaa. Seuraajakysymys on pitkittyessään mutkistunut. Annegret Kramp-Karrenbauer kesti CDU:n uutena keulakuvana vain reilun vuoden, eikä Armin Laschetilla ole hänen jälkeensä ollut sen helpompaa.

Liittopäivävaalien lähestyessä kristillisdemokraattien kannatus on ollut vapaassa pudotuksessa ennen kokemattomalla tavalla. Eurooppa seuraa viimeisen suuren kansanpuolueen murenemista, kun CDU tuskailee yhdessä Baijerin CSU:n kanssa yltääkseen edes 20 prosentin kokonaiskannatukseen.

MERKEL LASKEUTUI valtionaisen roolistaan vielä kerran puoluepukariksi, kun hän Laschetin ahdinkoa helpottaakseen ryhtyi varoittelemaan saksalaisia vasemmistohallituksesta. Osansa sai myös sosiaalidemokraattien kansleriehdokas Olaf Scholz, nykyinen valtiovarainministeri, jonka henkilökohtainen suosio on hilannut SPD:n kannatusmittausten kärkisijalle.

”Rot-Rot-Grün” lienee DDR:ssä kasvaneen Merkelin pahin painajainen, kun hän pelkää 16-vuotisen valtakautensa päättymistä punavihreään hallitukseen, vieläpä vasemmistopuolue Linkellä terästettynä. Vaihtoehdon vedonlyöntikertoimet eivät tosin ole korkeat.

Vihreiden kuntohuippu on ennenkin sulanut niin, että gallupien välillä korkealla käyneitä lukuja on ollut vaikea realisoida vaaleissa yli kymmenen prosentin tulokseksi. Samaa trendiä on jälleen havaittavissa, vaikka lopputulos saattaa olla aikaisempaa parempi.

Selvää on, että vihreät eivät tälläkään kertaa syrjäytä sosiaalidemokraatteja CDU:n ykköshaastajan paikalta. Kokonaiskuva käy kohti Suomestakin tuttua asetelmaa, jossa selvien johtotähtien sijaan politiikan kenttää jäsentää joukko keskisuuria puolueita.

Kansallispopulisteilla on siellä sijansa. Mikään ei kuitenkaan viittaa siihen, että Vaihtoehto Saksalle (Alternative für Deutschland) pääsisi vaa’ankielen tavoin sotkemaan valtakuvioita. Liittotasavallan tulevaan hallitukseen sillä ei ole kumppaneiden puuttuessa mitään asiaa.