Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

23.1.2024 12:05 ・ Päivitetty: 23.1.2024 12:07

Saksassa lakkautettiin äärioikeistolaisen puolueen valtiontuki

AFP / LEHTIKUVA / UWE ANSPACH
Perustuslakituomioistuin otti Saksassa kantaa puoluetukeen. Kuvan tuomioistuin sijaitsee Karlsruhessa.

Saksassa tuomioistuin päätti tiistaina lakkauttaa valtion puoluetuen äärioikeistolaiselle Heimat (Kotimaa) -puolueelle kuudeksi vuodeksi eteenpäin.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Tuomioistuimen perustelujen mukaan Heimat-puolue on syyllistynyt juutalais- ja romanivastaisuuteen rikkoen näin Saksan perustuslain periaatteita. Puolue menettää myös kaikki poliittisille puolueille kuuluvat veroedut.

Viime vuoteen asti Heimat-puolue tunnettiin nimellä Saksan kansallisdemokraattinen puolue (NPD).

Perustuslakituomioistuimen tämänpäiväinen päätös on herättänyt kysymyksen siitä, voitaisiinko valtiontuki kieltää oikeusteitse myös Saksan suurimmalta äärioikeistolaispuolueelta, AfD:ltä.

- Voimien, jotka haluavat hajottaa ja tuhota demokratiamme, ei kuulu saada senttiäkään valtion rahoitusta, sanoi sisäministeri Nancy Faeser.

Viikonloppuna sadattuhannet ihmiset Saksassa osoittivat mieltään Saksan äärioikeiston voimistumista vastaan.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU