Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Salaisen palvelun agentti ampui miestä ylävartaloon – näin viranomaiset kertovat välikohtauksesta Valkoisen talon lähellä

Yksi ihminen haavoittui ampumavälikohtauksessa Valkoisen talon lähellä varhain tiistaina Suomen aikaa, kertoivat viranomaiset. Yhdysvaltain presidentti Donald Trump kuljetettiin tapahtuman vuoksi hetkeksi turvaan lehdistötilaisuudesta, jota hän oli pitämässä.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Presidenttiä vartioivan salaisen palvelun mukaan 51-vuotias mies lähestyi Valkoista taloa vartioivaa agenttia ja kertoi olevansa aseistettu. Tämän jälkeen mies kaivoi jotain taskuistaan kuin ampuakseen, jolloin agentti ampui häntä ylävartaloon. Mies kuljetettiin ensiavun jälkeen sairaalaan.

Salaisen palvelun mukaan presidentti ei ollut missään vaiheessa vaarassa, eikä mihinkään osaan Valkoisesta talosta päässyt sinne kuulumattomia ihmisiä.

Toimittajat kysyivät Trumpilta, järkyttikö tapaus häntä.

– En tiedä. Näytänkö järkyttyneeltä? On ikävää, että maailma on tällainen, mutta aina se on ollut vaarallinen paikka. Trump vastasi.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE