Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Salonen: Rajavartiolaitoksen uusille laivoille turvattu täysi rahoitus

Jukka-Pekka Flander
Kansanedustaja Kristiina Salonen (sd.).

Hallitus on sopinut kolmannen lisätalousarvioesityksen sisällöstä. Raumalainen kansanedustaja ja eduskunnan Meriryhmän puheenjohtaja Kristiina Salonen (sd.) toteaa tiedotteessaan pitävänsä tärkeänä, että lisätalousarviossa esitetään rajavartiolaitoksen ulkovartiolaivojen hankintaan 120 miljoonan euron lisäystä.

Demokraatti

Demokraatti

Rajavartiolaitoksen on määrä korvata vanhat ulkovartiolaivat kahdella uudella aluksella vuoteen 2025 mennessä. Vartiolaiva 2025 -hankkeen kustannusarvio valtiolle on kokonaisuudessaan 240 miljoonaa euroa, josta eduskunta on myöntänyt aiemmalla päätöksellään puolet. Uudella lisätalousarviolla turvataan myös hankkeeseen kuuluvan toisen aluksen rakentaminen.

– Tämä on hyvä ja odotettu päätös. Lisämäärärahalla turvataan se, että Vartiolaiva 2025 -hanke voidaan nyt toteuttaa varmasti kokonaisuudessaan. Jos hankinnan ehtoja olisi muutettu jälkikäteen, niin alusten yksikköhinnat olisivat todennäköisesti nousseet merkittävästi, Salonen sanoo tiedotteessaan.

Hän toteaa, että hankkeen kotimaiset työllistämisvaikutukset ovat arviolta noin 1 755 henkilötyövuotta vuosina 2021–2023. Rajavartiolaitos on käynnistänyt kilpailutusprosessin Turun ja Rauman telakoiden kanssa myönnettyjen tilausvaltuutuksien perusteella.

– Hankkeiden toteutuminen kotimaassa vahvistaa Suomen huoltovarmuutta ja suomalaista osaamista merenkulun alalla. Nykyaikaisilla ulkovartiolaivoilla valvotaan entistäkin paremmin Suomen alueellista koskemattomuutta, turvataan merialueiden pelastus- ja turvallisuustehtävät, sekä tuetaan myös muiden viranomaisten toimintaa merellä ja saaristolla, Salonen sanoo.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE