“Lasten hyväksikäyttö, raiskaukset ja muu seksuaalinen väkivalta ovat asioita, joista on puhuttava ja joihin puuttumiseksi tarvitaan lainsäädäntömuutoksia ja lisää resursseja viranomaisille kuten poliisille, syyttäjälle, tuomioistuimiin ja lastensuojeluun. Tarvitaan myös tiedon ja valistuksen lisäämistä, nuorisotyötä, parempaa yhteistyötä viranomaisten välillä sekä matalan kynnyksen palveluita, joiden kautta esimerkiksi lapset ja nuoret voivat kysyä ja hakea helposti apua. Keinoja tarvitaan laajasti, koska ilmiö on laaja ja moniulotteinen.”

Marin muistuttaa blogikirjoituksessaan, että ihmisoikeus- ja naisjärjestöt ovat vuosikausia vaatineet niin raiskauslainsäädännön uudistamista kuin viranomaisten resurssien ja palvelujen vahvistamista liittyen naisiin ja lapsiin kohdistuvaan väkivaltaan.

“Yhtälailla moni kansanedustaja, usein nainen, on jo vuosia tai vuosikymmeniä puhunut seksuaalisesta väkivallasta ja vaatinut hallituksilta lakiesityksiä ja tekoja siihen puuttumiseksi. Onneksi myös joitakin parannuksia on vuosien saatossa tehty. Näitä ovat muun muassa avioliitossa tapahtuneen raiskauksen kriminalisointi vuonna 1994 ja seksuaalisen ahdistelun kieltäminen lailla vuonna 2014.”

Marin kirjoittaa, että seksuaalisen väkivallan tarkkaa määrää on vaikea arvioida, koska vain murto-osa teoista ilmoitetaan poliisille.

Marin lisää, että seksuaalinen väkivalta ei ole kysymys, joka voidaan ratkaista ulkomaalaislakia muuttamalla, vaikka myös sitä pitää tarkastella.

“Vastaus ei ole rajojen sulkeminen ja selän kääntäminen niille naisille, lapsille ja miehille, jotka ovat joutuneet jättämään kotinsa ja hakemaan turvaa muualta. Oikeusvaltiossa yksilöiden teoista ei tuomita kaikkia. Eikä yksittäisiä tekoja, ovat ne kuinka järkyttäviä tahansa, pidä käyttää vihanlietsontaan ja propagandaan. Tämä johtaa turvattomuuden lisääntymiseen ja pahimmillaan uusiin väkivallantekoihin.”

Marinin mielestä viimeaikaisten tapahtumien on johdettava konkreettisiin muutoksiin, joilla pyritään estämään seksuaalista väkivaltaa ja parantamaan sen uhrien asemaa.

“Seksuaalirikoslainsäädäntö on päivitettävä vastaamaan Euroopan neuvoston naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan vastaisen yleissopimuksen eli Istanbulin sopimuksen velvoitteita. Raiskaus on määriteltävä suostumuksen puutteen, ei sen yhteydessä käytetyn muun väkivallan kautta. Raiskauksessa käytetyn muun väkivallan tulee olla rangaistuksen koventamisperusteena. Muutos antaisi vahvan viestin seksuaalisen itsemääräämisoikeuden suojaamisesta.”

Marin sanoo, ettei hänen kantansa pakolaisuuteen tai turvapaikanhakijoihin ole muuttunut.

“En minä, eikä varmasti kukaan muukaan suomalainen poliitikko ole halunnut pakolaiskriisiä – että ihmiset joutuvat lähtemään konflikteja ja sotaa pakoon, ja hakemaan turvaa muualta. Haluan, että sodat ja väkivalta loppuvat ja, että ihmiset saavat elää rauhassa ja turvassa omassa kotimaassaan. Kun näin ei valitettavasti ole, on Suomen noudatettava niitä kansainvälisiä ihmisoikeussopimuksia, joihin olemme sitoutuneet ja kannettava oma vastuunsa pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden vastaanottamisesta. Kun Suomeen on tullut ja tulee ihmisiä muualta, on kotoutumiseen ja koulutukseen, esimerkiksi Suomen lainsäädännön ymmärtämiseen, varattava riittävästi resursseja.”