Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Sanna Marin kommentoi Verohallinnon lausuntoa

LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO

Verohallinnon lausunnon mukaan pääministerin ateriaetuus virka-asunnolla Kesärannassa ei ole verovapaata tuloa. Valtioneuvoston kanslia kertoo, että pääministeri Sanna Marin (sd.) korjaa esitäytettyä veroilmoitustaan.

Demokraatti

Demokraatti

Marin kirjoittaa Twitterissä perjantai-iltana, että hän korjaa vuoden 2020 esitäytetyn veroilmoituksensä Verohallinnon lausunnon mukaisesti ja maksaa saadusta edusta verot asianmukaisesti.

“Olen keskustellut asiasta verottajan kanssa. Lisäksi maksan saadun edun kokonaisuudessaan takaisin, koska ohjeeseen liittyy yhä avoimia kysymyksiä.”

Valtioneuvoston kanslia pyysi Verohallinnolta lausuntoa julkisuudessa nousseen keskustelun jälkeen, ja lausunto toimitettiin perjantaina kanslialle.

Tuloverolain mukaan pääministerin tehtävään liittyvä asuntoetu siihen kuuluvine palveluineen ei ole veronalaista tuloa. Epäselvyyttä oli kuitenkin siitä, onko myös julkisuuteen noussut ateriaetu tällainen etuus, josta ei tarvitse maksaa veroa.

Valtioneuvoston kanslia kertoo laativansa uuden ohjeistuksen Kesärannan ravitsemispalveluista.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE