Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Sanna Marin kuittasi Jussi Halla-aholle: “Perussuomalaiset eivät selkeästi ole duunarien puolella”

Lehtikuva

Eduskunnan kyselytunti torstaina alkoi hätkähdyttävästi. Perussuomalaisten Lulu Ranne esitti syytöksiä hallitukselle esittäen muun muassa sitä, että hallitus nosti polttoaineveroja ja että hallitus kaavailisi tietulleja.

Demokraatti

Demokraatti

Ranne kysyi puheensa päätteeksi valtiovarainministeri Annika Saarikolta (kesk.), aikooko tämä runnoa läpi mainitsemansa verot.

Saarikon lyhyt vastaus kuului kokonaisuudessaan:

– Siinä nyt tuli niin monta syytöstä, että taitaa olla parempi vain vastata ihan yksiselitteisesti että en ole.

Ranne ei vastauksesta pitänyt vaan katsoi Saarikon kohdelleen häntä ylimielisesti.

– En koskaan kuullut huonompaa vastausta, hän puuskahti.

Saarikko pahoitteli, jos vastauksesta muodostui väärä kuva.

– Yritin vain sanoa, että kysymyksessänne oli niin monta osa-aluetta.

Myös pääministeri Sanna Marin (sd.) totesi salissa esitetyn kovia syytöksiä hallituksen talouspolitiikasta. Marin nosti esiin tosiasiat.

– Tosiasia on se, että Suomi on selvinnyt koronasta paitsi terveydellisesti myös taloudellisesti erinomaisesti. Meidän pudotuksemme bkt:ssä on ollut Euroopan pienimpiä, meidän taloutemme on selvinnyt hyvin, koska olemme tehneet oikein mitoitettua finanssipolitiikkaa. Nyt kun katsomme eteenpäin, tulevaisuus näyttää itse asiassa aika valoisalta. Ennätyksellinen investointiaalto tulossa Suomeen. Pelkästään tänään on luettu kaksi investointiuutista: Turkuun Bayerin investointi 250 miljoonaa, Stora Enson investointi Kouvolaan yli 20 miljoonaa. Nämä ovat vain alkusoittoa, Marin muun muassa sanoi.

Saarikko puolestaan tähdensi edelleen, että hallitus ei suunnittele veronkorotuksia kotitalouksille.

– Tulkoon tämä selväksi ja alleviivatuksi, koska monia ikään kuin epäilyksiä, kuten oppositiolla on oikeus tehdä, on nyt yllemme asetettu.

SDP:n Antti Lindtman otti niin ikään esiin päivän investointiuutisoinnit.

– Suomi on pääsemässä kiinni investointibuumiin ja tällä tiellä pitää jatkaa. Näyttää siltä, että kasvua lisäävä talouspolitiikka on ollut oikea ratkaisu.

Jussi Halla-ahon ja pääministeri Marinin välille syntyi myös keskustelua. Halla-aho sanoi, että eri maissa on erilaisia työmarkkinajärjestelmiä, mutta oleellista on, saako työstä sellaista palkkaa, jolla tulee toimeen. Hän väitti, että hallitus purkaa pala kerrallaan ulkomaisen halpatyövoiman saatavuusharkintaa.

Marin vastasi Halla-aholle tiukasti.

– Ymmärrän hyvin sen, että Halla-aho haluaa tällä puheenvuorolla peittää sen tosiasian, että perussuomalaiset ovat kertoneet, että te ette kannata yleissitovia työehtosopimuksia, teille tämä kysymys ei ole kysymys eikä mikään. Jos katsotaan duunareita, niin heidän ei kannata perussuomalaisia äänestää, koska se on kylmää kyytiä mitä sieltä on tulossa. Perussuomalaiset ovat osoittaneet sen, että oikea paikka salissa on juuri se, missä puolue seisoo: se menee kokoomuksestakin oikealta ohi, haluaa purkaa koko tämän meidän sopimispohjaisen mallimme, yleissitovat työehtosopimukset. Tämä on perussuomalaisten toimesta kyseenalaistettu moneen otteeseen. Tätä on vaalitenteissäkin kysytty ja aina olette vahvistaneet sen, että kyllä, yleissitovat työehtosopimukset eivät ole teille mikään asia eli reilut palkat, reilut työehdot. Perussuomalaiset eivät selkeästi ole duunarien puolella.

Työministeri Tuula Haatainen (sd.) ihmetteli, miksi perussuomalaiset pelottelevat halpatyövoimalla. Myös hän puolusti tiukasti yleissitovia työehtosopimuksia.

– Jos te nyt romutatte tämän yleissitovuuden, niin sen seurauksena ei tähän maahan halpatyövoimaa tule lisää. Sitä ei tule lisää ulkomailta, mutta sitä tulee lisää kotimaisesti.

Halla-aho koki puheenvuorot niin, että hänen puheitaan vääristellään. Halla-aho puhui muunnellusta totuudesta. Hän väitti, että hallitus on käytännössä purkamassa halpatyövoimaa ns. yhdenmukaistamalla alueellisia saatavuusharkintakriteerejä. Hallitus huonontaa hänen mielestään suomalaisen työntekijän neuvotteluasemaa.

Haataisen kuitti tuli heti.

– Edustaja Halla-aho, nyt sanon jälleen kerran. Hallitus ei ole purkamassa saatavuusharkintaa. Minä tiedän, mitä hallitus on päättänyt. Hallitusohjelmassa lukee, että saatavuusharkinnasta pidetään kiinni.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE