Politiikka
27.10.2021 14:00 ・ Päivitetty: 27.10.2021 14:00
Sanna Marin tapasi Angela Merkelin – tällä lahjalla Suomi muisti pitkäaikaista liittokansleria
Berliinissä vieraillut pääministeri Sanna Marin (sd.) on pitänyt esillä ydinvoiman tärkeyttä Suomelle. Marin tapasi kaksipäiväisen vierailunsa aikana sekä liittokansleriehdokas Olaf Scholzin että väistyvän liittokanslerin Angela Merkelin.
Marin kertoi keskustelleensa Merkelin kanssa hyvin syvällisellä ja yksityiskohtaisella tasolla energiasta ja ilmastonmuutoksesta.
Viime aikoina Eurooppaa on ravistellut energian hinnan raju kallistuminen, mutta suuri ajankohtainen kysymys on myös se, miten Eurooppa pystyy luopumaan fossiilisista energialähteistä.
Suomessa ja monessa muussa EU-maassa ydinvoima nähdään tärkeänä osana energiajärjestelmän uudistamista. Marin kertoo tuoneensa esiin, että Suomelle ydinvoima on merkittävässä roolissa ilmastotavoitteiden saavuttamisen kannalta.
- Tietenkin Saksalla on toisenlainen politiikka ja suhtautuminen ydinvoimaan. Saksalle taas maakaasun käyttö on keskeinen kysymys, kun he siirtyvät pois kivihiilen käytöstä, Marin sanoi suomalaistoimittajille Berliinissä.
Marinin mukaan EU:n tulisi olla tulevaisuudessa entistä riippumattomampi tuontienergiasta.
Esimerkkiä energiatoimiin Pohjoismaista
Energia ja ilmastopolitiikka olivat esillä myös Marinin ja Scholzin tapaamisessa. Scholz edustaa Saksan sosialidemokraattista puoluetta, joka voitti syyskuiset vaalit ja neuvottelee parhaillaan hallituksen muodostamisesta vihreiden ja liberaalipuolue FDP:n kanssa.
Yksi hallitusneuvottelujen kiinnostavista kysymyksistä on, miten Saksa aikoo rahoittaa tarvittavat ilmastotoimet.
Marin pohtii, että EU-tasolla uusiutuvan energian tuotantoa voidaan jouduttaa elpymisrahoituksen turvin. Lisäksi hän korostaa yhteistyön tärkeyttä.
- Pohjoismaat ovat hyvä esimerkki siitä, millä tavalla yhdessä voidaan rakentaa energiaverkkoja ja millä tavalla voidaan yhdessä tuottaa energiaa. Meillä on toimiva pohjoismainen markkina. Samankaltaista ajattelua tarvitaan laajemmin Eurooppaan, Marin sanoi.
Yhteistyö jatkuu hyvänä
Saksan koalitiohallitusta kasaavat puolueet pyrkivät saamaan neuvottelut valmiiksi seuraavien viikkojen aikana niin, että Scholz voisi aloittaa liittokanslerina joulukuun alkupuolella.
Suomen ja Saksan välisissä suhteissa Marin uskoo jatkuvuuteen.
- Olen aivan varma, että Suomen ja Saksan yhteistyö tulee tulevaisuudessakin olemaan toimivaa ja hyvää, kuten se on tähänkin asti ollut.
Pääministeri sanoo myös odottavansa mielenkiinnolla yhteistyötä Saksan tulevan liittokanslerin kanssa EU-maiden johtajien huippukokouksissa.
Merkelille suomalaista lasitaidetta
Saksaa 16 vuotta johtanut Angela Merkel ei ollut enää ehdolla liittokansleriksi syyskuun vaaleissa, joten hänen kautensa päättyminen on ollut tiedossa jo hyvän aikaa. Viime viikkoina Merkelin kalenteriin on lukeutunut erilaisia jäähyväisiä.
Marin ei halunnut kommentoida Merkelin puolesta sitä, millä mielellä liittokansleri jättää pitkän uransa politiikan huipulla.
- Oma käsitykseni on, että hän tulee varmasti nauttimaan siitä vapaudesta, joka tämän raskaan tehtävän jälkeen vapautuu, Marin kertoi.
- Inhimillisestä näkökulmasta toivon, että hänellä tulee olemaan myös mahdollisuus viettää enemmän aikaa läheistensä kanssa ja olla hieman enemmän vapaalla.
Marinin vierailun yhteydessä Suomi muisti Merkeliä suomalaisella lasitaiteella ja antoi tälle lahjaksi Oiva Toikan linnun.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.