Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Sanna Marinilta suorat sanat: “Kylmää ja kovaa politiikkaa” – tuore raportti todistaa työttömien kurituksen

Työttömien perusturvan taso on heikentynyt tällä hallituskaudella, ilmenee Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tuoreesta raportista.

Demokraatti

Demokraatti

SDP:n varapuheenjohtaja, kansanedustaja Sanna Marin ei pahemmin ihmettele, miksi näin on käynyt.

– Hallitus on valinnut leikata heikossa asemassa olevilta, vaikka Suomi on elänyt noususuhdannetta. Kylmää ja kovaa politiikkaa, hän lataa Twitterissä.

Syynä työttömien perusturvan heikentymiselle ovat raportin mukaan työttömyysetuuksien ja yleisen asumistuen leikkaukset sekä aktiivimallista johtuva etuuksien alentaminen.

Perusturvaetuuksiksi laskettiin vähimmäismääräiset työttömyysetuudet, vanhempainpäivärahat, sairauspäivärahat, eläkkeet, kotihoidon tuki, opintotuki sekä niitä täydentävät asumistuet.

Lisää aiheesta

Perusturvaa paikataan yhä enemmän toimeentulotuella.

Marin huomauttaa, että tällä hallituskaudella tehdyt sosiaaliturvan ja verotuksen muutokset ovat siirtäneet köyhyysrajan alapuolelle noin 38 500 henkeä. Suhteellisesti eniten on kärsinyt yksinasuvien ja yksinhuoltajien tulotaso.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE